Hyppää sisältöön

teemat

Spagettia nostetaan kattilasta.

Helppo arki

Arjen ateriat voivat olla sekä helppoja että maukkaita ilman turhaa stressiä keittiössä. Helppo arki -teemassa löydät inspiroivia ja arkeen sopivia reseptejä sekä ideoita, joilla teet jokapäiväisestä ruokailusta maistuvaa, vaivatonta ja ennen kaikkea omaan makuusi istuvaa.

Erilaisia dipattavia ruokia sekä niille kastikkeita.

Rennosti ruokaillen

Parhaimmillaan arki ammattikeittiössä on rentoa ja helppoa aitojen makujen keskellä. Helppokäyttöiset tuotteet vapauttavat aikaa siihen, mikä on tärkeintä: hyvän ruoan tarjoamiseen.

Erilaisia pyöryköitä.

Läpinäkyviä makuja

Maun lisäksi tiedolla on merkitystä. Meillä makujen lähtökohtana ovat huolellisesti valitut, laadukkaat raaka-aineet, joiden alkuperä ja käyttötarkoitus ovat selkeästi jäljitettävissä. Näistä syntyy ruokia, joiden maku ja toimivuus kestävät päivän jokaisessa tarjoilussa.

Erilaisia salaatteja ja salaatinkastikkeita.

Hyvinvointi

Kokonaisvaltainen hyvinvointi trendinä kasvaa edelleen, proteiini trendien kärjessä. Viime vuosina hyvinvointi on siirtynyt yksittäisistä dieeteistä kokonaisvaltaiseen ajatteluun, jossa huomioidaan sekä kehon että mielen hyvinvointi.

Ruoka-annos, jossa on kolme pihviä ja lisukkeita.

Ravitseva ateria

Ravitseva ateria syntyy mutkattomasti, kun valinnat tukevat sekä hyvää oloa että sujuvaa arkea. Meiltä löydät vaihtoehtoja lautasen joka osa-alueelle.