Grilliwurstit

Perinteiseen makuun sopiva Grilliwurst Original on uusin tulokas Saarioisten raakamakkarasarjassa. Sian- ja naudanlihasta luonnonsuoleen valmistetun raakamakkaran lihapitoisuus on korkea, 88 prosenttia. 

Saarioinen toi huhtikuussa markkinoille uuden raakamakkaran, Grilliwurst Originalin. Saksalaistyyppisessä Grilliwurst Originalissa on elementtejä bratwurstista, mutta sen makumaailma on lähellä myös suomalaisille tuttua grillimakkaraa.

– Raakamakkaroista on viime vuosina tullut suosittuja grilliherkkuja, ja samalla kysyntä eri makuvaihtoehdoille on kasvanut. Uusi Grilliwurst Original sopiikin hyvin niille, jotka kaipaavat vaihtelua perinteiseen grillimakkaraan, mutta eivät ole erityisen mausteisten makkaroiden ystäviä, kertoo markkinointi- ja viestintäjohtaja Katriina Virtanen.

Saarioisten Grilliwurst-sarjaan kuuluu ennestään kaksi muuta raakamakkaraa, Grilliwurst Chorizo ja Grilliwurst Yrtti-Bratwurst. Laadukkaiden Grilliwurstien lihapitoisuus on korkea, 88 prosenttia. Luonnonsuoleen valmistetuissa raakamakkaroissa käytetään sian- ja naudanlihaa. Mausteena Grilliwurst Originalissa on esimerkiksi sinappia, korianteria, musta- ja valkopippuria, chiliä ja paprikaa.

Grilliwurstit sopivat erinomaisesti grillattaviksi miedolla tai keskimiedolla lämmöllä. Ne soveltuvat kuitenkin myös muuhun ruuanlaittoon, kuten käytettäviksi makkarakeitossa tai makkarapyöryköissä. Grilliwurstien ohut läpimitta nopeuttaa niiden kypsymistä. Raakamakkarat tulee aina kypsentää hyvin ennen syömistä.

Myyntipaikkahaku

Valitse tuote

Rajaa myyntipaikkalistaa

Valitse ensin yksi tai useampi tuote.

S-MARKET ALAJÄRVI Eepee, YRITTÄJÄNTIE 5 62900 ALAJÄRVI
SALE ALASTARO Tok, LOIMIJOENTIE 79 32440 ALASTARO
S-MARKET ALAVIESKA Kpo, KESKUSTIE 3 85200 ALAVIESKA
S-MARKET ALAVUS Eepee, PIIRANTIE 1 63300 ALAVUS
S-MARKET INKEROINEN kymi, LAUTTATIE 1 46900 ANJALANKOSKI
S-MARKET MYLLYKOSKI kymi, KARJALANTIE 3 46800 ANJALANKOSKI
SALE ANTTOLA Suursavo, MIKKELINTIE 47 52100 ANTTOLA
SALE ASKOLA Varuboden-Osla, TERVEYSKUJA 2 07500 ASKOLA
K-MARKET AURANTORI AURA, SAVIRANNANKUJA 1 21380 AURA
S-MARKET ELIMÄKI kymi, VANHAMAANTIE 16 47200 ELIMÄKI
S-MARKET ENO Pko, KAUPPATIE 1 81200 ENO
ALEPA LAAJALAHTI, KIRVUNTIE 22 02140 ESPOO
ALEPA KARAKALLIO, KARAKALLIONKATU 10 02620 ESPOO
ALEPA LINTUVAARA, LINNUNTIE 2 02660 ESPOO
ALEPA OTANIEMI, OTAKAARI 11 02150 ESPOO
ALEPA VIHERLAAKSO, KUUSINIEMENTIE 1 02710 ESPOO
ALEPA KIRSTINTIE, KIRSTINTIE 19-21 02760 ESPOO
ALEPA MATINKYLÄ, MATINKATU 22 02230 ESPOO
K-CITYMARKET SELLO, LEPPÄVAARANKATU 3-9 02600 ESPOO
K-CITYMARKET ISO OMENA, PIISPANSILTA 11 02230 ESPOO
K-MARKET RAVIOLI ESPOO, LIPPAJÄRVENTIE 29 02940 ESPOO
K-MARKET POHJANTÄHTI ESPOO, LOUHENTIE 2 02130 ESPOO
K-SUPERMARKET MANKKAA, SINIKALLIONTIE 1 02630 ESPOO
K-SUPERMARKET TAPIOLA, LÄNSITUULENTIE 12 02100 ESPOO
K-SUPERMARKET RUOKANIITTY, NIITTYKUMMUNTIE 2 02200 ESPOO
K-SUPERMARKET MALMINMÄKI, MALMINKORPI 2 02280 ESPOO
K-SUPERMARKET MERITUULI SUOMENOJA, ISONNIITYNKUJA 2 02270 ESPOO
K-SUPERMARKET SEILORI, ESPOONLAHDENKATU 4-6 02320 ESPOO
K-SUPERMARKET LEPPÄVAARA, KONSTAAPELINKATU 4 02600 ESPOO
PRISMA ISO OMENA ESPOO Hok, PIISPANSILTA 11 02230 ESPOO
PRISMA OLARI Hok, KOMEETANKATU 2 02210 ESPOO
PRISMA SELLO LEPPÄVAARA ESPOO Hok, LEPPÄVAARANKATU 5 02600 ESPOO
S-MARKET OLARI Hok, KUUNKATU 3 02210 ESPOO
S-MARKET MALMINMÄKI Hok, MALMINKORPI 1 02280 ESPOO
S-MARKET NIHTISILTA Hok, KUTOJANTIE 1 02630 ESPOO
S-MARKET KIVENLAHDENTIE Hok, KIVENLAHDENTIE 9 02320 ESPOO
S-MARKET HAUKILAHTI Hok, UKKOHAUENTIE 11-13 02170 ESPOO
S-MARKET ESPOONKESKUS Hok, SILTAKATU 13 02770 ESPOO
S-MARKET JUVANKARTANO Hok, JUVANKARTANONTIE 33 02920 ESPOO
S-MARKET POHJOIS-TAPIOLA Hok, KALEVALANTIE 3 02130 ESPOO
S-MARKET LÄHDERANTA Hok, LÄHDEAUKIO 1 02720 ESPOO
S-MARKET KARAPORTTI Hok, KARANIITYNTIE 2 02610 ESPOO
S-MARKET SAUNALAHTI Hok, MAGNEETTIKATU 2 02330 ESPOO
STOCKMANN HERKKU TAPIOLA, LÄNSITUULENTIE 5 / 2.KRS 02100 ESPOO
K-SUPERMARKET NIIPPERI ESPOO, JUVANKARTANONTIE 32 02920 ESPOO
K-SUPERMARKET SOUKKA, SOUKANTIE 16 02360 ESPOO
S-MARKET EURA Keula, LIIKETIE 3 27510 EURA
K-MARKET VISO EURA, SATAKUNNANKATU 30 27510 EURA
K-SUPERMARKET EURAJOEN PORTTI, RIIKONTIE 2 27100 EURAJOKI
S-MARKET EURAJOKI Keula, KIRKKOTIE 5 27100 EURAJOKI
S-MARKET EVIJÄRVI Kpo, KAUPPATIE 2 62500 EVIJÄRVI
PRISMA FORSSA Hämeenmaa, TAPULIKATU 4 30100 FORSSA
S-MARKET FORSSA Hämeenmaa, NIKKILÄNKATU 4 30100 FORSSA
ABC PERNAJA Varuboden-Osla, VANHANKYLÄNTIE 77 07740 GAMMELBY
K-SUPERMARKET HAAPAJÄRVI, PUISTOKATU 41 85800 HAAPAJÄRVI
S-MARKET HAAPAJÄRVI Kpo, KIRKKOKATU 1 85800 HAAPAJÄRVI
S-MARKET HAAPAVESI Kpo, VANHATIE 48 86601 HAAPAVESI
PRISMA HALIKKO Suur-Seutu, PRISMANTIE 2 24800 HALIKKO
K-SUPERMARKET KANUUNA, SIBELIUKSENKATU 27 49400 HAMINA
S-MARKET HAMINA kymi, ISOYMPYRÄNKATU 15 49400 HAMINA
S-MARKET HAMMASLAHTI Pko, HAMMASLAHDENTIE 19 82200 HAMMASLAHTI
S-MARKET HANGÖ Varuboden-Osla, BANGATAN 11-15 10900 HANGÖ
S-MARKET HANKASALMI Keskimaa, KESKUSTIE 26 41520 HANKASALMI
SALE HANKASALMI Keskimaa, 41500 HANKASALMIAS.
