Luonnon monimuotoisuuden päivänä 22.5. lupasimme julkaista loppuvuoden aikana kirjoitussarjan, jossa arvioimme viittä luontokadon ajuria, niiden vaikutusta Saarioisiin ja Saarioisten vaikutusta niihin. Tässä viimeisessä osassa paneudumme luonnon köyhtymisen ja ilmastonmuutoksen suhteeseen.
Elintarviketeollisuudelle ja ruokaketjulle ylipäätään ilmastonmuutos on suuri uhka. Ilmaston lämpeneminen voimistaa sään ääri-ilmiöitä. Tulvat, kuivuusjaksot ja aiempaa voimakkaammat myrskyt heikentävät satoja ja voivat nostaa raaka-aineiden hintoja tai pahimmillaan aiheuttaa saatavuushaasteita. Maailmanlaajuisesti on arveltu satojen pienenevän ilmastonmuutoksen vaikutuksesta jopa 12 % vuoteen 2050 mennessä.
Kirjoitan tätä tekstiä joulukuun 9. päivä, kun ulkoilman lämpötila Helsingissä on lähes +8 astetta. Koko syksyn aikana on tainnut vain parina marraskuun aamuna olla maassa milli valkoista ja lämpötila pakkasella, muuten on pysytty vahvasti plussan puolella. Kiusallisen vahvasti mieleen nousevat vuosien takaiset kuvaukset siitä, millaisia Etelä-Suomen talvet tulevat olemaan ilmastonmuutoksen edetessä.
Luontokato ja ilmastonmuutos ovat pirullinen parivaljakko: samalla kun ilmastonmuutos aiheuttaa luonnon köyhtymistä, voimistaa luontokato ilmastonmuutosta. Esimerkiksi kun ilmaston lämpenemisen seurauksena Suomeen rantautuu uusia metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä, aiheuttaa ilmastonmuutos luontokatoa. Kun metsä kuolee, se ei enää yhteytä ja poista hiilidioksidia ilmakehästä, mikä puolestaan voimistaa ilmastonmuutosta.
Ilmaston lämpeneminen nostaa myös meriveden pintaa. Tähän vaikuttaa toisaalta jäätiköiden sulaminen ja toisaalta meriveden lämpötilan nousu, vesi kun laajenee lämmetessään. Pahimmissa skenaarioissa valtaosa rannikoiden viljelymaista jää nousevan meriveden alle: esimerkiksi Hollanti, Pohjois-Saksa, Skåne ja myös Suomen rannikkoalueet ovat vaaravyöhykkeessä. Vaikutukset maanviljelyyn Euroopassa olisivat valtavat, jos ilmaston lämpenemistä ei saada pysäytettyä.
Lyhyellä tähtäimellä ilmastonmuutoksella voi olla myös positiivisia vaikutuksia: kasvukausi Suomessa pitenee ja uudet eteläisemmät viljelykasvit alkavat pärjätä maamme olosuhteissa.
Ilmastonmuutosta tulee hillitä, mutta siihen tulee myös sopeutua. Hillitsemisen ensisijainen keino on ilmakehään pääsevien kasvihuonekaasujen vähentäminen. Saarioisilla olemme ensimmäiseksi tarttuneet oman toiminnan päästöihin ja olemmekin onnistuneet vähentämään hiilipäästöjämme noin 28,5 miljoonasta kilosta (vuonna 2022) enää noin 9,5 miljoonaan kiloon (ennuste 2026). Lisäksi olemme sitoutuneet asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet, jotka ohjaavat vähentämään myös arvoketjun epäsuoria päästöjä.
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaatii elintarviketeollisuudessa monenlaisia toimia: hankinnan maantieteellistä hajauttamista, käytettävien lajien ja lajikkeiden valintaa tai saatavuusriskien hallintaa vaikkapa raaka-aineiden pakastevarastoinnilla tai muuten korkeammilla varastotasoilla. Otetaan esimerkiksi silakka: lisääntyvän sadannan seurauksena Itämereen valuu entistä enemmän makeaa vettä ja meren suolapitoisuus alenee, mikä puolestaan pienentää silakan pääravinnon, massiaisten, kantoja. Tämän seurauksena silakkasaaliit pienenevät. Kalaa saadaan varmasti – ainakin toistaiseksi – riittäviä määriä elintarvikekäyttöön, mutta joskus tulevaisuudessa voidaan joutua harkitsemaan silakan korvaamista esimerkiksi Koillis-Atlantin pikkusillillä.
Blogin on kirjoittanut vastuullisuusjohtaja Jyrki Normaja.
Kuva: Jyrki Normaja