
Raaka-aineet
Saarioisten tuotevalikoima on monipuolinen ja raaka-ainepohja on laaja. Raaka-aineille asetetut vaatimukset on määritelty raaka-aineryhmittäin. Ne riippuvat sekä raaka-aineen luonteesta että niiden käyttötarkoituksesta. Suurimmat raaka-aineryhmät ovat liha, vihannekset, viljatuotteet, sokeri, marjat ja hedelmät sekä kasviöljyt. Ostamamme raaka-aineet eivät saa olla säteilytettyjä eivätkä geenimuunneltuja.
Valmisruoissamme ei käytetä lainkaan natriumglutamaattia ja muutenkin pyrimme pitämään lisäaineiden määrän mahdollisimman vähäisenä. Monet suosituimmat valmisruokamme, kuten maksalaatikko, lihamakaronilaatikko ja lihaperunasoselaatikko ovat täysin lisäaineettomia.
Maatalouden laajeneminen uusille alueille on suurimpia luontokadon aiheuttajia, kun metsät ja niityt muuttuvat pelloiksi tai palmuöljyplantaaseiksi tai soijaviljelmiksi.
Palmuöljytuotannon jatkuvan kasvun hillitsemiseksi olemme luopuneet kokonaan palmuöljyn käytöstä tuotteissamme, emmekä hyväksy palmuöljyä myöskään raaka-aineidemme ainesosina.
EU:n metsäkatoasetus velvoittaa varmistamaan tiettyjen riskituotteiden (kahvi, kaakao, soija, palmuöljy, naudanliha, puu- ja paperituotteet sekä kumi) osalta vuoden 2027 alusta lähtien, ettei niiden tuotantoketjussa ole aiheutunut metsäkatoa vuoden 2020 joulukuun jälkeen. Käytämme raaka-aineina naudanlihaa ja soijaa sekä pieniä määriä suklaata (kaakao). Soijaa käytetään arvoketjussamme myös eläinten ruokinnassa. Pakkaustarvikkeistamme mm. kuitupohjaiset pakkaukset (puu) kuuluvat asetuksen piiriin. Varmistamme yhdessä tavarantoimittajiemme kanssa, että metsäkatoasetuksen velvoitteet tulevat täytetyiksi käyttämiemme raaka-aineiden ja pakkaustarvikkeiden osalta.
Lisäaineet ja säilyvyys
Haluamme Saarioisilla valmistaa herkullista, ravitsevaa ja turvallista ruokaa, joka maistuu kaikille.
Joidenkin valmisruokien valmistukseen käytetään myös lisäaineita. Ne ovat pitkälti samoja aineita, joita käytetään myös kotona ja suurkeittiöissä. Monet lisäaineet ovat luonnosta peräisin. Niiden käytöllä pyritään parantamaan esim. tuotteen säilyvyyttä, rakennetta, väriä tai makua.
Lisäaineita on Saarioisilla käytetty aina erittäin harkiten. Niitä ei koskaan lisätä turhan takia. Osassa valmisruokia ei lisäaineita tarvitse käyttää lainkaan. Tällaisia ruokia ovat mm. maksalaatikko, lihamakaronilaatikko ja lihaperunasoselaatikko.
Eräitä valmisruoissa yleisimmin käytössä olevia lisäaineita ovat muunnetut kasvitärkkelykset, joita käytetään vehnä- tai maissijauhojen tapaan sakeuttamaan liemiä, kastikkeita ja keittoja. Esimerkiksi muunnetun maissitärkkelyksen käyttö keitoissa varmistaa, että keiton rakenne säilyy koko säilyvyysajan ja kotona lämmitettäessä ensiluokkaisena. Muunnetut tärkkelykset ilmoitetaan aina omalla nimellään kasvialkuperä mainiten.
Kaikki muut Saarioisten käyttämät lisäaineet ilmoitetaan aina ryhmänimellä ja E- koodilla, jolloin käytetyt lisäaineet on helppo halutessaan tarkistaa ruoan aineosaluettelosta.
Pyrimme välttämään aromivahventeita. Saarioisten valmisruokiin ei ole lisätty natriumglutamaattia.
Värejä valmisruokiin käytetään vain, jos ruoka sitä ehdottomasti vaatii. Käyttämämme väriaineet ovat luonnollista alkuperää. Esim. ruskean kastikkeen värin säilymistä parannetaan lisäämällä kastikkeeseen poltettua sokeria, jonka lisäainenimi on sokerikulööri.
Valmistuksessa käytetyt jalostetut raaka-aineet (esim. liemivalmisteet, maustekastikkeet) saattavat sisältää lisäaineita. Suosimme raaka-aineita, joissa lisäaineita on mahdollisimman vähän. Raaka-aineiden sisältämistä lisäaineista ilmoitetaan aina lihavalmisteiden sisältämät fosfaatti ja nitriitti.
Mihin kotiruokaa selvästi pidempi säilyvyys perustuu?
Säilyvyys perustuu kotioloista poikkeavaan erittäin nopeaan jäähdytykseen, valmistusprosessin aikaiseen hyvään hygieniaan, laadukkaisiin raaka-aineisiin, vakioituihin säilytysolosuhteisiin ja oikeisiin paistolämpötiloihin.
Esimerkiksi Saarioisilla uunista tullut laatikkotuote jäähdytetään tunnissa +3 asteeseen. Raaka-aineet ovat tarkkaan valittuja ja aina tuoreita ja laatikoiden valmistukseen käytettävä liha on leikattu edellisenä päivänä ja jauhetaan valmistuspäivän aamuna.