K-SUPERMARKET HANKO, REWELLINKATU 2 10900 HANKO
S-MARKET HARJAVALTA Satakunta, PIRKANKATU 5 29200 HARJAVALTA
S-MARKET HARTOLA Hämeenmaa, KESKUSTIE 50 19600 HARTOLA
S-MARKET HAUHO Hämeenmaa, HAUHONTIE 16 14700 HAUHO
K-SUPERMARKET REVONTORI, REVONTIE 8 90830 HAUKIPUDAS
S-MARKET REIMARI Arina, VÄLITIE 1 90830 HAUKIPUDAS
HALPA-HALLI HAUKIPUDAS, HEITONTIE 1 90830 HAUKIPUDAS
S-MARKET HAUKIVUORI Suur-Savo, KESKUSTIE 74 51600 HAUKIVUORI
K-CITYMARKET HEINOLA, HEVOSSAARENTIE 1 18100 HEINOLA
S-MARKET HEINOLA Hämeenmaa, KIRKKOKATU 13 18100 HEINOLA
S-MARKET HEINOSKA Hämeenmaa, SILTAKATU 31 18100 HEINOLA
S-MARKET HEINÄVESI Peeässä, SUOJALANTIE 2 79700 HEINÄVESI
ALEPA PUKINMÄKI, SÄTERINTIE 2 00720 HELSINKI
ALEPA VIHERNIEMENKATU, VIHERNIEMENKATU 9 00530 HELSINKI
ALEPA VARTIOKYLÄNTIE, VARTIOKYLÄNTIE 3 00950 HELSINKI
ALEPA PASILANRAITIO, PASILANRAITIO 5 00240 HELSINKI
ALEPA PERÄMIEHENKATU, PERÄMIEHENKATU 10 00150 HELSINKI
ALEPA ERÄTORI, KETTUTIE 2 00800 HELSINKI
ALEPA PALOHEINÄ, PAKILANTIE 95 00670 HELSINKI
ALEPA MUNKKINIEMEN PUISTOTIE, MUNKKINIEMEN PUISTOTIE 20 03300 HELSINKI
ALEPA POHJOIS-HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 14 00400 HELSINKI
ALEPA TUOMARINKYLÄ, OHRAHUHDANTIE 8 00680 HELSINKI
ALEPA TAPANILA, LIIKETIE 4 00730 HELSINKI
ALEPA SITRATORI, SITRATIE 7 00420 HELSINKI
ALEPA PUOTINHARJU, KORSHOLMANTIE 2 00900 HELSINKI
ALEPA SILTAMÄKI, JALOPEURANTIE 4 00740 HELSINKI
ALEPA MALMINKARTANO, PUUSTELLINKUJA 2 00410 HELSINKI
ALEPA HELSINGINKATU, HELSINGINKATU 18 00530 HELSINKI
ALEPA MANNERHEIMINTIE, MANNERHEIMINTIE 102 00250 HELSINKI
ALEPA TAPANINKYLÄ, KOTINUMMENTIE 68 00730 HELSINKI
ALEPA PIKKU-HUOPALAHTI, MANNERHEIMINTIE 170 00300 HELSINKI
K-CITYMARKET JULLIKAT OY ITÄKESKUS, KAUPPAKARTANONKATU 3 00930 HELSINKI
K-CITYMARKET MALMI, MALMINKAARI 19 00700 HELSINKI
K-CITYMARKET RUOHOLAHTI, ITÄMERENKATU 21-23 00180 HELSINKI
K-MARKET POHJOINEN RAUTATIEKATU HKI, POHJOINEN RAUTATIEKATU 30 00100 HELSINKI
K-MARKET ROBA HELSINKI, ISO-ROOBERTINKATU 20-22 00120 HELSINKI
K-MARKET ALBERTIN HERKKU, ALBERTINKATU 15 00120 HELSINKI
K-MARKET AMERINKULMA HELSINKI, MÄKELÄNKATU 91 00610 HELSINKI
K-MARKET LÖNNROTINKATU HELSINKI, LÖNNROTINKATU 12 00120 HELSINKI
K-MARKET MASURKKA HELSINKI, KÄPYLÄNTIE 8 00600 HELSINKI
K-MARKET LIISANKATU HELSINKI, LIISANKATU 19 00170 HELSINKI
K-MARKET RAUHANKATU HELSINKI, RAUHANKATU 9 00170 HELSINKI
K-SUPERMARKET LAAJASALO, YLISKYLÄNTIE 3 00840 HELSINKI
K-SUPERMARKET KASARMI HELSINKI, POHJOINEN HESPERIANKATU 33 00260 HELSINKI
K-SUPERMARKET VUOSAARI, TYYNYLAAVANTIE 5 00980 HELSINKI
K-SUPERMARKET KAMPPI, URHO KEKKOSENKATU 1 00100 HELSINKI
K-SUPERMARKET MUSTA-PEKKA, MÄKITORPANTIE 1 00620 HELSINKI
K-SUPERMARKET ARABIA, HÄMEENTIE 111 00560 HELSINKI
K-SUPERMARKET JAKOMÄKI HELSINKI, JAKOMÄENTIE 1 00770 HELSINKI
K-SUPERMARKET KONTUMARKET, KEINULAUDANKUJA 4 00940 HELSINKI
PRISMA ITÄKESKUS Hok, VANHALINNANTIE 3 00900 HELSINKI
PRISMA VIIKKI Hok, VIIKINTORI 3 00790 HELSINKI
PRISMA MALMINTORI Hok, MALMIN KAUPPATIE 18 00700 HELSINKI
PRISMA KANNELMÄKI KAARI HELSINKI Hok, KANTELETTARENTIE 1 00420 HELSINKI
S-MARKET MAUNULA Hok, METSÄPURONTIE 2 00630 HELSINKI
S-MARKET LASSILA Hok, KAUPINTIE 14 00440 HELSINKI
S-MARKET LAUTTASAARI Hok, LAUTTASAARENTIE 28 00200 HELSINKI
S-MARKET KONTULA Hok, OSTOSTIE 4 00940 HELSINKI
S-MARKET JAKOMÄKI Hok, JAKOMÄENTIE 2 A 00770 HELSINKI
S-MARKET OULUNKYLÄ Hok, KYLÄNVANHIMMANTIE 29 00640 HELSINKI
S-MARKET COLUMBUS Hok, VUOTIE 45 00980 HELSINKI
S-MARKET PAKILA Hok, PAKILANTIE 61 00660 HELSINKI
S-MARKET RUOHOLAHTI Hok, ITÄMERENTORI 2 00180 HELSINKI
S-MARKET ITÄLAHDENKATU HELSINKI Hok, ITÄLAHDENKATU 27 00200 HELSINKI
S-MARKET PIHLAJAMÄKI Hok, MERIPIHKANTIE 3 00710 HELSINKI
S-MARKET MYLLYPURO Hok, KIVIPARINTIE 2 00920 HELSINKI
S-MARKET VAASANHALLI Hok, HELSINGINKATU 1 00500 HELSINKI
S-MARKET PITÄJÄNMÄKI Hok, TAKOMOTIE 33 00380 HELSINKI
S-MARKET MUNKKIVUORI Hok, RAUMANTIE 1 00350 HELSINKI
S-MARKET ARABIA Hok, HÄMEENTIE 111 00550 HELSINKI
S-MARKET YMPYRÄTALO Hok, SILTASAARENKATU 18-20 00530 HELSINKI
S-MARKET TULLINPUOMI Hok, TUKHOLMANKATU 2 00250 HELSINKI
S-MARKET VALLILA Hok, ALEKSIS KIVEN KATU 11 00510 HELSINKI
S-MARKET HITSAAJANKATU Hok, HITSAAJANKATU 16 00810 HELSINKI
S-MARKET ITÄKESKUS Hok, ITÄKATU 7 00930 HELSINKI
S-MARKET MALMI Hok, KIRKONKYLÄNTIE 34 00780 HELSINKI
S-MARKET VUOSAARI POHJOINEN Hok, MUSTALAHDENTIE 4 VUOSAARI 00960 HELSINKI
S-MARKET MERI-RASTILA Hok, MERI-RASTILANKUJA 2 00980 HELSINKI
S-MARKET TORPPARINMÄKI Hok, TORPPARINMÄENTIE 1 00690 HELSINKI
S-MARKET HELSINKI Hok, POSTIKATU 2 00100 HELSINKI
S-MARKET KASARMITORI Hok, KASARMIKATU 19 00130 HELSINKI
S-MARKET KONALA Hok, HANKASUONTIE 2 00390 HELSINKI
S-MARKET HAKANIEMI Hok, SILTASAARENKATU 6-10 00530 HELSINKI
S-MARKET BULEVARDI Hok, MALLASKATU 1-7 00120 HELSINKI
STOCKMANN ITÄKESKUS, ITÄKATU 1 / 2.KRS 00930 HELSINKI
STOCKMANN HERKKU HELSINKI, KESKUSKATU ALEKSI 52 00100 HELSINKI
K-MARKET PIKKUPEKKA HELSINKI, KISÄLLINKUJA 2 00640 HELSINKI
K-MARKET TÖÖLÖNTORI HELSINKI, TYKISTÖNKATU 7 00260 HELSINKI
K-SUPERMARKET FORTUNA HELSINKI, MANNERHEIMINTIE 160 00300 HELSINKI
LAIVURIN VALINTA OY, TEHTAANKATU 21 00150 HELSINKI
S-MARKET HIMANKA Kpo, SOKOS-HALLI 68100 HIMANKA
K-MARKET KULMATORI, YLÄNEENTIE 16 27600 HINNERJOKI
K-MARKET HINTHAARA, PORNAISTENTIE 6 07110 HINTHAARA
S-MARKET HIRVENSALMI Suur-Savo, 52550 HIRVENSALMI
K-SUPERMARKET HOLLOLA, TARMONTIE 7 15860 HOLLOLA
S-MARKET HOLLOLA Hämeenmaa, KANSANKATU 8 15870 HOLLOLA
S-MARKET HUITTINEN Satakunta, RISTO RYTINKATU 37 32700 HUITTINEN
PRISMA HYLLYKALLIO Eepee, HYLLYKALLIONTIE 2 60510 HYLLYKALLIO
SALE TANELINRANTA Eepee, PENTTILÄNTIE 60 60510 HYLLYKALLIO
S-MARKET HYRYNSALMI Maakunta, HYRYNTIE 45 89400 HYRYNSALMI
ALEPA HYVINKÄÄ UUDENMAANKATU, UUDENMAANKATU 70 05800 HYVINKÄÄ
K-CITYMARKET HYVINKÄÄ, HÄMEENKATU 9 05800 HYVINKÄÄ
PRISMA HYVINKÄÄ Hok, TORIKATU 9 05800 HYVINKÄÄ
S-MARKET HYVINKÄÄ Hok, UUDENMAANKATU 3 05800 HYVINKÄÄ
SALE HÄMEENKOSKI Hämeenmaa, KESKUSTIE 16 16800 HÄMEENKOSKI
S-MARKET HÄMEENKYRÖ Pok, HÄRKIKUJA 4 39100 HÄMEENKYRÖ
K-CITYMARKET HÄMEENLINNA HÄMEENSAARI, HÄMEENSAARENTIE 7 13100 HÄMEENLINNA
