Saarioinen Oy

Näin kehitetään uusi lempiruoka

Saarioinen käynnisti keväällä 2017 Lempiruokakisan avatakseen keskustelun suomalaisten lempiruoista ja kerätäkseen talteen suomalaisten makumuistoja. Kisan voiton vei Possupata aasialaisittain, joka sopii jatkoksi voimakkaasti kasvavaan ruukkusarjaan. Tuote on tulossa syksyn 2018 uutuustuotteena Saarioisten valikoimaan.

Monelle lempiruoka on jotakin sellaista, jota on nautittu lapsuuden kodissa oman äidin tekemänä. Saarioisten Lempiruokakisassa haluttiin avata keskustelu suomalaisten lempiruoista ja kerätä samalla talteen parhaimmillaan vuosikymmenten aikana syntyneitä makumuistoja ajankohtaisia uutuuksia unohtamatta.

Toinen toistaan maukkaampia reseptiehdotuksia tuli satoja. Voittajaksi selviytyi Janakkalasta kotoisin olevan Anne Kiurun aasialaisella twistillä tuunattu lihapata.

- Voittanut resepti oli mielenkiintoinen yhdistelmä perinteistä suomalaista karjalanpaistia ja aasialaista makumaailmaa, arvioi tuotekehittäjä Paula Multisilta.

Multisilta otti haasteen vastaan ja alkoi kehittää reseptistä isompaan tuotantoon sopivaa versiota.

- Tuotekehitysvaiheessa etsimme sopivat raaka-aineet, joitain raaka-aineita jätimme pois ja toisaalta joitain toimme lisää. Teemaa ja alkuperäistä ideaa kuitenkin kunnioitettiin, Multisilta kertoo.

Tuotekehitystyötä lähdetään tekemään aistinvaraisesti arvioiden. Tässä tapauksessa taustalla oli aito resepti, jonka teemaa haluttiin kunnioittaa.

- Lähtökohtana oli tehdä perinteisestä liha-kastikeruoasta ruukkuruoka, joka toimii kokonaisena ateriana. Tässä perinteiden yhdistäminen uudella tapaa sopi erinomaisesti myös viime vuoden Suomi 100 -teemaan, Multisilta toteaa.

Tavoitteena oli kehittää reseptistä maukas, helposti syötävä ateria, joka ei olisi liian eksoottinen, mutta jossa kuitenkin löytyisi potkua. Tuotekehitystyötä tehtiin samaan tapaan kuin muidenkin tuotteiden kanssa: etsitään sopivat raaka-aineet, valmistetaan koekeittiössä erilaisia versioita ja maistellaan, maistellaan ja maistellaan.

Uutuustuotteeseen valittiin joitain eksoottisia raaka-aineita, jotta siitä saatiin aasialaiseen teemaan sopiva ja riittävän mausteinen. Alkuperäinen resepti oli värikäs, ja samaa ideaa haettiin lopputuotteeseen.

- Kypsennys vie hiukan kirkkaimpien värien terävyyttä, mutta onnistuimme mielestäni saamaan siitä houkuttelevan värisen erilaisilla raaka-ainevalinnoilla, Multisilta arvioi.

Tuotetta valmistetaan aluksi kymmenisen eri versiota, ja niiden arvioinnin perusteella saadaan näkemys mihin suuntaan jatkokehitystä viedään. Ensimmäisissä maisteluissa ja arvioinneissa ovat mukana tuotekehittäjien lisäksi tuoteryhmäpäälliköt.

- Tuotetta kehittäessä on tärkeä pitää mielessä kenelle sitä tehdään ja säilyttää arvioinnissa ammattimainen ote, Multisilta muistuttaa.

Multisilta on tyytyväinen tulevaan liharuukkuun.

- Kasvisten määrä on runsas, kuten alkuperäisessäkin reseptissä. Kaikissa valinnoissa on menty maku edellä ja lopputulos on kivan aasialaiseen vivahtava, täyteläinen ruukkuateria. Uskon, että tälle löytyy hyvinkin käyttäjiä esimerkiksi lounasruokailijoista ja täyttävää päivällistä etsivistä ihmisistä.