Olen Kati Huoponen ja asun Tyrväällä Sastamalassa. Perheeseeni kuuluu avomies, kouluikäiset kaksostytöt ja Pulla-niminen kissa. Harrastukset pyörivät liikunnan ympärillä, esimerkiksi talvisin intohimonani on laskettelu.
Tällä hetkellä toimin Huittisten tehtaalla hillonkeittäjänä. Kullakin hillolla on omanlaisensa valmistustapa, ja oikeita keittoaikoja tulee seurata tarkasti. Aiemmin olen toiminut myös pakkaajan tehtävissä.
Peruskoulun jälkeen olin hakeutumassa opiskelemaan lastenhoitoalalle, ja ehdin harjoitellakin sitä hetken au pairina toimiessani. Saarioisille tulin kesätöihin, mutta säännöllisesti täyttyvä palkkapussi houkutteli enemmän kuin opiskelijan arki, joten päätin pitää välivuoden. Välivuosi on nyt venynyt 20 vuoden mittaiseksi. Koulutuksen olen hankkinut työn ohessa, ja siihen Saarioinen on tarjonnut hyvät mahdollisuudet. Nyt 2000-luvulla olen suorittanut sekä elintarvikealan perustutkinnon että ammattitutkinnon.
Pidän työn omatoimisuudesta. Erilaiset hillot vaativat erilaisia prosesseja saavuttaakseen oikean rakenteen, ja se tuo työhön vaihtelua. Saarioinen on vakavaraisena yrityksenä turvallinen työpaikka, ja koen, että täällä henkilöstöä arvostetaan.
Suosikiksi voisin nimetä Kanakeiton. Se on vähäkalorista ja hyvää. Huittisten omista tuotteista eniten käytössä on Ranch-salaatinkastike.