Kiireisen arjen keskellä haluamme kannustaa suomalaisia kokoontumaan yhteisten ruokahetkien äärelle. Saarioisten Lohikiusaus ja Kinkkukiusaus on kehitetty yhdessä lapsiperheiden kanssa koko perheen lempiruoiksi. Saarioinen on arjen luottobrändi perheen yhteisissä ateriahetkissä ja kiusausten koko onkin sellainen, että niistä riittää useammalle perheenjäsenelle. Jaettavien perheaterioiden markkina on kasvanut viime vuosina* ja suomalaisista 37 % syö jaettavia kiusauksia vähintään kerran kuussa**.
Yksi valmisruoan tärkeimmistä valintakriteereistä on herkullinen maku**. Saarioisten uusi Kinkkukiusaus on tutkitusti makutestin voittaja (Makutesti 04/2023, N=110 Foodwest Oy). Kuluttajat arvioivat makutestissä näytteitä satunnaisessa järjestyksessä sokkona, ilman bränditietoa. Tutkimuksen mukaan Saarioisten kinkkukiusaus oli aistittavilta ominaisuuksiltaan selvästi parempi kuin kilpailijaverrokkina ollut markkinajohtaja.
Ruoan ostamisessa tärkeänä valintakriteerinä on kasvanut sen merkitys, että tuotteiden mausta pitävät kaikki perheenjäsenet. Tämä on ostokriteeri noin 50 %:lle suomalaisista **. ”Uskomme, että kinkku- ja lohikiusauksentyyppisiä helppoja, maistuvia ja kaikille tuttuja ruokia kaivataan arjen kiireen keskellä. Haluamme kannustaa perheitä kokoontumaan yhteisten ateriahetkien äärelle, herkullisen ruoan ympärille. Olemme yhdessä lapsiperheiden kanssa kehittäneet maut sellaisiksi, että ne maistuvat koko perheelle”, kommentoi Saarioisten tuoteryhmäpäällikkö Laura Hiltunen. Kiusausten kohderyhmä, lapsiperheet, kiinnittää huomioita suolan määrään. Molemmissa kiusauksissa on maltillinen suolapitoisuus. Myös ruokavaliot on huomioitu osana tuotekehitystä ja molemmat tuotteet ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.
Muuttuvassa maailmassa myös tuttuus ja turvallisuus ovat nousseet tärkeiksi ostokriteeriksi. Yli 70 % suomalaisista kokee, että ne ohjaavat omia ruokavalintoja***. Saarioinen on valittu Suomen luotetuimmaksi valmisruokamerkiksi jo 21. kerran, ja tämä merkki näkyy nyt uusien kiusauksien pakkauksissa.
*) Lähde: NielsenIQ Homescan 52 viikkoa arvossa, 2020, 2021, 2022
**) Lähde: Saarioinen valmisruokatutkimus, n=1172, 8/2023
***) Lähde: Saarioinen valmisruokatutkimus, n=1012, 8/2022
Tuotteet:
Haudutimme uunissa kotoisan kinkkukiusauksen suikaloiduista perunoista, suomalaisesta maukkaasta ja lihaisasta kinkusta sekä kermasta. Laktoositon ja gluteeniton. Suolapitoisuus 0,8 g/100 g.
Haudutimme uunissa kotoisan lohikiusauksen suikaloiduista perunoista, lohesta ja kermasta. Kiusausta maustaa täyteläisesti savulohi, tilli ja sitruuna. Laktoositon, gluteeniton ja proteiinipitoinen. Suolapitoisuus 0,8 g/100 g.
Lisätietoja/haastattelupyynnöt: Siiri Koivumäki, siiri.koivumaki@saarioinen.fi, +358 504663281