Haluamme Saarioisilla valmistaa herkullista, ravitsevaa ja turvallista ruokaa, joka maistuu kaikille suomalaisille. Hyvän ruuan perusta niin Saarioisissa kuin kotonakin ovat ensiluokkaiset ja tuoreet raaka-aineet. Valmiin ruuan tulee olla maultaan ja ulkonäöltään herkullista ja tietysti turvallista myös viimeisenä käyttöpäivänä.
Joidenkin valmisruokien valmistukseen käytetään myös lisäaineita. Ne ovat pitkälti samoja aineita, joita käytetään myös kotona ja suurkeittiöissä. Monet lisäaineet ovat luonnosta peräisin. Niiden käytöllä pyritään parantamaan esim. tuotteen säilyvyyttä, rakennetta, väriä tai makua.
Lisäaineita on Saarioisissa käytetty aina erittäin harkiten. Niitä ei koskaan lisätä turhan takia. Osassa valmisruokia ei lisäaineita tarvitse käyttää lainkaan. Tällaisia ruokia ovat mm. maksalaatikko, lihamakaronilaatikko ja lihaperunasoselaatikko.
Yksi valmisruuissa yleisimmin käytössä olevia lisäaineita ovat muunnetut kasvitärkkelykset, joita käytetään vehnä- tai maissijauhojen tapaan sakeuttamaan liemiä, kastikkeita ja keittoja. Esimerkiksi muunnetun maissitärkkelyksen käyttö keitoissa varmistaa, että keiton rakenne säilyy koko säilyvyysajan ja kotona lämmitettäessä ensiluokkaisena.Muunnetut tärkkelykset ilmoitetaan aina omalla nimellään kasvialkuperä mainiten.
Kaikki muut Saarioisten käyttämät lisäaineet ilmoitetaan aina ryhmänimellä ja E- koodilla, jolloin käytetyt lisäaineet on helppo halutessaan tarkistaa ruuan aineosaluettelosta.
Pyrimme välttämään aromivahventeita. Saarioisten valmisruokiin ei ole lisätty natriumglutamaattia.
Värejä valmisruokiin käytetään vain jos ruoka sitä ehdottomasti vaatii. Käyttämämme väriaineet ovat luonnollista alkuperää. Esim. ruskean kastikkeen värin säilymistä parannetaan lisäämällä kastikkeeseen poltettua sokeria, jonka lisäainenimi on sokerikulööri.
Valmistuksessa käytetyt jalostetut raaka-aineet (esim. liemivalmisteet, maustekastikkeet) saattavat sisältää lisäaineita. Suosimme raaka-aineita, joissa lisäaineita on mahdollisimman vähän. Raaka-aineiden sisältämistä lisäaineista ilmoitetaan aina lihavalmisteiden sisältämät fosfaatti ja nitriitti.
Kysymyksiä ja vastauksia