Saarioinen tukee pirkanmaalaisia jääkiekkojoukkueita 10.9. käynnistyvällä kaudella.
Syyskuun 10. päivä alkava SM-jääkiekkokausi avautuu pirkanmaalaisittain vahvasti. Saarioinen lähtee tukemaan tällä kaudella sekä tamperelaisen Tapparan että Ilveksen pelejä. Tapparan kanssa jo useamman vuosikymmenen jatkunut hyvä yhteistyö saa jatkumoa tamperelaiskaukalossa. Ilveksen kanssa yhteistyö laukaistaan käyntiin yhtä vahvasti heti syyskuussa.
Yhteistyö Tapparan ja Ilveksen kanssa tarkoittaa laajaa näkyvyyttä viikoittaisissa otteluissa ja muissa kiekkoseurojen kanavissa. Tapparan peleissä Saarioisten tuttu punainen kukkologo hohkaa pelikaukalon laidoilla sekä led-näytöillä. Lisäksi Saarioinen sponsoroi peleissä järjestettävien yleisökilpailujen palkintoja. Syksyn aikana peleissä saattaa päästä myös maistamaan Saarioisten välipalatuotteita.
Saarioinen näkyy ja kuuluu myös Ilveksen Spotifyssä julkaistavassa podcastissa ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Ilveksen pelihousuissa tullaan näkemään Saarioinen vahvana joukkueen kannustajana.
- Nyt pelataan kotiin päin! Yhteistyö Tapparan ja Ilveksen kanssa on meille pirkanmaalaisena yhtiönä tärkeä asia. Meillä suomalaisilla on intohimoinen suhde jääkiekkoon, ja se on myös seuratuin urheilulaji Suomessa. Haluamme olla aiempaa laajemmin mukana koko kiekkoyhteisössä. Jokaisella työpaikalla, kouluissa ja jopa päiväkodeissa on sekä Tapparan että Ilveksen kannattajia. ”Kumpaas kannatat” on meillekin saarioislaisille tuttu lause. Meille on sama kumpaa, kunhan jompaakumpaa. Saarioinen haluaa olla mukana siellä missä pelataan ja tukea näin molempia kotijoukkueita, kertoo Saarioisten markkinoinnista ja viestinnästä vastaava johtaja Tia Yrjölä.
Tapparan ja Ilveksen pelihousuissa hyristään myös tyytyväisyyttä.
- Saarioisten ja Tapparan yhteistyö on jatkunut jo vuosikymmenten ajan. Tänä aikana Tapparasta on kasvanut Suomen menestynein jääkiekkoseura, jonka visiona on olla jääkiekkourheilun arvostettu edelläkävijä ja Suomen johtava urheiluviihdebrändi. Olen erittäin iloinen, että yhteistyö Tapparan pitkäaikaisimpiin kuuluvan kumppanin kanssa jatkuu myös kaudella 2024–2025, toteaa Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro.
- Saarioisilla ja Ilves-Hockeylla on pitkät perinteet yhteistyökumppanuudesta jo Hakametsän ajoilta. Saarioinen on näkyvä ja vahva brändi Pirkanmaan alueella ja koko maassa, joten on hienoa, että pääsemme jälleen jatkamaan yhteistä matkaa kumppaneina, toteaa Ilveksen myyntijohtaja Timo Lehtinen.