Kalastaminen ja yhdessäolo ovat parasta laatuaikaa

Laatuaika on sitä perinteistä yhdessäoloa. Nyt kun kelit ovat paranemaan päin, niin ollaan mahdollisimman paljon pihalla leikkimässä, touhuilemassa puutarhassa ja merellä. 

Perheeseemme kuuluu minun ja vaimoni lisäksi kolme lastamme ja pari kissaa. Lapset ovat 1-, 2- ja 4-vuotiaita. Asumme Sipoossa ukkini rakentamassa rintamamiestalossa, jota olemme remontoineet vähän modernimmaksi.

Kalastaminen on isän ja pojan laatuaikaa

Kalastus on minulle tapa laittaa aivot narikkaan. Kalamenestys on ollut aika vaatimatonta, mutta nautin siitä hiljaisuudesta ja ihan vaan kalassa olemisesta. Vanhimmasta pojastamme on kasvanut intohimoinen kalamies, ja mökillä aika meneekin onkiessa. Kalastaminen on yhteinen harrastus

Puhuin pitkään pienen veneen ostamisesta, jolla pääsisi silloin tällöin merelle kalaan myös silloin, kun emme ole mökillä. Viimein otin ja ostin pienen Busterin. Poikakin on jo sen ikäinen, että hänestä on kalakaveriksi. Olemme pari kertaa käyneet Porvoon edustalla ajelemassa. Poika pääsi myös rattiin kokeilemaan ajamista.

Vanhempien kahdenkeskinen laatuaika on tärkeää

Kun saamme lapset silloin tällöin mummolaan viikonlopuksi, pakenemme vaimon kanssa jonnekin minilomalle ihan kahdestaan.

Yhdessäolo on meille tosi tärkeää. Olemme vaimon kanssa miettineet, että pidetään kiinni ainakin yhteisistä aterioista niin kauan kuin mahdollista. Silloin istutaan kaikki yhdessä alas syömään, ja lelut ja muut tilpehöörit jätetään pois.

Lapset ovat vielä sen verran pieniä, ettei vakituisia harrastuksia ole. Liikumme kuitenkin mahdollisimman paljon. Käymme kävelyllä, marjassa ja sienessä muun muassa.

Laatuaika koostuu elämän pienistä hetkistä

Parhaita hetkiä arjessa ovat lasten hymyt aamulla, kun he tulevat yläkerrasta keittiöön aamupalalle.

En ole hyvä neuvomaan muita, mutta itselläni on toiminut sellainen periaate, että jätän työt työpaikalle ja pidän itseni kunnossa jaksaakseni leikkiä ja olla läsnä lasten kanssa. Yritän pitää pilkkeen silmäkulmassa myös parisuhdeasioissa.

Kim

Kalakaverit laatuajan vietossa


Jaa sivun sisältö: