Marjaisa täytekakku

Raaka-aineet

Pohja:

​4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk Mansikka-vadelmahillo 500 g
1,5 l mansikoita, vadelmia ja puutarhamarjoja
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa

Kostutukseen:

1,5 dl maitoa

Marjaisa täytekakku on paikallaan kesän pienemmissä ja suurimmissa juhlissa.

Valmistusohje

Vaahdota munat ja sokeri tanakan kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoilla vuorattuun vuokaan ja paista 200 ° C uunin alatasolla n. ½ tuntia, kunnes kakku on kypsä. Anna kakkupohjan tekeytyä seuraavaan päivään, jolloin se on helpompi leikata. 

Lisää tuorejuuston joukkoon sokerit, sitruunamehu ja lopuksi vaahdotettu kerma. Lisää makeutta haluamasi määrä. Viipaloi n. ½ litraa mansikoita kakun väliin laitettavaksi. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alimmainen kakkulevy. Levitä mansikka-vadelmahilloa levylle ja ripottele puolet mansikkaviipaleista päälle. Levitä päälle 1/3 kermatäytteestä. Täytä samoin toinen väli kakusta. Kostuta kakun päällimmäinen kerros ja levitä ohut kerros hilloa päälle. Lisää loput kermatäytteet ja koristele kakku runsaalla keolla marjoja. Täytteeseen ja koristeluun sopivat mainiosti myöskin tuoreet tai säilötyt hedelmät.

Reseptin tuotteet

Muut reseptivinkit

Jaa sivun sisältö: