Saarioinen Oy

Kasviksia, marjoja ja hedelmiä myös valmisruokien rinnalle

Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat lapsillakin ravitsevan ruokavalion perusta, ja niitä tulisi olla tarjolla jokaisella aterialla. Mistään muusta ruokaryhmästä ei saa yhtä kattavasti ja monipuolisesti keholle tärkeitä aineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua ja antioksidantteja.

Saarioinen otti sadat lapset mukaan ideoimaan uusia lasten aterioita. Ateriat on suunniteltu lasten toiveiden mukaisesti selkeiksi ja lapsille maistuviksi. Uudet lastenateriat tuovat apua arkeen ja tilanteisiin, kun koululainen on kotona yksin ja tarvitsee helposti valmistuvaa kunnon syötävää.

Uusia lastenaterioita on kaksi erilaista: suomalaisesta lihasta ja täysjyväpastasta valmistettu Lihapullat ja punaiset makaronit, sekä suuhun sopivina, naposteltavina paloina tarjoiltava Kirjolohikebakot ja lohkoperunat. Lapsen on helppo ja turvallinen lämmittää ateria itselleen vaikkapa välipalaksi. Ateriat lämpiävät mikrossa reilussa kahdessa minuutissa pakkauksen kannessa olevan iloisen, kuvitetun ohjeen mukaan.

Uusien lastenaterioiden ainesosat on pilkottu lasten toiveiden mukaisesti sopiviksi suupaloiksi ja annokset ovat miedosti maustettuja. Lapsille on tärkeää nähdä, mitä ainesosia lautaselta löytyy, siksi esimerkiksi Kirjolohikebakkoateriassa kastike on erillisessä pussissa. Näin ateria on lapsille maistuva, jolloin ruoka tulee syötyä eikä ruokahävikkiä synny. 

Lihapullat ja punaiset makaronit on tomaattinen uutuus, jonka rinnalla maistuvat esimerkiksi porkkanaraaste ja minitomaatit

Kirjolohikebakot ja lohkoperunat on ateria, jonka voi täydentää esimerkiksi tuoreilla kasviksilla kuten porkkanatikuilla ja paprikasuikaleilla.

Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat lasten ruokailuhetkien kunkkuja

Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat lapsillakin ravitsevan ruokavalion perusta, ja niitä tulisi olla tarjolla jokaisella aterialla. Tästä ruokaryhmästä saa eniten keholle tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua ja antioksidantteja.

Aikuisten ruokavalioon suositellaan vähintään puoli kiloa eli 5-6 kourallista kasviksia, marjoja ja hedelmiä joka päivä. Suurin osa ei tähän suositeltuun määrään yllä. Jos kasvisten syönti on niukkaa, jo yhden annoksen lisäys päivittäin tuo terveyshyötyjä.

”Lapsille sopiva määrä kasviksia, marjoja ja hedelmiä on vähintään puolet tästä eli viisi oman kouran kokoista annosta päivässä. Monipuolisuus ja vaihtelevuus on tärkeä sääntö myös kasvikunnan tuotteiden valinnassa. Suositeltavaan määrään lasketaan mukaan kaikki juurekset, vihannekset, lehtivihannekset, marjat ja hedelmät, mutta ei perunaa”, kertoo Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ravitsemusasiantuntija Anna Ojala.

Viisi väriä päivässä

Erivärisiä kasviksia, marjoja ja hedelmiä kannattaa suosia vaihdellen, sillä eri värit kertovat erilaisista keholle tärkeistä ravintoaineista. Värikkyys toimii erinomaisesti riittävän ja vaihtelevan kasvisten, hedelmien ja marjojen syönnin ohjenuorana. Se, että tästä ruokaryhmästä valitaan joka päivä viittä eri väriä, voi olla hauska tapa kannustaa lapsia erilaisten kasvisten syöntiin.

Kasvisten, marjojen ja hedelmien makeus, happamuus, kirpeys ja karvaus puolestaan tuovat ruokailuun monipuolisen makumaailman. Pienet ruokailijat saavat mielenkiintoisia suutuntumia kasvisten rouskuvuudesta tai pehmeydestä, koska niitä voi nauttia joko raakana tai kypsennettyinä.

Miten lapset saisi syömään enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä?

Monissa perheissä pohditaan, miten lapset saisi syömään enemmän ja monipuolisemmin kasviksia, marjoja ja hedelmiä? Toiset lapset, aivan kuten aikuisetkin, maistavat erilaisia ruokia ja makuja rohkeasti, mutta monet saattavat olla epäileväisiä uusien makujen ja uudennäköisten ruoka-aineiden äärellä.

Vinkkejä kasvisten, marjojen ja hedelmien lisäämiseksi lasten aterioille:

  • Laita tarjolla aina vähintään kaksi vaihtoehtoa, jotta lapsi voi itse valita, mitä kasviksia haluaa syödä.
  • Tarjoa kasviksia leikattuna tai asteltuina hauskoihin muotoihin. Tee niistä lautaselle vaikkapa hymyilevät kasvot.
  • Ota lapsi kaupassa mukaan valitsemaan mieluisat vaihtoehdot vihannes- ja hedelmäosastolta.
  • Lapset syövät kasviksia enemmän, kun ne tarjotaan tunnistettavina sormipaloina tai napostelu- ja dippikasviksina, aina ei tarvitse kaikkea syödä veitsellä ja haarukalla.
  • Tuo kasvikset tarjolle aina ensimmäisenä. Lasten kanssa kannattaa jo pienestä pitäen opetella ottamaan kasvikset lautaselle ennen pääruokaa.
  • Tarjoa kasviksia, marjoja tai hedelmiä jokaisella ruokailuhetkellä. Näin ne tulevat tutuiksi, ja lapset tunnetusti pitävät enemmän siitä, mikä on tuttua ja tutuksi tulee se, mitä on tarjolla.