Teemme joka päivä töitä sen eteen, että koko ruokaketjun hävikki olisi mahdollisimman pientä. Tämä alkaa raaka-aineiden käsittelystä ja jatkuu läpi tuotannon aina ruokailijan lautaselle asti. Lähtökohtamme on, että ruoka on niin maistuvaa, että se tulee aina syödyksi, eikä päädy biojätteeseen.
Varhaiskasvatukseen räätälöity kampanjamme Pyörykkävyöry on yksi esimerkki, missä osallistamme päiväkoti- ja koululaislapset keskustelemaan ruoasta, sen herkullisuudesta ja lautashävikistä positiivisella ja hauskalla tavalla. Kampanja on ollut hyvin pidetty ja se jatkuu jo kolmatta vuotta. Saamme lapset ymmärtämään, että ruoka auttaa jaksamaan koko päivän ja että lautaselle kannattaa ottaa vain sen verran ruokaa, että sen jaksaa syödä. Ja mikä olisikaan sen suositumpaa kuin pyörykät? Ne tulevat erittäin usein kaikki syödyksi ja hävikki jää pieneksi.