Saarioinen Oy

Vuosi 2016 kiihdytti yhtiömme uuteen vauhtiin

Nopea syöminen lisääntyy Suomessa, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja pysähtyvät syömään saman pöydän ääreen entistä harvemmin. Olemme yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnistamme ja toisaalta tietoisia epäterveellisten elämäntapojen vaikutuksista.

Välipalasyöminen ja heti syötävät tuotteet kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Myös keveät ruokaratkaisut, kasvisruoka ja erilaiset hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät tuotteet sekä ruokavaliot keräävät kannattajakuntaa. Lihan syömiseen suhtaudutaan entistä kriittisemmin. Ulkona syödään aiempaa useammin, ja innokkaimpia ravintolaruokailijoita ovat etenkin 15–24-vuotiaat sekä pääkaupunkiseudun asukkaat. Yhä useampi tilaa ruokansa kaupasta tai ravintolasta suoraan kotiinkuljetuksella.

Uudenlainen elämäntyyli vaikuttaa selvästi suomalaisten syömiseen, ja me intohimoiset ruokaihmiset Saarioisilla olemme tässä muutoksessa mukana. Otamme innolla myös kuluttajat mukaan liiketoimintamme ja uutuustuotteittemme kehittämiseen. Toteutimme viime vuonna kuluttajasafareita, joissa osallistuimme tyypillisten suomalaisperheiden arkeen. Itsekin osallistuin yhteen safariin, jossa sain tutustua nuoren opiskelijapariskunnan ruokaan liittyviin iloihin sekä haasteisiin. Kuluttajasafarien tulokset avasivat meidän silmämme monille uusille syömisen mahdollisuuksille.

Viime vuonna tarjosimme ravitsemuksesta kiinnostuneille ihmisille uusia herkullisia Balanssi-tuotesarjan Sydänmerkki-tuotteita. Toimme uusia Sydänmerkki-tuotteita myös Foodservice-markkinoille. Nopean ja terveellisen syömisen uusia ratkaisuja olivat uudet Eväs-tuotesarjan heti syötävät salaatit, wrapit ja leivät. Vegaanista ruokavaliota noudattaville ja kasvisruoista kiinnostuneille uusia herkullisia ratkaisujamme olivat esimerkiksi Grahamkasvispiirakka ja Vegepizza.

Saarioinen aloitti tuoreen valmiin ruoan tekemisen jo vuonna 1957 Sahalahdella, jossa se toimii edelleen. Olemme siis jo kuuden vuosikymmenen ajan omistautuneet tekemään suomalaisille heidän lempiruokiaan ja meistä onkin tullut siinä tosi taitavia. Saarioinen tunnetaan äitien tekemästä ruoasta, ja siksi päätimme tuoda äidit takaisin markkinointiimme.

Viime vuosi oli Saarioisen kasvun vuosi, sillä saimme käännettyä yhtiön kasvu-uralle. Myös kannattavuutemme parani edellisvuodesta selvästi. Vahvistamme kasvuamme uusilla liiketoimintamalleilla ja näin uskomme pystyvämme toteuttamaan sellaisia uusia ratkaisuja, jotka ilahduttavat sekä asiakkaitamme että herkullisesta ruoasta nauttivia ihmisiä.

Haluankin kiittää juuri Sinua panoksestasi Saarioisten viime vuoteen, olitpa sitten asiakkaamme, kumppanimme, henkilökuntamme edustaja tai vaikkapa yksi meistä kuluttajista. Sinä olet Saarioisille tärkeä.

Matti Karppinen
toimitusjohtaja