K-CITYMARKET HÄMEENLINNA TIIRIÖ, KATSASTUSMIEHENTIE 6 13130 HÄMEENLINNA
PRISMA HÄMEENLINNA Hämeenmaa, WARTIAMÄENTIE 2 13130 HÄMEENLINNA
S-MARKET JUKOLA Hämeenmaa, AHVENISTONTIE 13 13500 HÄMEENLINNA
S-MARKET HARVIALANTIE Hämeenmaa, HARVIALANTIE 4 13210 HÄMEENLINNA
S-MARKET IDÄNPÄÄ Hämeenmaa, LAANIITYNKATU 2 13210 HÄMEENLINNA
S-MARKET ALAHÄRMÄ Eepee, SAHARAVAINIONTIE 1 62300 HÄRMÄ
K-MARKET II, KISATIE 1 91100 II
S-MARKET II Arina, KISATIE 2 91100 II
K-CITYMARKET IISALMI ETELÄNTIE, ETELÄNTIE 4 74130 IISALMI
PRISMA IISALMI Peeässä, PARKATINTIE 2 74120 IISALMI
S-MARKET IISALMI Peeässä, KIVIRANNANTIE 2 74100 IISALMI
TOKMANNI IISALMI, MEIJERINKATU 3 74100 IISALMI
S-MARKET IITTALA Hämeenmaa, KOTKAJÄRVENTIE 2 14500 IITTALA
S-MARKET IKAALINEN Pok, TEOLLISUUSTALONTIE 2 39500 IKAALINEN
S-MARKET ILMAJOKI Eepee, KAUPPATIE 20 60800 ILMAJOKI
S-MARKET ILOMANTSI Pko, MANTSINTIE 2 82900 ILOMANTSI
K-CITYMARKET IMATRA, TIETÄJÄNKATU 2 55120 IMATRA
K-SUPERMARKET VUOKSENNISKA, TORIKATU 8 55800 IMATRA
PRISMA IMATRA KARHUMÄENKATU Eekoo, KARHUMÄENKATU 1 55120 IMATRA
S-MARKET RAJAPATSAS Eekoo, ENSONTIE 43 55610 IMATRA
S-MARKET IMATRANKOSKI Eekoo, OLAVINKATU 8 55100 IMATRA
S-MARKET VUOKSENNISKA Eekoo, VALVATINKATU 3 55800 IMATRA
S-MARKET INKOO Varuboden-Osla, 10210 INKOO
S-MARKET ISOJOKI Eepee, LUUKKAANTIE 1 64900 ISOJOKI
K-SUPERMARKET IVALO, IVALONTIE 17 99800 IVALO
S-MARKET VASKOOLI IVALO Arina, PETSAMONTIE 2 99800 IVALO
S-MARKET JAALA kymi, JAALANTIE 117 47710 JAALA
PRISMA JAKOBSTAD Kpo, SKOLGATAN 4 68600 JAKOBSTAD
HALPA-HALLI JALASJÄRVI, OIKOTIE 2 61600 JALASJÄRVI
S-MARKET JALASJÄRVI Eepee, KESKUSTIE 27 61600 JALASJÄRVI
SALE JEPUA Kpo, PENSALANTIE 147 66850 JEPPO
K-CITYMARKET JOENSUU PILKKO, LINJATIE 2 80140 JOENSUU
K-SUPERMARKET EVÄSKONTTI, NIINIVAARANTIE 74 80230 JOENSUU
PRISMA JOENSUU Pko, VOIMATIE 2 80100 JOENSUU
S-MARKET RANTAKYLÄ Pko, PATALUODONKATU 1 80160 JOENSUU
S-MARKET KAUPPAKATU Pko, KAUPPAKATU 80100 JOENSUU
S-MARKET SUVITORI Pko, NIINIVAARANTIE 50 80200 JOENSUU
S-MARKET VEHKALAHTI Pko, MINTUNKATU 2 80220 JOENSUU
S-MARKET PAPINKATU Pko, PAPINKATU 7 80110 JOENSUU
S-MARKET RANTAKATU JOENSUU Pko, RANTAKATU 19 80100 JOENSUU
S-MARKET SIILAINEN Pko, NOLJAKANTIE 2 80130 JOENSUU
S-MARKET KARSIKKO JOENSUU Pko, JUNNUNKUJA 1 80260 JOENSUU
K-SUPERMARKET METROPOL, TORIKATU 31 80100 JOENSUU
S-MARKET JOKELA Hok, OSULANKUJA 3 05400 JOKELA
S-MARKET JOKIOINEN Hämeenmaa, KESKUSKATU 21 31600 JOKIOINEN
S-MARKET JOROINEN Suur-Savo, 79600 JOROINEN
S-MARKET JOUTSA Keskimaa, YHDYSTIE 9 19650 JOUTSA
K-SUPERMARKET JOUTSA, KESKUSTIE 3 19650 JOUTSA
K-SUPERMARKET PIRANA, KESKUSKATU 4 54100 JOUTSENO
S-MARKET JOUTSENO Eekoo, KESKUSKATU 3 54100 JOUTSENO
S-MARKET JUANKOSKI Peeässä, POIKKITIE 1 73500 JUANKOSKI
SALE METSÄKYLÄ Pok, METSÄKYLÄNTIE 20 39160 JULKUJÄRVI
S-MARKET JURVA Eepee, HAHDONKUJA 1 66300 JURVA
K-MARKET PIELISHERKKU, KIRKKOTIE 4 83900 JUUKA
S-MARKET JUSSINTORI Jukolan ok, VÄYRYLÄNTIE 2 83900 JUUKA
S-MARKET JUVA Suur-Savo, 51900 JUVA
SALE JUVA Suursavo, TULOSTIE 1 51900 JUVA
JYVÄSKYLÄN MINI-MANI OY, VAPAAHERRANTIE 11 40320 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET MESTARIN HERKKU Keskimaa, KAUPPAKATU 24 40100 JYVÄSKYLÄ
K-CITYMARKET PALOKKA JYVÄSKYLÄ, SAARIJÄRVENTIE 40270 JYVÄSKYLÄ
K-CITYMARKET KELJO JYVÄSKYLÄ, KYLMÄLAHDENTIE 6 40500 JYVÄSKYLÄ
PRISMA SEPPÄLÄ JYVÄSKYLÄ Keskimaa, VASARAKATU 8 40320 JYVÄSKYLÄ
PRISMA KELJO JYVÄSKYLÄ Keskimaa, KYLMÄLAHDENTIE 8 40500 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET KELTINMÄKI Keskimaa, KELTINMÄENTIE 13 40640 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET KOLMIKULMA Keskimaa, PUISTOKATU 2 40100 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET SAVELA Keskimaa, VEHKAKATU 5 40700 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET KUOKKALA Keskimaa, TAHKONKAARI/LIIKEKESKUS 40450 JYVÄSKYLÄ
SALE HUHTASUO Keskimaa, NEVAKATU 1 40340 JYVÄSKYLÄ
K-SUPERMARKET LÄNSIVÄYLÄ, KAIVOKATU 1 40630 JYVÄSKYLÄ
K-MARKET KAUPPAHALLI JYVÄSKYLÄ, YLIOPISTONKATU 15 40100 JYVÄSKYLÄ
S-MARKET JÄMSÄ Keskimaa, SILTAKATU 10 42100 JÄMSÄ
S-MARKET JÄMSÄNKOSKI Keskimaa, 42300 JÄMSÄNKOSKI
S-MARKET JÄRVELÄ Hämeenmaa, RUUKINTIE 1 16600 JÄRVELÄ
K-CITYMARKET JÄRVENPÄÄ, HELSINGINTIE 41 04400 JÄRVENPÄÄ
K-SUPERMARKET PAJALA JÄRVENPÄÄ, PAJALANTIE 19 04400 JÄRVENPÄÄ
PRISMA JÄRVENPÄÄ Hok, RANTAKATU 5 04400 JÄRVENPÄÄ
S-MARKET KIRJASTOKATU Hok, MYLLYTIE 1 A 00440 JÄRVENPÄÄ
TOKMANNI JÄRVENPÄÄ, HELSINGINTIE 46 04400 JÄRVENPÄÄ
K-SUPERMARKET JÄÄLI, KESKUSPISTO 1 90940 JÄÄLI
S-MARKET KAARINA Tok, KUSKINKATU 4 20780 KAARINA
K-MARKET TIMANTTI KAAVI, KAIVOTIE 2 73600 KAAVI
S-MARKET KAAVI Peeässä, KAAVINTIE 1 B 73600 KAAVI
K-CITYMARKET KAJAANI, KAUPPAKATU 10-12 87100 KAJAANI
PRISMA KAJAANI Maakunta, VETURITIE 1 87100 KAJAANI
S-MARKET KOMIAHO Maakunta, AHONTIE 5 87250 KAJAANI
S-MARKET LAAJANKANGAS Maakunta, LAAJANKANKAANKATU 2 87500 KAJAANI
S-MARKET KAUPPAKATU Maakunta, KAUPPAKATU 30 87100 KAJAANI
S-MARKET LEHTIKANGAS Maakunta, SOIDINKATU 1 87100 KAJAANI
SALE KAJAANI LOHTAJA Maakunta, TAIKATIE 4 87700 KAJAANI
S-MARKET KALAJOKI Kpo, KALAJOENTIE 38 85100 KALAJOKI
K-SUPERMARKET KALAJOKI, MERENOJANTIE 2 85100 KALAJOKI
K-SUPERMARKET KANGASALA, FINNETIE 1 36200 KANGASALA
PRISMA KANGASALA Pok, MÄKIRINTEENTIE 10 36220 KANGASALA
S-MARKET KANGASALA Pok, PUUSEPÄNTIE 31 36200 KANGASALA
SALE NATTARI Pok, VATIALANTIE 1 36240 KANGASALA
S-MARKET KANGASNIEMI Keskimaa, OTTO MANNISENTIE 10 51200 KANGASNIEMI
S-MARKET ASEMAKATU Satakunta, ASEMAKATU 1 38700 KANKAANPÄÄ
S-MARKET KARHULA kymi, KARHULANTIE 30 48600 KARHULA
K-SUPERMARKET KARJAA, RATAKATU 59 10300 KARJAA
S-MARKET KARJAA Varuboden-Osla, KOULUKATU 1 10300 KARJAA
SALE KARJALOHJA Suur-Seutu, HAKOSENKUJA 2 09120 KARJALOHJA
S-MARKET KARKKILA Suur-Seutu, MÄNTYLÄNKATU 1 03600 KARKKILA
S-MARKET KARSTULA Keskimaa, 43500 KARSTULA
S-MARKET KARTTULA Peeässä, KISSAKUUSENTIE 2 72100 KARTTULA
S-MARKET KAUHAJOKI PT Eepee, TOPEEKA 65 61800 KAUHAJOKI
S-MARKET KAUHAVA Eepee, KAUPPAKATU 65 62200 KAUHAVA
K-SUPERMARKET KAUPPATIE, KAUPPATIE 82 62200 KAUHAVA
S-MARKET ETELÄ-KAUNIAINEN Varuboden-Osla, KAUNIAISTENTIE 7 02700 KAUNIAINEN
