Sacherkakku

Sacherkakku on perinteinen wieniläinen suklaakakku.

Valmistusohje

Sulata suklaa voin kanssa miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa muoviastiassa välillä sekoittaen. Anna jäähtyä.

Erota keltuaiset valkuaisista. Vatkaa keltuaiset ja puolet tomusokerista vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi lopun tomusokerin kanssa. Sekoita keltuaisvaahtoon suklaaseos, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita lopuksi valkuaisseos varoen taikinan joukkoon. Sekoita vain sen verran, että taikina sekoittuu tasaisesti ja valkuaisvaahto pysyy kuohkeana.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 C n. 60 min. uunin alimmalla tasolla.

Halkaise jäähtynyt kakku ja kostuta kahvilla tai halutessasi konjakilla terästäen. 

Levitä täytteeksi kerros aprikoosimarmeladia. Levitä marmeladia myös ohut kerros kakun päälle.

Sulata suklaa kuorrutusta varten ja lisää kahvi ja voi. Kaada lämpimänä kakun päälle ja siloittele lastalla reunoille.

Kakun kanssa maistuu löysäksi vaahdotettu kermavaahto.