Runebergintortut

Perinteiset Runebergin tortut voi leipoa myös muffinsien tapaan.

Valmistusohje

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Lisää lopuksi kerma ja sekoita taikina tasaiseksi.

Täytä paperiset vuoat 2/3 osaa vuoasta. Painele leivonnaisten keskelle jauhotetulla sormella painaumat ja annostele niihin pikkulusikalliset vadelmamarmeladia.

Paista 200° C uunissa n. 15 min, kunnes tortut alkavat saada väriä. Marmeladi painuu taikinan sisään paistettaessa ja mehevöittää torttuja, joten lisää marmeladia vielä kypsienkin torttujen päälle.

Sekoita päälle vielä sokerivesikuorrutusta. Mittaa n. 1 dl tomusokeria ja lisää joukkoon n. 1 tl sitruunamehua, vesikin käy mainiosti. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja pursota marmeladin ympärille.