S-MARKET POHJOIS KAUNIAINEN Varuboden-Osla, ASEMATIE 1 02700 KAUNIAINEN
S-MARKET KAUSALA kymi, KAUPPAKATU 13 47400 KAUSALA
S-MARKET KAUSTINEN Kpo, 69600 KAUSTINEN
S-MARKET KEITELE Peeässä, LOSSITIE 1 72600 KEITELE
K-MARKET REIMARI, KEITELEENTIE 3 72600 KEITELE
S-MARKET KELLO Arina, KISSANKUJA 2 90820 KELLO
K-SUPERMARKET KELLOKOSKI, VANHA VALTATIE 189 04500 KELLOKOSKI
K-CITYMARKET KEMI, ASEMAKATU 1 94100 KEMI
PRISMA KEMI Arina, KARJALAHDENKATU 7 94600 KEMI
S-MARKET KEMI Arina, KESKUSPUISTOKATU 1 94100 KEMI
K-SUPERMARKET KAUPPAPAIKKA, KIRKKOKATU 5 98100 KEMIJÄRVI
S-MARKET KEMIJÄRVI Koillismaa, ANNALIISANKATU 3 98100 KEMIJÄRVI
S-MARKET KEMIÖ Suur-Seutu, ENGELSBYNTIE 15 25700 KEMIÖ
PRISMA ZEPPELIN Arina, ZEPPELINTIE 90440 KEMPELE
K-CITYMARKET KERAVA, NIKONKATU 1 04200 KERAVA
PRISMA KERAVA Hok, KAUPPAKAARI 2 04200 KERAVA
S-MARKET KERIMÄKI Suur-Savo, 58200 KERIMÄKI
S-MARKET KESÄLAHTI Pko, PL 5 59800 KESÄLAHTI
S-MARKET KEURUU Keskimaa, 42700 KEURUU
K-MARKET PENKKIMÄKI KIIKOINEN, KIIKOSTENTIE 34 38360 KIIKOINEN
HALPA-HALLI KIIMINKI, ISOAHONTIE 1 90900 KIIMINKI
S-MARKET KIIMINKI Arina, KAUPPAREITTI 2 90900 KIIMINKI
S-MARKET KINNULA Kpo, 43900 KINNULA
K-CITYMARKET KIRKKONUMMI, ASEMANKULMA 2 02400 KIRKKONUMMI
PRISMA KIRKKONUMMI Varuboden-Osla, MUNKINMÄENTIE 29 02400 KIRKKONUMMI
S-MARKET KIRKKONUMMI Varuboden-Osla, 02400 KIRKKONUMMI
K-SUPERMARKET KUPIAINEN, KITEENTIE 6 82500 KITEE
S-MARKET KITEE Pko, KITEENTIE 1 82500 KITEE
K-SUPERMARKET KITTILÄ, VALTATIE 31-33 99100 KITTILÄ
S-MARKET KITTILÄ Arina, VALTATIE 68 99100 KITTILÄ
S-MARKET KIURUVESI Peeässä, ASEMATIE 2 74700 KIURUVESI
SALE KIVIJÄRVI Keskimaa, 43800 KIVIJÄRVI
ALEPA KLAUKKALA, LIIKEKUJA 1 01800 KLAUKKALA
K-CITYMARKET KLAUKKALA, VIIRINTIE 01800 KLAUKKALA
S-MARKET KLAUKKALA Hok, ISOSEPPÄLÄ 14 01800 KLAUKKALA
K-SUPERMARKET TELJÄNPORTTI, SATAKUNNANTIE 32800 KOKEMÄKI
S-MARKET KOKEMÄKI Satakunta, HAAPIONKATU 32800 KOKEMÄKI
KOKKOLAN MINI-MANI OY, TEHTAANKATU 43 67100 KOKKOLA
K-CITYMARKET KOKKOLA, HEINOLANKAARI 9 67600 KOKKOLA
PRISMA KOKKOLA Kpo, PRISMANTIE 1 67100 KOKKOLA
SALE ISOKYLÄ KOKKOLA Kpo, KRUUNUPYYNTIE 44 67700 KOKKOLA
SALE HAKATORI Kpo, KAARLELANKATU 26 67100 KOKKOLA
S-MARKET KALLENTORI Kpo, PITKÄNSILLANKATU 67100 KOKKOLA
K-MARKET KONNEVESI, KAUPPATIE 28 44300 KONNEVESI
SALE KONNEVESI Keskimaa, KAUPPATIE 26 44300 KONNEVESI
S-MARKET KONTIOLAHTI Pko, KESKUSKATU 12 81100 KONTIOLAHTI
S-MARKET KORIA kymi, KYMINASEMANTIE 8 A 45610 KORIA
SALE KORKEAKOSKI Pok, KOSKITIE 35500 KORKEAKOSKI
S-MARKET KORPILAHTI Keskimaa, 41800 KORPILAHTI
SALE KORSNÄS Kpo, INDUSTRIVÄGEN 3 66200 KORSNÄS
S-MARKET KORTELA Keula, UNAJANTIE 2 26840 KORTELA
S-MARKET KORTESJÄRVI Eepee, JÄÄKÄRINTIE 53 62420 KORTESJÄRVI
S-MARKET KOSKENKORVA Eepee, KOSKITIE 17 61330 KOSKENKORVA
SALE KOSKI Sso, HÄMEENTIE 23 31500 KOSKI
K-SUPERMARKET POOKI KOTKA, KOULUKATU 6 B 48100 KOTKA
PRISMA KOTKA kymi, HAKAMÄENTIE 1 48400 KOTKA
S-MARKET PASAATI KOTKA kymi, KESKUSKATU 10 48100 KOTKA
S-MARKET KARHUVUORI kymi, TARINATIE 2-4 48350 KOTKA
SALE HIRSSAARI kymi, SALAKANTIE 2 48310 KOTKA
PRISMA KOUVOLA kymi, TOMMOLANKATU 9 45101 KOUVOLA
S-MARKET KOUVOLA kymi, TORIKATU 3 45100 KOUVOLA
S-MARKET LEHTOMÄKI kymi, MADEKUJA 3 45160 KOUVOLA
S-MARKET TORNIONMÄKI kymi, UTINKATU 52 45200 KOUVOLA
SALE ESKOLANMÄKI KOUVOLA kymi, TASANKOTIE 13 45150 KOUVOLA
SALE KAUPPALANKATU kymi, KAUPPALANKATU 35 45100 KOUVOLA
S-MARKET KRISTIINANKAUPUNKI Eepee, TERVAHOVINTIE 1-3 64100 KRISTIINANKAUPUNKI
S-MARKET KRONOBY Kpo, STRANDVÄGEN 1 68500 KRONOBY
S-MARKET KUHMO Maakunta, KAINUUNTIE 85 88900 KUHMO
S-MARKET KUHMO KOULUKATU Maakunta, KOULUKATU 13 88900 KUHMO
K-MARKET KIPPARI KUHMOINEN, TORITIE 53 17800 KUHMOINEN
S-MARKET KUHMOINEN Keskimaa, 17800 KUHMOINEN
K-CITYMARKET KUOPIO KOLMISOPPI, KOLMISOPENTIE 1 70780 KUOPIO
PRISMA KUOPIO Peeässä, SAVILAHDENTIE 10 70700 KUOPIO
S-MARKET PETONEN Peeässä, JALKASENKATU 7 70820 KUOPIO
S-MARKET YKKÖSRASTI Peeässä, TEHDASKATU 19-23 70620 KUOPIO
S-MARKET PUIJONLAAKSO Peeässä, SAMMAKKOLAMMENTIE 6 70200 KUOPIO
S-MARKET KEILANKANTA Peeässä, MATKUSNIEMENKATU 2 70840 KUOPIO
S-MARKET KUOPIO Peeässä, HAAPANIEMENKATU 24-26 70110 KUOPIO
S-MARKET PITKÄLAHTI Peeässä, VITOSTIE 1771 70820 KUOPIO
SALE NIIRALA Peeässä, NIIRALANKATU 25 70600 KUOPIO
SALE PÄIVÄRANTA Peeässä, LAKEISSUONTIE 7 70420 KUOPIO
S-MARKET KUORTANE Eepee, KESKUSTIE 45 63100 KUORTANE
S-MARKET KUORTTI Suursavo, MÄYRÄTIE 1 19410 KUORTTI
HALPA-HALLI KURIKKA, KESKUSPUISTIKKO 1-3 61300 KURIKKA
K-SUPERMARKET KURIKKA, LAURINTIE 22 61300 KURIKKA
S-MARKET KURIKKA Eepee, ASEMATIE 6 61300 KURIKKA
SALE KURU Pok, KAUPPATIE 1-3 34300 KURU
SALE KUSTAVI Tok, PLEIKILÄNTIE 1 23360 KUSTAVI
K-CITYMARKET KUUSAMO, LUOMANTIE 1-3 93600 KUUSAMO
PRISMA KUUSAMO Koillismaa, HUOPARINTEENTIE 1 93600 KUUSAMO
K-CITYMARKET KOUVOLA, TERVASHARJUNKATU 1 45720 KUUSANKOSKI
S-MARKET KUUSANKOSKI kymi, VALTAKATU 44 45700 KUUSANKOSKI
S-MARKET KUUSAANKESKUS kymi, KYMENLAAKSONKATU 2 45700 KUUSANKOSKI
SALE KUUSJOKI Sso, YLIKULMANTIE 300 25330 KUUSJOKI
SALE KYRÖNTIE Tok, KYRÖNTIE 28 21800 KYRÖ
K-SUPERMARKET HÄMEENKYRÖ, KYRELTIE 2 39200 KYRÖSKOSKI
SALE KYYJÄRVI Keskimaa, 43700 KYYJÄRVI
S-MARKET KÄLVIÄ Kpo, KÄLVIÄNTIE 32 68300 KÄLVIÄ
S-MARKET KÄRSÄMÄKI Kpo, KOULUTIE 1 86710 KÄRSÄMÄKI
K-CITYMARKET LAHTI KARISMA, KAUPPIAANKATU 2 15160 LAHTI
K-CITYMARKET PAAVOLA, KAUPPAKATU 13 15140 LAHTI
PRISMA HOLMA Hämeenmaa, JOHANNEKSENKATU 4 15240 LAHTI
PRISMA LAUNE Hämeenmaa, AJOKATU 83 15610 LAHTI
S-MARKET SOKOS LAHTI Hämeenmaa, ALEKSANTERINKATU 19-21/PL.109 15110 LAHTI
S-MARKET METSÄKANGAS Hämeenmaa, PETSAMONKATU 9 15830 LAHTI
S-MARKET ANKKURI Hämeenmaa, ANKKURIKATU 1 15140 LAHTI
S-MARKET MUKKULA Hämeenmaa, RITANIEMENKATU 7-9 15240 LAHTI
S-MARKET SYKE LAHTI Hämeenmaa, KAUPPAKATU 18 15140 LAHTI
S-MARKET JALKARANTA Hämeenmaa, VUORISENKATU 4 15950 LAHTI
S-MARKET TONTTILA Hämeenmaa, HEINOLAN VANHATIE 25 15170 LAHTI
S-MARKET HENNALA Hämeenmaa, HELSINGINTIE 126 15700 LAHTI
S-MARKET KIVERIÖ Hämeenmaa, KIVERIÖNKATU 32 15200 LAHTI
S-MARKET MASCOT Hämeenmaa, VAPAUDENKATU 3 15110 LAHTI
SALE METSÄPELTO Hämeenmaa, HEINLAMMINTIE 29 15210 LAHTI
S-MARKET AHTIALA Hämeenmaa, ALASENKATU 1 15320 LAHTI
K-MARKET PIRKKA LAIHIA, LAIHIANTIE 43 66400 LAIHIA
S-MARKET LAIHIA Kpo, 66400 LAIHIA
K-SUPERMARKET LAITILA, KAUPPAKATU 3 23800 LAITILA
S-MARKET LAITILA Keula, KAUPPAKATU 8 23800 LAITILA
S-MARKET LAMMI PELLAVA Hämeenmaa, MOMMILANTIE 1 16900 LAMMI
SALE LAPINJÄRVI Varuboden-Osla, LAPINJÄRVENTIE 23 07800 LAPINJÄRVI
K-MARKET RUOKAMESTARI, LINNANSALMENTIE 12 73100 LAPINLAHTI
S-MARKET LAPINLAHTI Peeässä, ASEMATIE 1 73100 LAPINLAHTI
S-MARKET LAPPAJÄRVI, NISSINTIE 30-32 62600 LAPPAJÄRVI
K-CITYMARKET LAPPEENRANTA, TOIKANSUONTIE 4 53500 LAPPEENRANTA
K-SUPERMARKET LAURITSALA, KAUPPAKÄYTÄVÄ 3 53300 LAPPEENRANTA
PRISMA LAPPEENRANTA Eekoo, PUHAKANKATU 9-11 53600 LAPPEENRANTA
S-MARKET MYLLYKESKUS Eekoo, KAAKKOISKAARI 22 53500 LAPPEENRANTA
S-MARKET ISOKRISTIINA Eekoo, KAIVOKATU 5 53100 LAPPEENRANTA
S-MARKET PALLO LPR Eekoo, SATAMATIE 30 53900 LAPPEENRANTA
S-MARKET LAURITSALA Eekoo, ITSENÄISYYDENKATU 19 53300 LAPPEENRANTA
S-MARKET LAPPEENRANTA Eekoo, KAUPPAKATU 29-31 53100 LAPPEENRANTA
S-MARKET SAMMONLAHTI Eekoo, ORIONINKATU 2 53850 LAPPEENRANTA
S-MARKET LAPUA Eepee, LATOJANTIE 9 62100 LAPUA
SALE LAPVÄÄRTTI Eepee, UUDENSILLANTIE 83 64300 LAPVÄÄRTTI
S-MARKET LAUKAA Keskimaa, 41340 LAUKAA
K-MARKET LAUTIA LAUTIOSAARI, VAJOKKAANTIE 4 94500 LAUTIOSAARI
K-SUPERMARKET LEHMO, PELTOLANTIE 2 80710 LEHMO
S-MARKET LEHTIMÄKI Eepee, KESKUSTIE 1 63510 LEHTIMÄKI
PRISMA IDEAPARK LEMPÄÄLÄ Pok, IDEAPARKINKATU 4 37550 LEMPÄÄLÄ
S-MARKET LEMPÄÄLÄ Pok, PUISTOKATU 4 37500 LEMPÄÄLÄ
S-MARKET SÄÄKSJÄRVI Pok, TAMPEREENTIE 453 33880 LEMPÄÄLÄ
S-MARKET LEPPÄVIRTA Peeässä, SAVONKATU 43 79100 LEPPÄVIRTA
S-MARKET LIEKSA Pko, PIELISENTIE 23-25 81700 LIEKSA
S-MARKET LIETO Tok, HANHENKAARI 3 21240 LIETO
S-MARKET LIEVESTUORE Keskimaa, LIEPEENTIE 17 41400 LIEVESTUORE
S-MARKET LIMINKA Arina, 91900 LIMINKA
K-SUPERMARKET LIMINGANPORTTI, PITKÄKOSKENTIE 15 91900 LIMINKA
S-MARKET LIPERI Pko, HEINÄVEDENTIE 1 83100 LIPERI
K-CITYMARKET LOHJA, OJAMONHARJUNTIE 61 08200 LOHJA
K-SUPERMARKET LEMPOLA, LEHMIJÄRVENTIE 2 08500 LOHJA
PRISMA LOHJA Suur-Seutu, LAURINKATU 37-41 08100 LOHJA
S-MARKET LOHJA Suur-Seutu, SUURLOHJANKATU 9-13 08100 LOHJA
S-MARKET LEMPOLA LOHJA Suur-Seutu, LOHJANHARJUNTIE 758 08500 LOHJA
S-MARKET TYNNINHARJU Suur-Seutu, HARJUNSELÄNTIE 1 08200 LOHJA
SALE PERTTILÄ Sso, PURUSKORVENTIE 3 08500 LOHJA
SALE LOHTAJA Kpo, ALAVIIRTEENTIE 4 68230 LOHTAJA
S-MARKET LOPPI Hämeenmaa, YHDYSTIE 3 12700 LOPPI
K-SUPERMARKET LOVIISA, MARIANKATU 33 07900 LOVIISA
S-MARKET LOVIISA Varuboden-Osla, ARKKITEHDINTIE 5 07900 LOVIISA
SALE LUVIA Satakunta, LUKKARILANTIE 1 29100 LUVIA
SALE LÄYLIÄINEN Hämeenmaa, LÄYLIÄISTENRAITTI 120 12600 LÄYLIÄINEN
K-MARKET HOPPARI MAANINKA, MAANINGANTIE 25 71750 MAANINKA
S-MARKET MAANINKA Peeässä, MAANINGANTIE 30 71750 MAANINKA
S-MARKET KÖPINGS MALAX Kpo, MALMGATAN 12 66100 MALAX
SALE MARTTILA Sso, HAAPARANNANTIE 2 21490 MARTTILA
K-MARKET MASALA, TINAKUJA 1 02430 MASALA
TOKMANNI MASKU, MASKUNTIE 232 21250 MASKU
K-MARKET MASKU, KESKUSKAARI 5 21250 MASKU
SALE MAXMO Kpo, 66640 MAXMO
S-MARKET MERIKARVIA Satakunta, KAUPPATIE 51 29900 MERIKARVIA
K-CITYMARKET MIKKELI, GRAANINTIE 1 50190 MIKKELI
K-SUPERMARKET ROKKALA, PORRASSALMENKATU 67 50100 MIKKELI
PRISMA MIKKELI Suur-Savo, GRAANINTIE 1 50190 MIKKELI
S-MARKET PEITSARI Suur-Savo, SUNTIONKUJA 1 50170 MIKKELI
S-MARKET MIKKELI Suur-Savo, SAVILAHDENKATU 8 50100 MIKKELI
S-MARKET RANTAKYLÄ Suur-Savo, VANHAMÄENTIE 1 50600 MIKKELI
SALE TUSKU Suursavo, PANKKOTIE 3 50120 MIKKELI
SALE MIKKELI Suursavo, PORRASSALMENKATU 33 50100 MIKKELI
K-SUPERMARKET PIKANTTI, HALLITUSKATU 6 50100 MIKKELI
SALE MONNINKYLÄ Varuboden-Osla, 07230 MONNINKYLÄ
S-MARKET MUHOS Arina, VALTATIE 13 91500 MUHOS
HALPA-HALLI MUHOS, KIRKKOTIE 2 91500 MUHOS
S-MARKET MUONIO Arina, PUTHAANRANNANTIE 4 99300 MUONIO
K-MARKET MUONIONTORI, LAHENRANNANTIE 7 99300 MUONIO
S-MARKET SEPÄNKYLÄ Kpo, KARPERÖNTIE 1 65610 MUSTASAARI
K-SUPERMARKET PIFFI, MARKKINAKUJA 2 65610 MUSTASAARI
S-MARKET MUURAME Keskimaa, 40950 MUURAME
K-SUPERMARKET MUURAME, SETÄLÄNTIE 2 40950 MUURAME
K-SUPERMARKET RUOKAMYLLY, KESKIKOSKENTIE 3 46800 MYLLYKOSKI
K-SUPERMARKET MYNÄMÄKI, KESKUSKATU 27 23100 MYNÄMÄKI
S-MARKET MYNÄMÄKI Tok, VALTAKATU 1 23100 MYNÄMÄKI
SALE MYRSKYLÄ Hämeenmaa, 07600 MYRSKYLÄ
S-MARKET MÄNTSÄLÄ KESKUSKATU 1 Hok, KESKUSKATU 1 04600 MÄNTSÄLÄ
S-MARKET MÄNTTÄ Pok, HALLITUSKATU 25 35800 MÄNTTÄ
K-SUPERMARKET MÄNTYHARJU, LIIKETIE 1 52700 MÄNTYHARJU
S-MARKET MÄNTYHARJU Suur-Savo, PENTINPOLKU 2 52700 MÄNTYHARJU
K-SUPERMARKET UKKO-PEKKA, VENEKUJA 5 21100 NAANTALI
S-MARKET NAANTALI Tok, TUULENSUUNKATU 12 21100 NAANTALI
SALE NAARAJÄRVI Suur-Savo, SEUNALANTIE 3 76850 NAARAJÄRVI
K-SUPERMARKET ONNIPEKKA, KAUPPATIE 1 29250 NAKKILA
S-MARKET VILLÄHDE Hämeenmaa, KAUPPAKAARI 15560 NASTOLA
S-MARKET NASTOLA Hämeenmaa, RAKOKIVENTIE 19 15550 NASTOLA
SALE NASTOLA Hämeenmaa, 15560 NASTOLA
K-MARKET NAGU, TORIPOLKU 21660 NAUVO
S-MARKET NIVALA Kpo, 85500 NIVALA
K-CITYMARKET NOKIA, NUIJAMIESTENTIE 5 37120 NOKIA
S-MARKET MYLLYHAKA NOKIA Pok, PINSIÖNTIE 23 37130 NOKIA
S-MARKET NOKIA Pok, VÄLIKATU 22 37100 NOKIA
S-MARKET NOLJAKKA Pko, MARJALANTIE 1 80140 NOLJAKKA
S-MARKET NOUSIAINEN Tok, NUMMI 21270 NOUSIAINEN
K-CITYMARKET NUMMELA, TUUSANKAARI 1 03100 NUMMELA
PRISMA NUMMELA Suur-Seutu, NAARANPAJUNTIE 3 03100 NUMMELA
S-MARKET KAUPPATORI Jukolan ok, KAUPPATORI 6 75500 NURMES
S-MARKET NURMES Jukolan ok, POROKYLÄNKATU 26 75530 NURMES
S-MARKET NURMIJÄRVI Hok, KAUPPANUMMENTIE 2 01900 NURMIJÄRVI
S-MARKET NÄRPES Eepee, NÄRPESVÄGEN 27 64200 NÄRPES
K-SUPERMARKET NÄRPIÖ, NÄRPIÖNTIE 8 64200 NÄRPIÖ
S-MARKET OITTI Hämeenmaa, TAMMITIE 5 12100 OITTI
ABC ORAVAINEN Kpo, KOKKOLANTIE 75 66800 ORAVAINEN
S-MARKET ORIMATTILA Hämeenmaa, ERKONTIE 16 16300 ORIMATTILA
S-MARKET ORIVESI Pok, KESKUSTIE 38 35300 ORIVESI
S-MARKET HÄRKÄLÄ Suur-Seutu, VANHA PORINTIE 775 03300 OTALAMPI
S-MARKET OULAINEN Kpo, 86300 OULAINEN
K-CITYMARKET RUSKO OULU, LAAKERITIE 4 90620 OULU
K-CITYMARKET OULU RAKSILA, TEHTAANKATU 5 90130 OULU
K-CITYMARKET OULU KAAKKURI, METSOKANKAANTIE 5 90420 OULU
K-MARKET VÄRTTÖ OULU, KURKELANTIE 2 90230 OULU
