Kiusaukset

Valmis uuniruoka kiireiseen arkeen
Kiusaukset ovat hyvä esimerkki ruoasta, jota kovin moni ei ehdi tehdä alusta loppuun itse kiireisenä arki-iltana. Saarioisten kiusauksissa et joudu odottamaan pitkää hautumista uunissa, sillä olemme tehneet sen puolestasi etukäteen. Odottelun sijasta voi siirtyä suoraan siihen vaiheeseen, jossa ruoka katetaan pöytään ja nautitaan yhdessä. Lapsille ja vanhemmille maistuva Kanakiusaus houkuttelee koko perheen pöydän ääreen.
Nopea valmistaa kotona tai työpaikalla
Kaikki Saarioisten kiusaukset ovat herkullisia ja nopeita valmistaa joko oman keittiön uunissa tai vaikka työpaikan taukohuoneen mikrossa. Näistä ruoista saat niin maittavan, täyttävän ja tasapainoisen työpaikkalounaan kuin helpon illallisen kotiin. Kaikki kiusaukset valmistetaan Suomessa, Kangasalla.
👉 Kokeile myös Lounasgeneraattoriamme, joka tarjoaa sinulle sopivan vaihtoehdon myös kiusauksista.
Vastustamaton kinkkukiusaus on suomalaisten suosikki
Kaikkia kiusauksia ei tarvitse vastustaa! Kiusaukset ovat perinteisiä ja ravitsevia ruokia, joissa yhdistyvät helppous ja hyvä maku. Kinkkukiusaus on suomalaisten lempiruokaa eikä suotta. Miedon pehmeä maku pääsee oikeuksiinsa höyryävän lämpimänä ruisleivän ja kylmän maitolasillisen kera.
Saarioisten Kinkkukiusaus on valmistettu mehevästä kinkusta ja perunasta, jotka on upotettu ihanasti kermaiseen kastikkeeseen. Tämä uunissa meheväksi haudutettu Kinkkukiusaus 650 g löytyy nyt myös koko perheelle jaettavassa isommassa vuoassa.
Klassinen ja maukas kiusaus sopii niin kiireiseen arkipäivään kuin pidemmälle sunnuntai-illallisellekin. Voit valmistaa kiusaukset joko mikrossa tai uunissa. Jos kaipaat lautasellesi vielä jotain lisää, suosittelemme lämpimästi lisukesalaattejamme. Esimerkiksi erilaiset raastesalaatit, kuten Raikas kasvissalaatti 250 g, ovat herkullisia ja helppoja täydentäjiä lautaselle ja samalla huolehdit päivittäisestä kasvisannoksestasi.
Lohikiusaus tuo kalaa pöytää
Peruna on pääraaka-aineena myös Syömme yhdessä -sarjan Lohikiusauksessa, joka on sarjanimensä mukaan isommassa 650 gramman vuoassa. Se on myös gluteeniton vaihtoehto hyödynnettäväksi nopeatempoiseen arkeen.
Lohikiusausta maustaa täyteläisesti savulohi. Kalapohjainen kiusaus on mitä näppärin tapa lisätä viikoittaiseen ruokavalioon kalaa – tiesithän, että kalaa tulisi syödä vähintään 2–3 kertaa viikossa?