Sydänmerkki auttaa tekemään terveellisiä valintoja

Sydänmerkki on tae siitä, että tuote on omassa tuoteryhmässään terveyden kannalta parempi vaihtoehto. Se helpottaa ja nopeuttaa terveellisten valintojen tekemistä. Sydänmerkki-tuotteet on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat pitää huolta terveydestään hyvien elintarvikevalintojen avulla.

Kiireessä ei aina ole aikaa tutustua ravintosisältöihin. Valitsemalla tuotteen, jonka pakkauksessa on Sydänmerkki, tietää tekevänsä terveellisen valinnan. Sydänmerkki-tuotteet auttavat tutkitusti koostamaan ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion, kun niitä käytetään tavanomaisten elintarvikkeiden sijaan.

Sydänmerkki perustuu tutkittuun ravitsemustietoon

Sydänmerkki kertoo, että tuote on omassa tuoteryhmässään rasvan määrän ja laadun sekä suolan, sokerin ja kuidun määrän kannalta parempi valinta. Sydänmerkkiä ei voi noin vain painaa pakkaukseen, vaan lupa merkin käyttöön pitää hakea puolueettomalta asiantuntijaryhmältä.

Sydänmerkin käyttökriteerit perustuvat tutkittuun ravitsemustietoon. Asiantuntijaryhmä päivittää kriteereitä jatkuvasti uuden tutkimustiedon ja ruokavalikoiman kehittymisen myötä. Hyvän ravitsemuslaadun kriteerit on tällä hetkellä laadittu yhdeksälle tuoteryhmälle, esimerkiksi ravintorasvoille, maitovalmisteille, lihavalmisteille ja valmisruoille.

Miten löydän Sydänmerkki-tuotteet?

Sydänmerkki-tuotteet tunnistaa pakkauksessa olevasta Sydänmerkki-logosta. Merkin paikka pakkauksissa vaihtelee, joten kannattaa katsoa myös pakkausten sivuille tai takapuolelle. Usein merkki näkyy myös mainoksissa.

Sydänmerkin käyttö on vapaaehtoista. Jos merkkiä ei löydy oman suosikkituotteen pakkauksesta, voi sen terveellisyyttä arvioida vertaamalla esimerkiksi tyydyttyneen rasvan ja suolan määrää saman tuoteryhmän Sydänmerkki-tuotteeseen.

Sydänmerkki tykkää kasviksista

Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat luonnostaan Sydänmerkki-tuotteita, joita pitäisi syödä joka päivä vähintään puoli kiloa. Nykyisin on myös monia kasvistuotteita, joissa on yllättävän paljon esimerkiksi suolaa. Siksi myös kasviksille on laadittu omat Sydänmerkki-kriteerit. Esimerkiksi pakastekasvikset, joissa ei ole suolaa, ovat omassa tuoteryhmässään parempia valintoja.

Valmisruoissa monipuolinen valikoima Sydänmerkki-tuotteita

Valmisruokien ryhmässä Sydänmerkin käyttökriteerit on määritelty muun muassa valmiille aterioille, puolivalmisteille, keitoille, puuroille, liha-, kala- tai kasvisvalmisteille sekä erilaisille lisukkeille. Tärkeimpiä kriteereitä ovat rasvan laatu ja suolan määrä. Esimerkiksi valmiissa aterioissa suolaa saa olla enintään 0,75 g/100 g, keitoissa enintään 0,70 g/100 g, liharuokavalmisteissa (esim. lihapyörykät) 1,0 g/100 g ja kasvisruokavalmisteissa (esim. kasvispihvit) 0,95 g/100 g.

Saarioisten Sydänmerkki-tuotteista monet sopivat myös esimerkiksi laktoositonta tai gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Sydänmerkki-vaihtoehtoja on tarjolla mm. keitoissa, valmiissa aterioissa, leikkeleissä, lisäkesalaateissa ja salaattikastikkeissa.

Haluamme tarjota monipuolisen valikoiman Sydänmerkki-tuotteita, koska niiden avulla on helppo parantaa ruokavalion terveellisyyttä – tinkimättömällä herkullisuudella.

Lue lisää: www.sydanmerkki.fi