K-MARKET IIKKA OULU, TORIKATU 63 90120 OULU
K-MARKET MYLLYOJA OULU, KARVARINAUKIO 7 90650 OULU
K-SUPERMARKET VÄLIVAINIO OULU, REVONTIE 90530 OULU
PRISMA LINNANMAA Arina, KAUPPALINNANKUJA 1-3 90570 OULU
PRISMA LIMINGANTULLI Arina, NUOTTASAARENTIE 1 90400 OULU
PRISMA RAKSILA OULU Arina, TEHTAANKATU 3 90100 OULU
S-MARKET PUOLIVÄLIKANGAS OULU Arina, MENNINKÄISENTIE 2 90550 OULU
SOKOS HERKKU OULU Arina, UUSIKATU 21 A 90100 OULU
S-MARKET PATENIEMI Arina, KESKUSKATU 2 90800 OULU
S-MARKET TUIRA Arina, VALTATIE 28 90500 OULU
S-MARKET KASTELLI Arina, AAPISTIE 2 90220 OULU
S-MARKET KAAKKURI Arina, PALOKANKAANTIE 301 90420 OULU
S-MARKET KAUKOVAINIO Arina, HIIRIHAUKANTIE 5 90250 OULU
K-MARKET RUOKAVINKKI OULU, KANGASKONTIONTIE 15 90240 OULU
K-MARKET KUIVASJÄRVI OULU, KUOVINTIE 7 90540 OULU
K-MARKET NIEMENRANTA, TYYRPUURINLENKKI 2 90460 OULUNSALO
K-SUPERMARKET OULUNSALO, KARHUOJANTIE 2 90460 OULUNSALO
S-MARKET SALONÄSSÄ OULUNSALO Arina, 90460 OULUNSALO
S-MARKET OUTOKUMPU Pko, KUMMUNKATU 11 83500 OUTOKUMPU
K-MARKET CITYKUMPU, KUMMUNKATU 9 83500 OUTOKUMPU
S-MARKET PADASJOKI Hämeenmaa, KAUPPATIE 2 17500 PADASJOKI
S-MARKET PAIMIO Tok, ASEMATIE 1 21530 PAIMIO
PRISMA PALOKKA Keskimaa, PALOKANORSI 1 40270 PALOKKA
S-MARKET PALOKKA Keskimaa, RAIVAAJANTIE 1 40270 PALOKKA
S-MARKET PALTAMO Maakunta, PUOLANGANTIE 9 88300 PALTAMO
K-SUPERMARKET REIMARI, KIRKKOESPLANAADI 32 21600 PARAINEN
S-MARKET PARAINEN Tok, VAPPARINTIE 1 21600 PARAINEN
S-MARKET PARIKKALA Eekoo, PARIKKALANTIE 17 59100 PARIKKALA
HALPA-HALLI PARKANO, TEOLLISUUSTIE 2 39700 PARKANO
S-MARKET PARKANO Pok, HUMALANKATU 1 39700 PARKANO
K-SUPERMARKET HATTULA, TALLITIE 4 13720 PAROLA
S-MARKET PAROLA Hämeenmaa, KINNALANTIE 4 13720 PAROLA
SALE PÄNNÄINEN Kpo, SURSIKINTIE 9 68910 PEDERSÖRE
S-MARKET PELLO Arina, PELLONTIE 23 95700 PELLO
S-MARKET PERNIÖ Suur-Seutu, HAARLANTIE 21 25500 PERNIÖ
S-MARKET PERÄSEINÄJOKI Eepee, KESKUSTIE 43 61100 PERÄSEINÄJOKI
S-MARKET PETÄJÄVESI Keskimaa, KARIKONTIE 2 41900 PETÄJÄVESI
K-CITYMARKET PIEKSÄMÄKI, KUKKARONIEMENTIE 3 76100 PIEKSÄMÄKI
K-MARKET PIEKSÄMÄKI, KESKUSKATU 35-37 76100 PIEKSÄMÄKI
S-MARKET PIEKSÄMÄKI Suur-Savo, KAUPPAKATU 3 76100 PIEKSÄMÄKI
SALE KONTIOPUISTO Suursavo, KAAKINMÄENKATU 22 76100 PIEKSÄMÄKI
S-MARKET PIELAVESI Peeässä, PUISTOTIE 19 72400 PIELAVESI
SALE PIETARSAARI Kpo, SANTAPELLONTIE 2 68600 PIETARSAARI
S-MARKET PIHTIPUDAS Keskimaa, 44800 PIHTIPUDAS
S-MARKET PIIKKIÖ Tok, HADVALANTIE 14 21500 PIIKKIÖ
PRISMA PIISPANRISTI Tok, 20760 PIISPANRISTI
S-MARKET PIRKKALA Pok, KENKÄTIE 4 33950 PIRKKALA
S-MARKET POHJA Varuboden-Osla, 10420 POHJANKURU
S-MARKET POLVIJÄRVI Pko, POLVIJÄRVENTIE 1 83700 POLVIJÄRVI
K-CITYMARKET PORI MIKKOLA, ITÄKESKUKSENKAARI 8 28130 PORI
K-CITYMARKET PORI PUUVILLA, SILTAPUISTOKATU 14 28100 PORI
PICK N PAY PORI UNANIMOUS OY Kespro, KOLMIOKATU 2 28200 PORI
PRISMA LÄNSIPORI PORI Satakunta, ETELÄVÄYLÄ 2 28610 PORI
PRISMA PORI Satakunta, MIKKOLANKATU 1-3 28100 PORI
S-MARKET LUKKARINSANTA Satakunta, LUKKARINSANNANTIE 2 28300 PORI
S-MARKET NOORMARKKU Satakunta, FINPYYNTIE 10 29600 PORI
S-MARKET HERKKU PORI Satakunta, LIISANKATU 2-4 28100 PORI
S-MARKET TIKKULA PORI Satakunta, TIKKULANTIE 2 28600 PORI
SALE PARATIISINMÄKI Satakunta, YRTTITIE 1 28660 PORI
HALPA-HALLI PORI, HELMENTIE 22 28130 PORI
SALE PORNAINEN Varuboden-Osla, KOSKITIE 2 07170 PORNAINEN
K-MARKET PORNAINEN, VÄLITIE 1 07170 PORNAINEN
K-CITYMARKET PORVOO, RUNEBERGINKATU 33 06100 PORVOO
K-SUPERMARKET TARMOLA PORVOO, ASENTAJANTIE 1 06150 PORVOO
S-MARKET NÄSI Varuboden-Osla, ALEKSANTERINKAARI 1 06100 PORVOO
S-MARKET KEVÄTKUMPU Varuboden-Osla, SAMMONTIE 1 06150 PORVOO
S-MARKET PORVOO Varuboden-Osla, RAUHANKATU 24 06100 PORVOO
SALE HUHTINEN Varuboden-Osla, KESÄTUULENTIE 12 06100 PORVOO
S-MARKET POSIO/AHOLA Koillismaa, 97900 POSIO
S-MARKET KOILLISVÄYLÄ PUDASJÄRVI Arina, KAUPPATIE 8 93100 PUDASJÄRVI
SALE PUKKILA Varuboden-Osla, 07560 PUKKILA
SALE PULKKILA Arina, PULKKILANTIE 23 92600 PULKKILA
S-MARKET PUNKAHARJU Eekoo, KAUPPATIE 10 58500 PUNKAHARJU
S-MARKET PUOLANKA Maakunta, KUNTOTIE 5 89200 PUOLANKA
S-MARKET PUSULA Suur-Seutu, LEHTOLANTIE 2 03850 PUSULA
SALE PUUMALA Suursavo, 52200 PUUMALA
ABC MAJAKKA PYHTÄÄ kymi, PYHTÄÄNTIE 38-40 49270 PYHTÄÄ
K-MARKET EVÄSKONTTI, VANHATIE 44 86100 PYHÄJOKI
SALE PYHÄJOKI Arina, VANHATIE 52 86100 PYHÄJOKI
ABC PYHÄJÄRVI Peeässä, LIIKETIE 2 86800 PYHÄSALMI
S-MARKET PYHÄJÄRVI Peeässä, OLLINTIE 12 86800 PYHÄSALMI
S-MARKET PÄLKÄNE Pok, KESKUSTIE 8 36600 PÄLKÄNE
HALPA-HALLI RAAHE, UIMAHALLINTIE 9 92100 RAAHE
K-CITYMARKET RAAHE, OLLINKALLIONTIE 2 92120 RAAHE
PRISMA RAAHE Arina, PALOKUNNANKATU 37 92100 RAAHE
S-MARKET PATTIJOKI Arina, SOTAPLASSINTIE 2 92140 RAAHE
K-SUPERMARKET RAISIO CENTER, VOUDINKATU 5 21200 RAISIO
PRISMA MYLLY RAISIO Tok, MYLLYNKATU 2 21280 RAISIO
S-MARKET RAISIONTORI Tok, RAISIONTORI 5 21200 RAISIO
S-MARKET RAJAMÄKI Hok, KILJAVANTIE 3 05200 RAJAMÄKI
S-MARKET RANTASALMI Suur-Savo, KYLÄTIE 23 58900 RANTASALMI
K-MARKET RANTSILA, PAAVOLANTIE 92500 RANTSILA
S-MARKET RANUA Arina, KESKUSTIE 1 97700 RANUA
K-CITYMARKET RAUMA, KARJALANKATU 5 26100 RAUMA
PRISMA RAUMA Keula, PORINTIE 4 26100 RAUMA
S-MARKET KEHÄTIE Keula, SPINDELTIE 2 26200 RAUMA
S-MARKET ÄYHÖ Keula, ÄYHÖJÄRVENTIE 1 26130 RAUMA
SALE MONNANKATU Keula, MONNANKATU 6 26600 RAUMA
SALE SYVÄRAUMANKATU Keula, SYVÄRAUMANKATU 9 26100 RAUMA
S-MARKET RAUTALAMPI Peeässä, KUOPIONTIE 10 77700 RAUTALAMPI
S-MARKET EERONTORI Jukolan ok, SAVONTIE 15 73900 RAUTAVAARA
S-MARKET REIJOLA Pko, VANHA VALTATIE 4 80330 REIJOLA
S-MARKET REISJÄRVI Kpo, REISJÄRVENTIE 17 85900 REISJÄRVI
SALE RENKO Hämeenmaa, RENGONRAITTI 10 B 14300 RENKO
S-MARKET RENKOMÄKI Hämeenmaa, SIMOLANMUTKA 1 15680 RENKOMÄKI
SALE PÖYTYÄ Tok, REKOLANTIE 1 21870 RIIHIKOSKI
K-SUPERMARKET KUMELA, KIRJAUKSENTIE 4 11120 RIIHIMÄKI
K-SUPERMARKET KESKUSTA, KESKUSKATU 15 11100 RIIHIMÄKI
PRISMA RIIHIMÄKI Hämeenmaa, VOIMALANKATU 2 11100 RIIHIMÄKI
S-MARKET HIRSIMÄKI Hämeenmaa, LOPENTIE 22-24 11100 RIIHIMÄKI
S-MARKET RISTIINA Suur-Savo, BRAHENTIE 14 52300 RISTIINA
S-MARKET RISTIJÄRVI Maakunta, SAUKONTIE 39 88400 RISTIJÄRVI
K-MARKET VIIRINKANGAS, VIIRINKANKAANTIE 19 96300 ROVANIEMI
