Prinsessakakku

Raaka-aineet

Pohjaksi 3 munan kakkupohja

3 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte

Vadelmahillo 500 g
1 prk sitruunalla maustettua rahkaa
1 prk kermaa vaahdotettuna
0,5 dl sokeria
Kostutukseen vadelmamehua

Päälle

1 tanko vaaleanpunaista marsipaania
tomusokeria

Valmistusohje

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi tanakaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet. Kumoa taikina voideltuun, jauhotettuun pienikokoiseen kakkuvuokaan. Paista 200 C:ssa n. 30 min.

Kostutus käy kätevästi pillimehutetrasta suoraan pillin kautta.

Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alin levy vadelmamehulla. Levitä päälle ohut kerros vadelmahilloa ja kolmaosa rahkatäytteestä. Jatka samoin seuraava kerros. Laita kakun päällimmäinen osa paikoilleen ja kostuta sekin mehulla. Kumoa loput rahkatäytteestä kakun päälle ja siloittele lastalla pyöreähköksi keoksi.

Pehmitä marsipaanista pallo käsissäsi ja tasoita se litteäksi ympyräksi. Kauli marsipaanista kahden muovin välissä ohut, kakun halkaisijan kokoinen ympyrä ja kumoa se alimmaisen muovin avulla kakun päälle. Irrota muovi ja rypytä reuna kauniisti kakun alaosasta. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois terävällä veitsellä.

Koristele kakku ripottamalla päälle tomusokeria ja tarjoiluvadille makeisia. Voit myös asettaa kakun päälle koristekruunun.

Reseptin tuotteet

Muut reseptivinkit

Jaa sivun sisältö: