Juhla syntyy hyvistä mauista ja toimivasta kokonaisuudesta. Ideoita antavat keittiömestarit Heikki Ahopelto ja Saarioisten asiakaskouluttaja, keittiömestari Jouni Kanninen.
1. Kunnioita makuja
Juhlaan ei välttämättä tarvitse valita erityisen arvokkaita tai erikoisia raaka-aineita.
— Samoista raaka-aineista saa arkisen lounaan tai juhlamenun, Heikki Ahopelto sanoo.
Suurin ero on valmistustekniikoissa, viimeistelyssä ja vaatimustasossa. Kypsyyksien ja rakenteiden on oltava kohdallaan, ja pääraaka-aineiden ominaismakujen on päästävä oikeuksiinsa. Säästä siis maustekättä; suolalla ja pippurilla pääset pitkälle.
2. Yksinkertaista myös visuaalisuutta
Jos teet hyvää ruokaa, luota siihen itsekin. Selkeä esillepano tuo ruokasi parhaiten esiin niin buffet-tarjoilussa kuin lautasannoksissa.
— Jouluruokakaan ei tarvitse ylimääräistä koristelua, Jouni Kanninen sanoo.
Parhaassa joulujuhlassa laatikot tarjotaan uunivuoista, ja tuoksu on kuin leivinuunista nostetuilla.
3. Muista sesongin raaka-aineet ja valmiit tuotteet
Mikä raaka-aine on juuri nyt parhaimmillaan? Sesonkeja kannattaa miettiä aina menua suunnitellessa, mutta niiden vangiksi ei kannata jäädä.
Heikki Ahopelto suosii sesongin mukaista lähiruokaa ja itse tekemistä, mutta kokonaisuus ratkaisee.
— Valmis komponentti menun jossain kohdassa voi olla se, millä kokonaisuuden saa toimimaan.
4. Huomioi ajoitus
Vaikka kypsyyden ajoitus onnistuisi täydellisesti, se ei riitä. Jokainen annos pitää saada ruokailijan eteen juuri silloin, kun se on parhaimmillaan. Se onnistuu vain keittiön ja salin saumattomalla yhteistyöllä.
5. Laita peliin kaikki osaamisesi
— Kokin tehtävänä on hallita mahdollisimman monta yksityiskohtaa, Heikki Ahopelto sanoo.
Michelin-ravintoloissa kokonaisuus toimii, vaikka huomioitavana on kymmeniä detaljeja. Joka keittiössä siihen ei päästä, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on, että sen minkä tekee, tekee hyvin.
— Kattaus tai puitteet eivät tee juhlaa, jos ruuassa ei ole makua ja sielu mukana, Jouni Kanninen toteaa.
Viisi asiaa joilla juhla onnistuu >
Ruokatrendit virtaavat lontoosta >
Jyväbroiler 20 vuotta >