Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Reseptihaku

Puolukkapiirakka – linzer torte

Ainekset

Ohje

1.5 pkt (yht. 600 g) valmista murotaikinaa
1 prk Puolukkahillo vähemmän sokeria 320 g
(tomusokeria, kermavaahtoa)
Kokkaustila päällä (pidä näyttö päällä)
  • Noin 12 palaa.
  • Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli 2/3 sulatetusta taikinasta. Vuoraa sillä pinnoitetun piirakkavuoan (halk. n. 24 cm) pohja ja reunat. Nosta päälle pala leivinpaperia ja laita painoksi kuivattuja herneitä. Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
  • Kauli loput taikinasta noin 1/2 sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä veitsellä tai taikinapyörällä sentin levyisiä suikaleita. (Huom. suikaleiden käsittely on helpompaa, jos taikina on aivan kylmää.)
  • Poista esipaistetulta pohjalta leivinpaperi painoineen. Levitä pohjalle hillo. Laita taikinasuikaleet hillon päälle ristikoksi.
  • Paista noin 30 minuuttia, kunnes taikina on kauniin värinen. Anna tortun jäähtyä vuoassaan huoneenlämpöiseksi. Siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Huom! Voit merkitä työvaiheen tehdyksi klikkaamalla vaihenumeroa.

Muut reseptivinkit

Olemme
täällä
sinua
varten

Kysyttävää tuotteista tai resepteistä

Asiakaspalvelumme auttaa! Älä epäröi ottaa yhteyttä,
olemme täällä sinua varten.