Ruokatieto ry:n järjestämän Ruokavisan teemana oli tänä vuonna ruoan valinta. Ideana oli, että yläkoululaiset eläytyvät tuotekehittäjiksi ja suunnittelevat sekä toteuttavat menun, jossa tuunataan perinneruoista modernimmat versiot. Valinnat tuli perustella kestävän kehityksen ja ravitsemussuositusten näkökulmasta.
Saarioinen oli Ruokavisan järjestelyissä mukana heti alkuvaiheessa. Tuotimme oppilaille yhteistyössä Ruokatiedon kanssa video- ja oppimateriaalia, joissa tutustutettiin nuoret ruokaketjuun. Heille kerrottiin raaka-aineista, elintarvikealasta ja eri tehtävistä, joihin elintarvikealalle voi työllistyä.
Yläkoulut kautta Suomen lähtivät kisaan mukaan ja tiukan karsinnan jälkeen kolmen kärkeen pääsivät ryhmät Posion peruskoulusta, Kuivaniemen koulusta Iistä sekä Kuulammen koulusta Tyrnävältä. Finaali käytiin 11.4.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
- Tunnelma oli innostunut ja arvostan todella paljon heidän perusteellista valmistautumistaan kilpailuun. Nuoret olivat selvittäneet ruoka-aineiden taustoja ja jopa haastatelleet paikallisia ruoan tuottajia. Työskentely oli upeaa, varsinkin kun oli kyse vasta ysiluokkalaisista. He olivat tehneet useita eri kokeiluja ruoista, eli tuotekehitys oli yhtenä kulmana tässä kilpailussa. Toivottavasti joku näistä opiskelijoista innostuisi ruoka-alastamme tulevaisuudessa! kommentoi kategoriapäällikkö Laura Hiltunen Saarioisilta, joka oli kutsuttu mukaan tuomaristoon.
Tiiviin parin tunnin jälkeen valmiina oli kolme toinen toistaan upeampaa annosta. Posion nuoret valmistivat muun muassa porotäytteisiä puikularieskoja sekä friteerattua leipäjuustoa, Kuivaniemen joukkue loihti tarjolle lohikeittoa yrttiöljyn kera ja Kuulammen koulun nuoret valmistivat hauskan lohiletin palsternakkamuusin ja uunifenkolin kera.
Kilpailu oli erittäin tasaväkinen ja kilpailutilanne messuyleisön edessä jännittävä. Tuomaristo pohti järjestystä ja perusteluita pitkään ja lopulta Ruokavisan 2025 voittajaksi julistettiin Kuulammen koulu. Perusteluina tuomaristo mainitsi muun muassa hyvin mietityn kokonaisuuden, työnjako oli selkeä ja ennakkotehtävä oli huolella laadittu.
- Oppilaat olivat todella taitavia. He olivat käyttäneet eri raaka-aineita oivaltavasti. Esimerkiksi Posion rieskat olivat muuntuneet fast food -tyyppiseksi annokseksi, kun rieskalle siveltiin puolukkamajoneesia ja hernepyrettä ja täytettiin vastapaistetulla poronkäristyslihalla. Kuulammen koulun opiskelijat leikkasivat lohifileen pitkittäin, sivelivät lohen chili-mausteöljyllä ja letittivät lohi”suikaleet”. Ne paistuivat fenkolin ja minitomaatin kanssa uunissa, ihasteli Hiltunen.
Lämpimät onnittelut vielä Kuulammen koulun joukkueelle ja kiitos upeista makuelämyksistä myös Posion ja Kuivaniemen koulujen oppilaille! Kaikille finaaliin osallistuneille jaettiin tuotekassit, joissa oli myös Saarioisten tuotteita.