07 Saarioinen internet 01_tuotteet 02_Kokeile ja kokkaa 03_Saarioisten tarinoita 04_Tiedä mitä syot
Herkullista historiaa Tarinoita ruuasta

Herkullista historiaa

Saarioisten historia ulottuu vuoteen 1469, jolloin Saarioisten kartano mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä. Vuodesta 1941 Saarioinen on ollut nykyisten omistajien hallussa ja nykyisessä käytössä.

Monivaiheisen historian aikana Saarioisilla on viljelty tupakkaa, kasvatettu kirjolohia, sinikettuja ja fasaaneja, valmistettu kukkamultaa ja silitysjauhetta, säilötty purkkiin niin koiranruokaa, uusia perunoita kuin maksalaatikkoakin, ja alettu ensimmäisenä Suomessa kasvattaa broilereita. Suomen ylivoimaisesti suosituin einespizza, 200-grammainen jauhelihapizza on syntynyt nykyisin Kangasalaan kuuluvalla Sahalahdella.

Historiaa lyhyesti

1940-1989
1990-1999
2000-2005
2006-

Saarioisten viisi vuosikymmentä

Muonamiehistä Kulta-Kukkoon
Toiminta laajenee
Kukonaskelin eteenpäin
Kohti yhdentyvää Eurooppaa
Maailmalle perinteitä kunnioittaen