PRISMA ROVANIEMI Arina, TEOLLISUUSTIE 2 96320 ROVANIEMI
S-MARKET REVONTULI Arina, KOSKIKATU 27 96200 ROVANIEMI
K-SUPERMARKET RINTEENKULMA, KOSKIKATU 25 96200 ROVANIEMI
K-MARKET HESSUNTORI, SAARUANTIE 1 96440 ROVANIEMI
S-MARKET RUKAMARKET Koillismaa, 93825 RUKA
S-MARKET RASILA Eekoo, RASILANTIE 51 56100 RUOKOLAHTI
LÄHIMYYMÄLÄ RUOTSINKYLÄ kymi, ELIMÄENTIE 1583 07990 RUOTSINKYLÄ
S-MARKET RUOVESI Pok, RUOVEDENTIE 38 34600 RUOVESI
S-MARKET RUSKO Tok, MYLLYMÄENTIE 2 21290 RUSKO
SALE RUUKKI Arina, SIIKASAVONTIE 92400 RUUKKI
SALE RYTTYLÄ Hämeenmaa, VANHA KYLÄTIE 2 12310 RYTTYLÄ
S-MARKET RÄÄKKYLÄ Pko, KIRKKOTIE 1 82300 RÄÄKKYLÄ
S-MARKET SAARIJÄRVI Keskimaa, 43100 SAARIJÄRVI
K-SUPERMARKET MINTTU SAARIJÄRVI, TORIKATU 5 A 43100 SAARIJÄRVI
K-MARKET NIIVA SAIMAANHARJU, FORELLINTIE 2 54915 SAIMAANHARJU
S-MARKET TAIPALSAARI Eekoo, KUHATIE 5 54915 SAIMAANHARJU
S-MARKET SALLA/ ERÄTULI Koillismaa, 98900 SALLA
K-CITYMARKET SALO, HÄMEENTIE 24-30 24100 SALO
S-MARKET TUPURI SALO Suur-Seutu, KALKKIMÄENRINNE 2 24280 SALO
SALE HERMANNI Sso, HELSINGINTIE 14 24100 SALO
SALE SAMMATTI Suur-Seutu, LÖNNROTHINTIE 12 A 09220 SAMMATTI
S-MARKET SASTAMALA Pok, ITSENÄISYYDENTIE 1 38200 SASTAMALA
S-MARKET SAUVO Tok, VÄHÄPELLONTIE 2 21570 SAUVO
S-MARKET SAVITAIPALE Eekoo, TORIKATU 1 54800 SAVITAIPALE
K-CITYMARKET SAVONLINNA, TULLIPORTINKATU 10 57100 SAVONLINNA
K-MARKET HERNEMÄKI SAVONLINNA, PIHLAJAVEDENTIE 21 57170 SAVONLINNA
PRISMA SAVONLINNA Suur-Savo, NOJANMAANTIE 15 57210 SAVONLINNA
S-MARKET SAVONLINNA Suur-Savo, OLAVINKATU 57, PL 68 57100 SAVONLINNA
S-MARKET MERTALA Suur-Savo, MERTAJÄRVENTIE 6 57220 SAVONLINNA
SALE ABC SAVONLINNA Suur-Savo, SUUR SAVONTIE 1 57510 SAVONLINNA
KIVISAAREN MINIMANI OY, TEHTAANTIE 5 60100 SEINÄJOKI
K-CITYMARKET SEINÄJOKI PÄIVÖLÄ, VÄINÄMÖINEN 2 60110 SEINÄJOKI
K-CITYMARKET SEINÄJOKI JOUPPI, SUUPOHJANTIE 45 60320 SEINÄJOKI
S-MARKET KIVISTÖ Eepee, KIVISTÖNTIE 30 60100 SEINÄJOKI
S-MARKET KAUPPAKESKUS LEHTINEN Eepee, PUSKANTIE 1 60100 SEINÄJOKI
S-MARKET JOUPPI Eepee, KYTÖPOLKU 2 60320 SEINÄJOKI
S-MARKET TÖRNÄVÄ Eepee, TÖRNÄVÄNTIE 20 60200 SEINÄJOKI
SALE ALAKYLÄ SEINÄJOKI Eepee, POUTUNKATU 18 60320 SEINÄJOKI
S-MARKET SIEVI Kpo, SOKOS-HALLI 85410 SIEVI
S-MARKET SIILINJÄRVI Peeässä, KUILUNTIE 3 71800 SIILINJÄRVI
K-MARKET SIMO, RATATIE 1 95200 SIMO
S-MARKET SIMPELE Eekoo, ROIHANKATU 3 56800 SIMPELE
K-SUPERMARKET BASILIKA, KASKIKYLÄNKUJA 04130 SIPOO
S-MARKET SIPOO Varuboden-Osla, KASKINIITYNTIE 04130 SIPOO
S-MARKET LEVI Arina, LEVINRAITTI 18 99130 SIRKKA
S-MARKET SIUNTIO Varuboden-Osla, 02570 SIUNTIO
S-MARKET SODANKYLÄ Arina, JÄÄMERENTIE 50 99600 SODANKYLÄ
SALE SOINI Eepee, MULTIANTIE 15 63800 SOINI
S-MARKET SOMERO Suur-Seutu, TURUNTIE 6 31400 SOMERO
K-MARKET MARJAPAIKKA, RUTAKONTIE 34 74300 SONKAJÄRVI
S-MARKET SONKAJÄRVI Peeässä, RUTAKONTIE 13 74300 SONKAJÄRVI
S-MARKET SOTKAMO Maakunta, KAINUUNTIE 23 88600 SOTKAMO
S-MARKET SULKAVA Suur-Savo, 58700 SULKAVA
K-MARKET WILJAMI SULKAVA, ALANEENTIE 38 58700 SULKAVA
S-MARKET SUOLAHTI Keskimaa, ASEMAKATU 9-13 44200 SUOLAHTI
SALE SUOMUSJÄRVI Sso, KITULANTIE 3 25410 SUOMUSJÄRVI
K-SUPERMARKET SUOMUSSALMI, RISTEENTIE 12 89600 SUOMUSSALMI
S-MARKET SUOMUSSALMI Maakunta, ÄMMÄNKATU 2 89600 SUOMUSSALMI
S-MARKET SUONENJOKI Peeässä, IISVEDENTIE 1 77600 SUONENJOKI
S-MARKET SYSMÄ Hämeenmaa, SÄRKILAHDENTIE 3 19700 SYSMÄ
K-SUPERMARKET SUVITUULI, SÄRKILAHDENTIE 4 19700 SYSMÄ
K-SUPERMARKET SÄKYLÄ, PALOMIEHENTIE 9 27800 SÄKYLÄ
S-MARKET SÄKYLÄ Keula, PALOMIEHENTIE 10 27800 SÄKYLÄ
S-MARKET SÄYNÄTSALO Keskimaa, 40900 SÄYNÄTSALO
S-MARKET SÖDERKULLA Varuboden-Osla, AMIRAALINTIE 2 01150 SÖDERKULLA
SALE TAALINTEHDAS Suur-Seutu, KOLABACKSVÄGEN 2 25900 TAALINTEHDAS
S-MARKET TAAVETTI Eekoo, LINNALANTIE 42 54500 TAAVETTI
S-MARKET TAIVALKOSKI/JOKIJUSSI Koillismaa, KAUPPATIE 93400 TAIVALKOSKI
SALE TAIVASSALO Tok, TULOTIE 4 23310 TAIVASSALO
S-MARKET TAMMELA Hämeenmaa, HAKKAPELIITTATIE 5 31300 TAMMELA
K-SUPERMARKET EKENÄS, RAUTATIENKATU 19 10600 TAMMISAARI
S-MARKET TAMMISAARI Varuboden-Osla, RAUTATIENKATU 5 10600 TAMMISAARI
ABC KALEVA LIIKENNEASEMA Pok, ILMARINKATU 49 33500 TAMPERE
S-MARKET SOKOS HERKKU TAMPERE Pok, HÄMEENKATU 21 33200 TAMPERE
K-CITYMARKET LINNAINMAA, MÄENTAKUSENKATU 1 33580 TAMPERE
K-CITYMARKET LIELAHTI, HARJUNTAUSTA 7 33400 TAMPERE
K-CITYMARKET TURTOLA, MARTINPOJANKATU 4 33710 TAMPERE
K-MARKET AMURI TAMPERE, SATAKUNNANKATU 50 33230 TAMPERE
K-MARKET WINTERINMUTKA, PISPALAN VALTATIE 126-128 33270 TAMPERE
K-MARKET LENTÄVÄNNIEMI TAMPERE, MÄNNISTÖNKUJA 2 33410 TAMPERE
K-SUPERMARKET KUNINKAANKULMA, KUNINKAANKATU 14-16 33210 TAMPERE
K-SUPERMARKET LÄNSIPORTTI, TESOMANKATU 4 33310 TAMPERE
PRISMA LIELAHTI Pok, TURVESUONKATU 2 33400 TAMPERE
PRISMA SAMMONKATU TAMPERE Pok, SAMMONKATU 73 33540 TAMPERE
PRISMA KOIVISTONKYLÄ TAMPERE Pok, LEMPÄÄLÄNTIE 21 33820 TAMPERE
PRISMA LINNAINMAA Pok, LIIKEKATU 3 33580 TAMPERE
S-MARKET PENDOLINO Pok, PAKKAHUONEENAUKIO 2 33100 TAMPERE
S-MARKET KAUKAJÄRVI Pok, KESKISENKATU 5 33710 TAMPERE
S-MARKET HERVANTA Pok, PIETILÄNKATU 2 33720 TAMPERE
S-MARKET KALEVA Pok, SAMMONKATU 60 33540 TAMPERE
S-MARKET HYHKY Pok, PEURANKUJA 1 33270 TAMPERE
SALE OSMONMÄKI Pok, POHJOLANKATU 9-11 33500 TAMPERE
SALE ANNALA Pok, ANNALANKATU 3 33710 TAMPERE
SALE LEINOLA Pok, ORIMUSKATU 71 33580 TAMPERE
SALE AMURI TAMPERE Pok, SATAKUNNANKATU 36 33210 TAMPERE
SALE TERVAJOKI Kpo, 66400 TERVAJOKI
S-MARKET TERVAKOSKI Hämeenmaa, HEIMOLANTIE 3 12400 TERVAKOSKI
SALE TERVO Peeässä, LAITURINTIE 2 72210 TERVO
SALE TERVOLA Arina, KURJENTIE 1 95300 TERVOLA
S-MARKET TEUVA Eepee, MIKKILÄNTIE 12 64700 TEUVA
S-MARKET TIKKAKOSKI Keskimaa, 41160 TIKKAKOSKI
S-MARKET TOHMAJÄRVI Pko, HAINARINTIE 1 82600 TOHMAJÄRVI
S-MARKET TOHOLAMPI Kpo, 69300 TOHOLAMPI
SALE TOIJA Sso, TOIJANTIE 2 25460 TOIJA
S-MARKET TOIJALA Pok, VALTATIE 1 37800 TOIJALA
K-MARKET PERÄLÄ, TOIVAKANTIE 30 41660 TOIVAKKA
K-CITYMARKET TORNIO, LÄNSIRANTA 10 95400 TORNIO
PRISMA TORNIO Arina, OIKOKATU 1 95420 TORNIO
SALE PUDAS Arina, KEMINTIE 5-7 95420 TORNIO
SALE TORNIO Arina, TORIKATU 21 95400 TORNIO
S-MARKET TURENKI Hämeenmaa, HARVIALANTIE 5 14200 TURENKI
WIKLUND TURKU Tok, EERIKINKATU 11 20100 TURKU