Tuotteemme ovat palmuöljyttömiä
Olemme tuotekehityksessämme tehneet vuosikausia töitä palmuöljyn poistamiseksi omista prosesseistamme ja myös raaka-aineistamme. Työ ei ole ollut helppoa, mutta nyt voimme ylpeinä sanoa: Saarioisten tuotteet tai käyttämämme raaka-aineet eivät sisällä palmuöljyä.*
Palmuöljy on erittäin yleisesti käytetty raaka-aine mm. elintarvikkeissa ja kosmetiikassa. Muihin kasviöljyihin verrattuna korkeat hehtaarisadot tekevät siitä myös edullisen raaka-aineen. Englannissa on arvioitu, että jopa lähes joka toinen supermarketissa myytävä tuote sisältää palmuöljyä jossain muodossa.
Palmuöljyllä on kuitenkin huonotkin puolensa: Kaakkois-Aasian suurissa palmuöljyn tuottajamaissa on raportoitu lapsityövoiman käytöstä, työperäisestä riistosta ja alkuperäisväestön oikeuksien polkemisesta. Yksi merkittävimmistä globaaleista luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvista uhista on sademetsien hakkuista aiheutuva metsäkato ja metsien pirstoutuminen. Monet sademetsien eläin- ja kasvilajit (erityisesti orangit ja mm. sumatrantiikerit ja sumatransarvikuonot) ovat jopa vaarassa kuolla sukupuuttoon metsäkadon seurauksena. Toki myös palmuöljyn ravitsemuksellinen rasvan laatu on noussut otsikoihin, koska siinä on paljon terveydelle haitallisia tyydyttyneitä rasvahappoja.
Vaihtoehtona käytön lopettamiselle kokonaan olisi ollut sertifioidun palmuöljyn käyttö, mutta terveellisyyteen liittyvät ongelmat eivät tietenkään poistu sertifioinnilla. Ja kun palmuöljyn tuotanto kokonaisuudessaan kasvaa selvästi nopeammin kuin sertifioidun palmuöljyn tuotanto, on mielestämme käytön vähentäminen paras vaihtoehto luontokadon estämiseksi.
* Joidenkin käytössämme olevien raaka-aineiden valmistuksessa saatetaan käyttää apu- tai lisäaineita, joissa on minimaalisen pieni määrä öljypalmusta peräisin olevia johdannaisia.
Liharaaka-aine ja auditoinnit
Laadukkaat, turvalliset ja vastuullisesti tuotetut raaka-aineet ovat Saarioisille erittäin tärkeitä. Tämä korostuu etenkin lihan kohdalla, joka on meille yksi tärkeimmistä ja eniten käytetyistä raaka-aineista.
Liha on raaka-aineena herkkä tuoteturvallisuuden kannalta ja myös eettisestä näkökulmasta. Erilaiset vastuullisuusvaatimukset tuotantoeläinten hyvinvointia kohtaan lisääntyvät jatkuvasti.
Saarioisten käyttämästä lihasta noin 73 % on suomalaista.
Kaikki käyttämämme liha tulee tarkoin valikoidulta ja auditoiduilta teurastamoilta, joiden kanssa meillä on pitkäaikaiset toimitussopimukset. Tällä varmistetaan koko lihantuotantoketjun kestävä kehittäminen. Ulkomainen liha tulee pääsääntöisesti EU-alueelta kuten Saksasta, Tanskasta ja Irlannista. Joitakin vähemmän käytettyjä lihalajeja, kuten esimerkiksi saksanhirveä, saamme Uudesta-Seelannista.
Toimittajien auditoinnit.
Kun aloitamme yhteistyön uuden lihatoimittajan kanssa, annamme tarkat määritelmät lihan laatuvaatimuksille. Tämä koskee erityisesti tuoteturvallisuutta, kuten esimerkiksi lämpötilavalvontaa ja jäljitettävyyttä. Yhteistyön aloittamisen jälkeen Saarioisten hankinta- sekä laatuosastolta käydään auditoimassa eli tarkastamassa kyseisen teurastamon toimintaa.
Yhden teurastamon auditointi kestää noin yhden työpäivän ja siihen kuuluu erilaisten asiakirjojen läpikäynnin lisäksi myös pistokokeen muodossa tehtäviä tarkastuksia. Lisäksi tutustutaan varsinaiseen toimintaan teurastamon puolella. Tässä yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota eläinten kohteluun sekä siihen, että eläinten kanssa työskentelevillä henkilöillä on koulutus ja pätevyys tehtäväänsä.
Auditointiin kuuluvat pääkohdittain seuraavat asiat:
- Teurastamon yleiset tiedot
- Teurastamotoiminnan kuvaus sisältäen muun muassa lihaerien jäljitettävyyden tiloille asti
- Teurastamon laadunvalvonta sisältäen muun muassa tuoteturvallisuuden asiat kuten lämpötilavalvonnan ja puhtaanapidon
- Eläinten hyvinvointia koskevat toimintatavat
- Teurastamon muut vastuullisuuteen liittyvät toimintatavat eli esimerkiksi ympäristöstä huolehtiminen, henkilöstön työturvallisuus ja erilaiset eettiset toimintatavat
Jokaiselta auditoinnilta annetaan palaute teurastamolle. Mikäli toiminnasta havaitaan puutteita, asetetaan teurastamolle määräaika puutteen korjaamiselle. Mikäli puutteita ei korjata, Saarioinen lopettaa yhteistyön kyseisen teurastamon kanssa.
Auditointeja eri teurastamoille tehdään joka vuosi useita, uusinta-auditoinnit tehdään vähintään viiden vuoden välein tai aina teurastamon toiminnan muuttuessa.
Hankimme liharaaka-aineen vain vastuullisesti toimivilta, auditoiduilta teurastamoilta, sillä meille on tärkeintä valmistaa herkullisia tuotteita vastuullisesti tuotetuista, turvallisista raaka-aineista!