Konserni Historia Talous Toiminta Medialle Töihin Yhteystiedot_
1940-1989 1990-1999 2000-2005 2006-

Vuodet 20002005

2000 Saarioinen kehittää leikkeleille avattavan ja suljettavan kuluttajapakkauksen.

2002 Saarioinen luopuu jäätelöliiketoiminnasta.

2002 Saarioisilla tehdään päätös historian suurimmasta investoinnista, keskuslähettämöstä. Lähettämön rakentaminen Valkeakoskelle alkaa.

2002 Saarioinen ostaa osake-enemmistön virolaisesta AS Melecosta. Tallinnassa toimiva yhtiö valmistaa tuoreita valmisruokia Viron markkinoille.

2003 Saarioisten liikemerkki uudistuu. Ajanmukaistetussa merkissä kukolla on entistä merkittävämpi rooli ja persoonallinen ilme.

2003 Konsernin keskuslähettämö Valkeakoskella vihitään käyttöön 21. elokuuta 2003. Lokakuussa lähetystoiminnot yhtiöitetään omaksi yhtiökseen, Saarioisten Keskuslähettämö Oy:ksi.

2003 SFS- Inspecta Sertifiointi Oy myöntää Saarioinen Oy:lle laatusertifikaatin SFS-EN ISO 9001:2000 ja ympäristösertifikaatin SFS-EN ISO 14001:1996.

2004 Saarioisten pitkäaikainen toimitusjohtaja (1969-1989), vuorineuvos Pentti Avotie kuoli 21.9.2004 Tampereella.

2005 Saarioisten Säilyke Oy saa ainoana suomalaisena elintarvikevalmistajana eurooppalaiset IFS-sertifikaatin (International Food Standard), jolla varmistetaan  lopputuotteen turvallisuus ja valmistajien taso.

2005 Saarioinen osakeyhtiönä täyttää 50 vuotta 20.5.2005.

2005 Saarioisten Meidän äitipä -mainos voittaa MTV3:n Kuukauden parhaat sekunnit -kilpailun maaliskuussa ja Hyvä kakku -mainos huhtikuussa. Äitien tekemää ruokaa -mainoskampanja voittaa pääpalkinnon, Grand Effien, mainonnan tuloksellisuutta mittavassa Effie-kilpailussa lokakuussa 2005. Sama kampanja voittaa oman sarjansa myös AdProfit 2005 -kilpailussa.

Saarioisten viisi vuosikymmentä

Muonamiehistä Kulta-Kukkoon
Toiminta laajenee
Kukonaskelin eteenpäin
Kohti yhdentyvää Eurooppaa
Maailmalle perinteitä kunnioittaen