Arjen vertailija – armahda itseäsi

Vertaamme itseämme ja omaa arkeamme jatkuvasti muihin. Vertailu on helpompaa kuin koskaan, sillä blogeissa ja Facebookissa pääsemme ruudun pyyhkäisyllä kurkistelemaan muiden jokapäiväistä elämää. Kateellisen katseen harhautuessa muiden arkeen elämme jonkun toisen elämää, emmekä omaamme. Samalla kasaamme paineita siitä, miltä täydellinen arki näyttää. Paljon ei auta, että tiedämme tämän tirkistelyn näyttävän vain siloteltua pintaa, eikä välttämättä koko todellisuutta. Myös päivittäiset trendiuutiset sekoittavat päätä. Pitäisikö minunkin taas toteuttaa sitä ja tätä, koska niin muutkin kai tekevät? Vertailu on päivän sana.

Mitä kaikkea sitten verrataan? Arjen ihanuutta, ihmissuhteita, tyyliä, urheilua, ruoanlaittotaitoa ja ennen kaikkea sitä kaikkea vaivaa, mitä ihmiset jaksavat nähdä, kun he ovat innostuneita ja kiinnostuneita jostain asiasta. Toinen innostuu sisustamisesta ja muodista, kun taas toinen syttyy kokkaamista. Kun on innostunut jostain asiasta, se vie mennessään eikä tunnu ollenkaan vaivalloiselta. Jos taas innostus, kiinnostus ja niistä seuraava motivaatio puuttuvat, koko homma on paineista pakkopullaa.

Paineita on välillä vaikea välttää, vaikka tiedämme, ettei meidän kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita samoista asioista. Varsinkin monet arkisemmat asiat ovat niitä, joita on perinteisesti liitetty esimerkiksi hyvän perheenäidin rooliin. Naiset ovatkin mestareita keräämään arjen paineita, mutta kyllä miehetkin osaavat stressata arjesta. Jokaisella meistä on mielipide siitä, mitä hyvään arkeen kuuluu. Oman arjen vaatimustaso asettuu yleensä sen ryhmän mukaan, mihin itseään vertaa. Oli se sitten lähipiiriä tai laajempaa piiriä verkosta.

Hyvä esimerkki on ruoanlaitto. Koska syödä kuitenkin pitää, niin katsotaan, miten muut syövät. Ja se mielikuva, joka muiden syömisestä esimerkiksi verkon pohjalta muodostuu, lienee jossakin määrin vääristynyt. Ruokakuviin pääsevät yleensä tykkäyksiä keräämään vain ne parhaat ja huolitelluimmat annokset. Meistä jokainen esittää sosiaalisessa mediassa omaa ihannekuvaansa tavalla tai toisella. Tämän tähden me Saarioisilla haastoimme muutamia bloggareita miettimään, miten saisimme arjen todellisuutta paremmin esiin myös verkossa? Miksi syöminen ja ruuanlaitto aiheuttavat arjessa paineita niin monille? Hyvää pohdintaa tarjosi esimerkiksi Valeäiti, joka laittoi äitijumalalle blogissaan jauhot suuhun.

Arjen vaatimustason rima tuntuu olevan kaikkein korkeimmillaan juuri niissä asioissa, joita on ”pakko” tehdä arjessa. Ehkä senkin takia, että jokainen meistä on niissä oman elämänsä kokemusasiantuntija. Jos taas rakastat retkeilyä tai kissojen hoitoa ja jaat kokemuksesi verkossa, voit toimia innoituksen kohteena muille harrastajille.

Meidän kaikkien arjen vertailijoiden on siis hyvä yrittää olla edes vähän armollisempia itsellemme. Jokainen saa tuntea intohimoa niihin asioihin, jotka tuntuvat omilta. Jos tunnet intohimoa niihin ”pakollisiin” asioihin olet onnekas! Mutta jos et, sinun ei tarvitse suoriutua niistä kaikista itse mestaritasolla. Arjen kiireiden keskellä on syytä antaa armoa itselleen ja keskittyä niihin asioihin, jotka antavat iloa paitsi muille myös itselle.

Katriina Virtanen
markkinointi- ja viestintäjohtaja