Saarioinen Oy:n ja Artekno-Saarioinen Oy:n yt-neuvottelut päättyivät – henkilöstövähennykset jäivät suunniteltua pienemmiksi.
Saarioinen Oy:n ja Artekno-Saarioinen Oy:n 21.9. aloitetut yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yt-neuvottelujen alkaessa alustava arvio mahdollisesti irtisanottavien määrästä oli 85 henkilöä. Neuvottelujen lopputuloksena tullaan irtisanomaan 56 henkilöä, joista 30 työntekijää ja 26 toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä. Lisäksi jatkossa tehtävien ulkoistamisien myötä toisen työnantajan palvelukseen tulee siirtymään 13 henkilöä. Neuvottelujen tuloksena löydettiin eläkeratkaisu tai uusi työ 16 henkilölle.
Suunnitelluista lomautuksista toimihenkilöiden, ylempien toimihenkilöiden ja johdon osalta luovuttiin. Työntekijöiden osalta mahdollisia lomautuksia toteutetaan tuotantotilanteen mukaan 30.4.2016 mennessä.
Kannattavuuden parantamiseksi toteutetaan noin 8 miljoonan euron säästöohjelmaa vuodelle 2016. Säästöohjelma toteutetaan kustannuksia karsimalla ja toimintaa tehostamalla.
"Henkilöstövähennyksillä, kustannussäästöillä ja toiminnan tehostamisella parannamme yrityksemme kilpailukykyä ja kannattavuutta nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluamme olla asiakkaillemme kiinnostava ja arvostettu yhteistyökumppani. Tavoitteenamme on tarjota kuluttajille parhaita ratkaisuja syömisen eri tilanteisiin. Olemme tulevaisuudessakin elintarvikealan arvostettu edelläkävijä", toteaa Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä, Saarioinen Oy, puh. (03) 244 7527, 0500 831 116