K-CITYMARKET SKANSSI TURKU, ITÄKAARI 20 20730 TURKU
K-CITYMARKET RAVATTULA, REIVINKATU 5-7 20540 TURKU
K-CITYMARKET LÄNSIKESKUS, MARKULANTIE 150 20320 TURKU
K-CITYMARKET KUPITTAA MAHILE OY, UUDENMAANTIE 17 20700 TURKU
K-MARKET KANSLERINTIE, KANSLERINTIE 10 20200 TURKU
K-SUPERMARKET HIRVENSALO, VANHA KAKSKERRANTIE 1 20900 TURKU
K-SUPERMARKET ANNIKA, ANNIKANPOLKU 1 20610 TURKU
PRISMA TAMPEREENTIE TURKU Tok, TAMPEREENTIE 108 20300 TURKU
PRISMA ITÄHARJU TURKU Tok, KALEVANTIE 41 20520 TURKU
PRISMA LÄNSIKESKUS TURKU Tok, VIILARINKATU 3 20320 TURKU
S-MARKET MAJAKKARANTA Tok, KÖLIKATU 2 20810 TURKU
S-MARKET HALINEN Tok, GREGORIUS IX:N TIE 8 20540 TURKU
S-MARKET PANSIO Tok, METALLIKATU 3 20240 TURKU
STOCKMANN Herkku Turku, KRISTIINANKATU 11 20100 TURKU
K-MARKET VERKAHOVI, VERKATEHTAANKATU 4 20100 TURKU
S-MARKET TUULOS Hämeenmaa, POHJOISTENTIE 70 14810 TUULOS
VELJEKSET KESKINEN OY, ONNENTIE 7 63610 TUURI
S-MARKET TUUSNIEMI Peeässä, KESKITIE 23 71200 TUUSNIEMI
ALEPA RIIHIKALLIO, HAUKANTIE 2 04320 TUUSULA
K-SUPERMARKET HYRYLÄ, AUTOASEMANKATU 1 04300 TUUSULA
S-MARKET TUUSULA Hok, HYRYLÄNKATU 6 04300 TUUSULA
S-MARKET YKKÖNEN TYRNÄVÄ Arina, VANHATIE 91800 TYRNÄVÄ
S-MARKET UIMAHARJU Pko, HONKAJOENTIE 2 80280 UIMAHARJU
K-SUPERMARKET HANSA, FRIITALANTIE 18 28400 ULVILA
K-SUPERMARKET MARI, TAMPEREENTIE 1 31760 URJALA
S-MARKET URJALA Pok, PELTORINTEENTIE 1 31760 URJALA
SALE UTAJÄRVI Arina, LAITILANTIE 10 91600 UTAJÄRVI
SALE UURAINEN Keskimaa, 41230 UURAINEN
S-MARKET UUSIKAARLEPYY Kpo, FRILLMOSSVÄGEN 2 66900 UUSIKAARLEPYY
K-SUPERMARKET ITÄPOIJU, KETUNKALLIONTIE 1 23500 UUSIKAUPUNKI
S-MARKET VAKKA-SUOMENKATU UKI Tok, VAKKA-SUOMENKATU 18 23500 UUSIKAUPUNKI
S-MARKET UUSIKAUPUNKI Tok, KOULUKATU 1-4 23500 UUSIKAUPUNKI
S-MARKET VAAJAKOSKI Keskimaa, ASEMATIE 1 40800 VAAJAKOSKI
S-MARKET VAALA Arina, KOLEHMAISENTIE 91700 VAALA
VAASAN MINI-MANI OY, LAIVAKATU 13 65100 VAASA
ABC VAASA Kpo, KIITOKAARI 2 65380 VAASA
K-CITYMARKET KIVIHAKA, KOKKOKALLIONKATU 2-6 65300 VAASA
PRISMA VAASA Kpo, TOUKOLANTIE 1 65300 VAASA
S-MARKET GERBY Kpo, VÄSTERVIKINTIE 2 65280 VAASA
S-MARKET RISTINUMMI Kpo, VANHA VAASAKATU 19 65370 VAASA
SALE VAASA KORSHOLMANPUISTIKKO Kpo, KORSHOLMANPUISTIKKO 27 65100 VAASA
SALE VAASA SUVILAHTI Kpo, TEIRINKATU 6 65350 VAASA
K-MARKET PALOSAARI VAASA, AHVENTIE 19 65200 VAASA
S-MARKET VALKEAKOSKI Pok, VALTAKATU 9-11 37600 VALKEAKOSKI
S-MARKET VALKEALA kymi, KUSTAA 111 TIE 3 45370 VALKEALA
S-MARKET JOKELA VALKEALA kymi, KAUNISKANKAANTIE 2 45360 VALKEALA
S-MARKET VENLANTORI Jukolan ok, KESKUSKATU 43 75700 VALTIMO
ALEPA HIEKKAHARJU, LEINIKKITIE 22 01350 VANTAA
ALEPA KAUPPAKASSI, HAGELSTAMINTIE 32 01520 VANTAA
ALEPA KARTANONKOSKI, HAGELSTAMINTIE 32 01520 VANTAA
K-CITYMARKET JUMBO, VANTAANPORTINKATU 3 01510 VANTAA
K-CITYMARKET KOIVUKYLÄ VANTAA, OJALEHDONKUJA 1 01400 VANTAA
K-CITYMARKET TAMMISTO VANTAA, VALIMOTIE 9 01510 VANTAA
K-CITYMARKET MYYRMÄKI OY, ISKOSKUJA 3 A 39 01600 VANTAA
K-MARKET MANTELI VANTAA, HAARIKKOTIE 1 01350 VANTAA
K-SUPERMARKET YLIVETO, PELTOLANTIE 1 01300 VANTAA
K-SUPERMARKET HÄMEENKYLÄ VANTAA, AINONTIE 1 01630 VANTAA
PRISMA TIKKURILA Hok, UNIKKOTIE 13 01300 VANTAA
PRISMA JUMBO VANTAA Hok, VANTAANPORTINKATU 3 01510 VANTAA
S-MARKET KOIVUKYLÄ Hok, NIINIKUJA 2 01360 VANTAA
S-MARKET KORSO Hok, MAAKOTKANTIE 19 01450 VANTAA
S-MARKET TIKKURILA Hok, RATATIE 11 01300 VANTAA
S-MARKET KAIVOKSELA Hok, UKONKIVENPOLKU 11 01610 VANTAA
S-MARKET MARTINLAAKSO Hok, KIVIVUORENTIE 4 01620 VANTAA
S-MARKET MYYRMANNI Hok, ISKOSKUJA 3 01610 VANTAA
S-MARKET KORSON ASEMA Hok, METSOLANTIE 2 01450 VANTAA
S-MARKET HAKUNILA Hok, KANNUSKUJA 2 01200 VANTAA
STOCKMANN Herkku Jumbo, VALUUTTAKATU 2 01510 VANTAA
ABC VARKAUS Peeässä, KÄPYKANKAANTIE 8 78850 VARKAUS
K-CITYMARKET VARKAUS, RELANDERINKATU 30 78200 VARKAUS
PRISMA VARKAUS Peeässä, KÄSITYÖKATU 21-27 78200 VARKAUS
S-MARKET KOMMILA VARKAUS Peeässä, SAVONTIE 44 78300 VARKAUS
SALE VEHMERSALMI Peeässä, VEHMERSALMENTIE 71310 VEHMERSALMI
K-SUPERMARKET VEIKKOLA, KOSKENTIE 6 02880 VEIKKOLA
S-MARKET VEIKKOLA Varuboden-Osla, KOSKENTIE 2 02880 VEIKKOLA
S-MARKET VESANTO Peeässä, KESKUSTIE 12 72300 VESANTO
SALE VESILAHTI Pok, KASKITIE 1 37470 VESILAHTI
S-MARKET VETELI Kpo, LEHTISAARENTIE 15 69700 VETELI
S-MARKET VIEREMÄ Peeässä, VIEREMÄNTIE 5 74200 VIEREMÄ
SALE VIERUMÄKI Hämeenmaa, 19110 VIERUMÄKI
S-MARKET VIHANTI Arina, ASEMATIE 8 86400 VIHANTI
K-SUPERMARKET VIHTI, KIRJAVANTIE 2 03400 VIHTI
S-MARKET VIHTI Suur-Seutu, VIHDINTIE 3 03400 VIHTI
S-MARKET VIIALA Pok, KESKUSKATU 47 37830 VIIALA
S-MARKET VIINIJÄRVI Pko, VIINIJÄRVENTIE 83400 VIINIJÄRVI
S-MARKET VIITASAARI Keskimaa, PAPPILANTIE 14 44500 VIITASAARI
K-MARKET JÄRVINEN VILPPULA, KAUPPAKESKUS / KAARIKATU 1 35700 VILPPULA
S-MARKET VIMPELI Eepee, PÖNTISENTIE 4 62800 VIMPELI
S-MARKET VEHMAA Tok, VINKKILÄNTIE 13 23200 VINKKILÄ
S-MARKET VIROJOKI kymi, ITÄTIE 1 49900 VIROLAHTI
S-MARKET VIRRAT Pok, PÄÄSKYNTIE 13 34800 VIRRAT
K-MARKET WOIKANTORI, KUPARITIE 4 45910 VOIKKAA
K-SUPERMARKET VUOKATTI, HEIKINTIE 1 88610 VUOKATTI
S-MARKET VUOKATTI Maakunta, PISTERINNIEMENTIE 1 88610 VUOKATTI
S-MARKET VUORELA Peeässä, SIMPANTIE 2 70910 VUORELA
S-MARKET VÄHÄKYRÖ Kpo, VÄHÄKYRÖNTIE 1 66500 VÄHÄKYRÖ
K-SUPERMARKET VÄÄKSY, MAAKAUPANTIE 1 17200 VÄÄKSY
S-MARKET VÄÄKSY Hämeenmaa, RUSTHOLLINTIE 1 17200 VÄÄKSY
S-MARKET VÖYRI Kpo, VÖRÅVÄGEN 1 66600 VÖYRIS
S-MARKET YLIHÄRMÄ Eepee, VANHA VAASANTIE 1 62375 YLIHÄRMÄ
S-MARKET YLIKIIMINKI Arina, HARJUNTORI 12 91300 YLIKIIMINKI
S-MARKET YLISTARO Eepee, KAUKOLANRAITTI 2 61400 YLISTARO
S-MARKET YLITORNIO Arina, NIURONTIE 7 95600 YLITORNIO
PRISMA YLIVIESKA Kpo, SAVARINKATU 9 84100 YLIVIESKA
S-MARKET YLÄMYLLY Pko, KIEVARINTIE 1 80400 YLÄMYLLY
K-CITYMARKET YLÖJÄRVI, ELOTIE 1 33470 YLÖJÄRVI
K-SUPERMARKET LINKKI, MASTONTIE 2 33470 YLÖJÄRVI
S-MARKET YLÖJÄRVI Pok, LÄHDEVAINIONTIE 1 33470 YLÖJÄRVI
SALE ASEMANTIE Pok, ASEMANTIE 2 33470 YLÖJÄRVI
S-MARKET ÄHTÄRI Eepee, ALATIE 22 63700 ÄHTÄRI
K-CITYMARKET ÄÄNEKOSKI, TYÖSKINTIE 3 44100 ÄÄNEKOSKI
S-MARKET ÄÄNEKOSKI Keskimaa, KAUPPAKATU 11 44100 ÄÄNEKOSKI
SALE ÖVERMALAX Kpo, YHDYSTIE 3 66140 ÖVERMALAX

Grilliwurstit


Jaa sivun sisältö: