Saarioinen Oy

Saarioisten äidit jakoivat Helsingissä järjestetyssä Stadi Cup -turnauksessa maistuvia välipaloja. Helteisellä Käpylän kentällä kylmät Eväs Vispikset, raikkaat Vadelma-mustikkatuorepuurot ja Cheddar Power Bowlit tekivät kauppansa niin pelaajille kuin huoltojoukoillekin.

Saarioisten punainen Äitien keittiöstä -teltta ja kentille jalkautunut maistatustiimi ilahduttivat pelaajia Helsingissä kesäkuun alussa järjestetyssä Euroopan suurimmassa tytöille suunnatussa jalkapallotapahtumassa. Pisteellä sai herkullisia välipaloja koko perheelle ja kuvauttaa itsensä pelaajakorttiin. Keräsimme myös kävijöiltä ideoita tulevaisuuden salaattimakuihin. Lauantaina ravitsemusasiantuntija Laura Manner antoi Saarioisten pisteellä vinkkejä terveelliseen syömiseen. Lisäksi mukana olivat HJK:n kultamitalistipelaajat Hanna Ruohomaa ja Anna Koivunen. Anna ja Hanna julkaisivat lauantain aikana tunnelmia Saarioisten Instagram-tilillä.

- Saarioinen on siellä missä kohderyhmämme liikkuvat. Tyttöfutis on kovassa nosteessa ja Stadi Cupin kautta meillä on mahdollisuus tavoittaa nuoret heille tärkeän harrastuksen parissa. Kunnon eväillä pääsee pitkälle myös kisapäivänä, kertoo Saarioisten kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja Tia Yrjölä.

Saarioinen jakoi tapahtumassa viileitä Eväs Vispiksiä, raikkaita tuorepuuroja ja ravitsevia Cheddar Power Bowleja. Kotiinlähtijät saivat lisäksi mukaansa Malesialaisia kana-kookoskeittoja. Moni vanhempi kiittelikin upeasta huolenpidosta, sillä pitkän kisapäivän aikana ei ole aikaa itse kokkailla ja Saarioisten eväät tulivat tarpeeseen.

Turnaukseen osallistui Stadi Cupin toiminnanjohtaja Minna Meriluodon mukaan ennätysmäärä joukkueita ja tällä kertaa mukana oli myös kansainvälisiä pelaajia.

- Turnaus oli täydellinen menestys. Saimme tapahtumaan yli 380 joukkuetta ja yli 6 000 tyttöä pelaamaan. Tunnelma oli koko tapahtuman ajan iloinen ja fiilis pysyi korkealla iltapäivän paahtavasta helteestä huolimatta, Meriluoto iloitsee.

Stadi Cupin toiminnan ydinajatus on tukea ja kannustaa tyttöjen jalkapalloharrastusta. Meriluodolla on itselläänkin pitkä kokemus ammattilaisjalkapalloilusta, sillä hän on pelannut 17 vuotta maalivahtina korkeimmalla sarjatasolla sekä Suomessa että Ruotsissa. Nykyisin Meriluoto valmentaa tyttöjä maalivahdin tehtäviin.

- On todella hienoa saada tapahtumaan tukea sponsoroinnin kautta. Yritysten mukana olo vaikuttaa koko tapahtuman tunnelmaan ja luonteeseen positiivisesti, Meriluoto kiittelee.