Kukapa ei arvostaisi ruoan vastuullisuutta, terveellisyyttä ja hyvää makua. Uusi Broiskis täyttää nämä kriteerit kirkkaasti. Idealtaan uutuus on ainutlaatuinen: kotimainen härkäpapu kohtaa suomalaisen broilerin vähän hyödynnetyt lihat.
On vastuullista käyttää ravinnoksi kasvatettu ja teurastettu eläin mahdollisimman tarkasti. Tästä yksinkertaisesta ajatuksesta alkoi uuden Broiskiksen tarina.
Kun broilerin ruhosta irrotetaan niin sanotut arvo-osat, jäljelle jää rankaan kiinnittynyt liha. Tätä koneellisesti erotettavaa broilerilihaa on käytetty vuosia esim. ruokamakkaroiden yhtenä raaka-aineena. Saarioinen päätti tehdä enemmän.
Rohkeasti vastuullisuuden puolesta
– Koneellisesti erotettu liha on hyvää lihaa sekä ravintosisällöltään että käytettävyydeltään. Halusimme tehdä siitä oma tuotteensa ja nostaa hyödyntämiskelpoisen raaka-aineen arvoa, sanoo Saarioisten tuoteryhmäpäällikkö Maarit Maittila.
Uusi Broiskis on saanut osakseen suurta mielenkiintoa ja myös jakanut mielipiteitä. Maarit Maittila ymmärtää reaktiot.
– Tämän tuotteen kehityksessä asioita on ajateltu aivan uudella tavalla.
Kasviksia suomalaisille
Uutuustuotteen yksi etu on hinta. Broiskis on edullisempaa kuin broilerin jauheliha. Silti kotimaisuudesta tai ravitsemuksesta ei ole tingitty. Tuotekehityksessä liharaaka-aineen rinnalle tuotiin runsaasti kasviksia.
– Valitsimme suomalaisen härkäpavun, joka on hyvä ja vastuullinen kasviproteiini. Mehevyyttä sekä hyvää rakennetta ja ulkonäköä antavat porkkana, palsternakka, sipuli ja purjo, Maarit Maittila mainitsee.
Lihan ja kasvisten yhdistelmä on ravitsemuksellisesti erinomainen: sekä proteiinia että kuituja on runsaasti. Broiskis sisältää vähemmän suolaa ja sillä on Sydänmerkki.
Käytä jauhelihan tavoin
Broiler-kasvissekoituksen käyttökohteita ovat esimerkiksi ohratot ja risotot, pastakastikkeet, lasagne sekä perunakiusaus. Käytettävyydeltään Broiskis on yhtä helppo kuin jauheliha. Tai vielä helpompi, sillä kypsä tuote sisältää sekä lihan että kasvikset.
Broiskista kokeiltuaan moni Saarioisten asiakas on kehunut makua ja monikäyttöisyyttä.
– Rakenteeltaan Broiskis on hyvin irtoava, joten se sopii myös kylmävalmistuskeittiöön, Maarit Maittila sanoo.
Vastaus ruokailijoiden arvoihin
Maaritin ohella koko tuotekehitystiimi – Jaana Pohto, Liisa Heikkilä ja keittiömestari Jouni Kanninen – on ylpeä tuotteesta, josta tuli juuri sellainen kuin piti.
Tämän päivän ruokailijat ovat erittäin valveutuneita, ja tulevaisuudessa arvojen merkitys vain korostuu. Maarit Maittilan mielestä kiitos uudesta asenneilmastosta kuuluu myös ravintoloille, jotka ovat nostaneet jäljitettävyyttä hienosti esiin. Ammattikeittiöt huomioivat vastuullisuuden kaikessa tekemisessään, niin kuin Saarioinenkin.
– Vastuullisuus on meillä selkärangassa, sillä Saarioinen on tehnyt jo vuosikymmeniä töitä tuotteiden jäljitettävyyden ja muun vastuullisuuden puolesta. Nyt se näkyy selkeämmin myös valikoiman tasolla, Maarit Maittila iloitsee.