Äitienpäiväkakku
Annoslaskuri
Ainekset
Valmistusohje
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina varovasti sekaisin. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun sydänvuokaan ja paista 200 ° C kypsäksi, n. 25 min. Valmista kakkupohja päivää ennen täyttämistä.
Leikkaa kakkupohja halki ja valmista täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maustettu rahka ja sokeri. Kostuta alin kakkupohja ja levitä pohjalle mansikkahilloa. Levitä päälle myös kerma-rahkatäyte ja laita päällimmäinen kakkulevy päälle. Kostuta myös se ja levitä kakun pinnalle sokerilla ja vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa.
Aseta kakun keskelle sydän piparimuotti ja levitä mansikkamarmeladia muotin keskelle tasainen kerros, n. ½ cm:n paksuudelta. Ota muotti varovasti pois ja pursota kermaa sydämen ympärille. Tee pursotukset myöskin kakun reunoille. Koristele vielä kakku mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä.