Yhteistyökumppanimme Olympiakomitean Lasten Liike antaa vinkkejä parkour-radan rakentamiseen. Parkour on kiva idea kesäisen metsäretken osaksi – mukaan vielä hyvät eväät ja liikkeelle!
Parkour on noussut Lasten Liike -kerhojen suosituimmaksi lajiksi. Parkourkeskuksen ohjaaja Lassi Kinnunen ei ylläty suosiosta ja perustelee lajin hyviä puolia seuraavasti: ”Parkour on laji, jota voi harrastaa missä vain. Siinä keskitytään omien taitojen ylittämiseen – ei muita vastaan kilpailemiseen”.
– Me saatiin paljon erilaisia tehtäviä. Se oli vähän niinku sellanen rata, mutta metsässä, valaisee Lasten liike -kerholainen Tuomo kerhopäivän sisältöä. – Mun suosikki oli sellainen tarkkuushyppy, jossa piti hypätä kalliolta alas.
Vieruskaverin, Matiaksen mielestä hauskinta oli kiivetä kalliolle puusta tukea ottaen. Kiipeily oli ihan parasta! Maria taas tykkäsi puun oksalla roikkumisesta.
– Parkourissa tavoite on keksiä erilaisia ja kiinnostavia tapoja liikkua sekä tutuissa että uusissa ympäristöissä. Pelkän juoksemisen sijaan opetellaan hyppimään ja käyttämään käsiä sekä koko kehoa, Kinnunen selittää.
– Me aiotaan kokeilla näitä meidän omassa metsässä, toteaa useampi kerholainen.
Kinnunen hymyilee lasten innostukselle ja kannustaa ottamaan kaverit mukaan: Yhdessä keksii aina enemmän!
Millaiseen maastoon parkour-radan voi sitten rakentaa?
Kinnusen kokemuksen mukaan hyvä metsäparkour-rata rakennetaan metsään, jossa on mäkiä ja kallioita. Jo pienetkin korkeuserot tekevät parkourista mielenkiintoisempaa ja tuovat vaihtelua. Rataa suunniteltaessa on kuitenkin hyvä varmistaa, että sammaleinen pinta ei luista, oksa katkea eikä ylitettävä kivi liikahda.
Maistuvat eväät retkelle mukaan
Sopivia retkieväitä Saarioisten valikoimista ovat esimerkiksi
- Good to Go -leivät tai -wrapit
- Kiisselit (pakkaa mukaan lusikat)
- Riisipiirakka leikkeleellä ja kasviksilla
- Vispikset