Saarioinen on yli puoli vuosisataa vaikuttanut suomalaisten ruokapöytien tarjontaan. Toiminta käynnistyi Sahalahdella Saarioisten kartanossa jo 1940-luvulla, ja osakeyhtiömuotoinen toiminta alkoi vuonna 1955. Pienimuotoisesta alusta yhtiö on kasvanut nykyisiin mittoihinsa määrätietoisella työllä ja innovatiivisella otteella. Saarioisten tuotteisiin ovat aina kuuluneet perinteiset, tutut arkiruuat, joista monet olisivat jo saattaneet unohtua ilman teollista valmistusta. Osana suomalaista elintarviketeollisuutta Saarioinen pitää näin yllä ruokakulttuuriamme.
Konserni työllistää keskimäärin 2 138 henkilöä kuudella paikkakunnalla kotimaassa, lisäksi Saarioisilla on tehdas Virossa.