Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Reseptihaku

Mansikkainen Naked Cake

Ainekset

Ohje

sokerikakkupohja (neljän munan)

Kostutus

maitoa

Täyte

21 rkl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
Dronningholm Mansikkahillo 440 g
tuoreita mansikoita

Päälle

macarons
tuoreita mansikoita, mustikoita ja vadelmia
sitruunamelissaa tai minttua
Kokkaustila päällä (pidä näyttö päällä)
  • Noin 10-12 annosta
  • Leikkaa sokerikakku kolmeen osaan sahalaitaisella veitsellä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vaniljasokeri ja vaahdota vielä tasaiseksi.
  • Laita sokerikakun pohja kakkuvuokaan, kostuta maidolla. Levitä pohjalle reilusti mansikkahilloa, viipaloituja mansikoita ja kermavaahtoa, laita seuraava kansi päälle ja kostuta ja toista. Säästä pieni määrä kermavaahtoa reunoille ja kanteen. Peitä ja laita kylmään maustumaan muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
  • Ota kakku pois vuoasta. Levitä vaahtoa päälle ja reunoille, vaahdon ei tarvitse peittää kakkupohjaa. Koristele pinta macaronseilla, marjoilla ja yrteillä.

Huom! Voit merkitä työvaiheen tehdyksi klikkaamalla vaihenumeroa.

Muut reseptivinkit

Olemme
täällä
sinua
varten

Kysyttävää tuotteista tai resepteistä

Asiakaspalvelumme auttaa! Älä epäröi ottaa yhteyttä,
olemme täällä sinua varten.