Saarioinen Oy

Saarioinen ja Suomen Urheiluliitto SUL aloittivat kevättalvella yhteistyön, jonka tuloksena luotiin ravitsemusopas liikkuville nuorille sekä lahjoitettiin yleisurheiluvälineitä 20 seuralle. Nyt aloitettiin uuden välipalatuotteen ideointi yhdessä nuorten kanssa. Nuoret yleisurheilijat keräsivät välipalakuviaan WhatsApp-ryhmään ja hakivat ideoita makutesteistä ja pizzalinjan ääreltä. Katsotaan, mitä tuotekehittäjät saavat nuorten ideoista jatkossa aikaiseksi!

Lasten ja nuorten terveellinen ja monipuolinen syöminen ovat Saarioisille tärkeä asia. Siinä painava syy lähteä ravitsemusyhteistyöhön yhdessä Suomen Urheiluliiton kanssa.

– Valmiit ruokaratkaisut ovat vahvassa kasvussa ja erinomainen apu liikkuville lapsille ja nuorille. SUL-yhteistyö avaa ovet keskustelulle ravinnon ja arkiruokailun tärkeydestä, kuvaa Saarioisten markkinointi- ja viestintäjohtaja Tia Yrjölä.

Uutta välipalaa kehittämässä

Saarioisten valikoimasta löytyy valmiita ateriaratkaisuja sekä ennen että jälkeen treenin nautittavaksi. Puurojen, keittojen ja Vispisten lisäksi mm. Saarioisten Eväs-sarjasta löytyy hyviä vaihtoehtoja mukaan treenikassiin. SUL-yhteistyön myötä avautui oiva tapa miettiä valikoimaan uusia tuotteita.

Niinpä yleisurheilijanuoria kutsuttiin ideoimaan uutta välipalaa. Keski-Uudenmaan yleisurheilijat Tuusulasta tulivat vieraaksi Vantaan konttorille ja Tammelan Ryskeen porukka Forssan kupeesta Valkeakoskelle.

Kehityspäällikkö Sanna Teinilä ohjasi nuoria ideoinnin maailmaan, apunaan Vantaalla tuotepäällikkö Leena Järvenpää, Valkeakoskella tuoteryhmäpäällikkö Sari Viitala.

– Valkeakoskella nuoret pääsivät ensin katsomaan pizzalinjaa katseluparvelta. Sen jälkeen ohjelmassa oli pizzojen maistelua. Vantaalla arvioitiin uusia Vispis-makuja, Teinilä kertoo.

Energiaa, ideoita ja vauhtia – sekä suklaata ja ananasta

Ennakkotehtävänä 9–14-vuotiaat nuoret lähettivät viikon ajan kuvia välipaloistaan omaan WhatsApp-ryhmään.

– Aika paljon saimme kuvia ’leipä, hedelmä ja vihannes’ -yhdistelmistä, mutta jonkin verran myös smoothie-, jugurtti- ja murokuvia, kertaa Teinilä.

Kuvissa ja keskusteluissa korostui terveellisyysnäkökulma, joka unohtui, kun nuoret pääsivät ideoinnin vauhtiin.

– Ideoinnin päästyä vauhtiin terveellisyys unohtui tykkänään. Saimme jos jonkinlaisia ideoita suklaaseen ja kermavaahtoon yhdistettynä, Teinilä nauraa.

Valkeakosken ryhmässä nuoret ideoivat uusia pizzamakuja.

– Poikien ryhmällä oli tästä selvä visio. Pizzassa pitää kuulemma aina olla ananasta!

Teinilä on tyytyväinen yhteistyön antiin. Nuorten työskentelytapa oli innokasta ja reipasta.

– WhatsApp-ryhmän anti ja keskustelu nuorten kanssa oli erittäin mielenkiintoista ja lisäsi omaa ymmärrystä heidän syömistottumuksistaan. Jatkossa voisi kutsua tämän ikäisiä alkuideoinnin lisäksi vaikkapa eri tuotevaiheiden kehitykseen, konseptin täsmentämiseen ja tuotearviointeihin, Teinilä pohtii.

Uusi välipalatuote pääsee seuraavaksi tuotekehittäjien ammattitaitoisiin käsiin. Katsotaan, mitä yhteistyö mahdollisesti poikii!