Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Reseptihaku

Halloween red velvet muffinsit

Ainekset

Ohje

1 ps muffinsimix
7 rkl rypsiöljyä
10.5 rkl vettä
1 tuubi punaista geeliväriä

Kuorrutus

2 rasiaa (á 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
14 rkl kuohukermaa
7 rkl Dronningholm Kuningatarhillo 440 g

Sokerilasi

12.6 rkl glukoosisiirappia
28 rkl sokeria
8.4 rkl vettä
Kokkaustila päällä (pidä näyttö päällä)
  • 8 isoa tai 15 pientä muffinsia
  • Tee ensin sokerilasi. Laita pieneen pinnoitettuun kattilaan kaikki ainekset. Sekoittele hellalla kunnes sokeri sulaa. Anna seoksen kiehua sekoittamatta miedolla lämmöllä kunnes seos 150 asteista. Kaada kuuma sokerimassa puhtaalle pellille ja levitä kääntelemällä ohueksi levyksi. Anna kovettua yön yli. Irrota hakkaamalla levystä lasin palasia.
  • Tee muffinsit pussin ohjeen mukaan. Värjää taikinan punaiseksi geelivärillä. Jaa taikina muffinsivuokaan. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia muffinssien koosta riippuen. Anna jäähtyä.
  • Vatkaa tuorejuusto ja kerma jämäkäksi vaahdoksi. Laita pursotinpussiin jossa tylla. Ohenna Dronningholm kuningatarhilloa vedellä juoksevammaksi. Pursota muffinsit tuorejuustolla ja lisää päälle sokerista tehnyt ”lasin” sirpaleet ja valuta päälle varovasti kuningartarhilloa.

Huom! Voit merkitä työvaiheen tehdyksi klikkaamalla vaihenumeroa.

Muut reseptivinkit

Olemme
täällä
sinua
varten

Kysyttävää tuotteista tai resepteistä

Asiakaspalvelumme auttaa! Älä epäröi ottaa yhteyttä,
olemme täällä sinua varten.