Hyppää sisältöön

Mainio-sarja

Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset lautasella ja lisäksi tuotepakkaus

Nyt nostetaan pöytään pikkasen parempaa

Mainio-tuotesarja on tosiaan nimensä veroinen. Sarjan tuotteiden kehityksessä on kiinnitetty erityistä huomiota laadukkaisiin raaka-aineisiin ja makumaailman rakentamiseen. Sahalahdessa tiedetään, että laadun salaisuus on usein yksityiskohdissa. Ja mikä tärkeintä – makuhan näissä ​tuotteissa on erityisen mainio. Siitä ei kiistellä yhtään.

Maan mainiot uutuudet

Mainio uutuudet ovat maistuvia vaihtoehtoja arkeen, ihan siihen tavalliseen ja myös pikkasen parempaan hetkeen. Miten maistuisi esimerkiksi jokin näistä:

Häränmurekepihvi ja kasvikset. Tämä mainio ateria on valmistettu Sahalahdella, ihan siinä Saarioisten kartanon kupeessa. Kermainen pippurikastike ja murea, suomalainen naudanliha eivät jätä toivomisen varaa.

Kebab ja maustettu basmatiriisi on mehevän mausteinen ateria. Sekin tulee Sahalahdelta, mutta on makumatkaillut sen verran rohkeasti, että juustokuminaa, korianteria ja chiliäkin on laitettu kebablastujen seuraan. Basmatiriisissä pientä poltetta antavat jalapenokuutiot. 

Lohipihvi ja hollandaisekastike on annos, jossa kevyesti leivitetty lohimurekepihvi kohtaa täyteläisen sitruunaisen ja voisen hollandaisen. Ja mikä kohtaaminen se onkaan, mmmm… Kylkeen kuuluvat toki myös juurekset, jotka on maustettu yrttiöljyllä.

Kiovan kana ja muusi on kuin lohtua lautasella: paneroitu leike, aidolla voilla höystetty muusi ja vieläpä nokare maustevoita. Liha on suomalaista broilerinfileetä. Joko siellä on haarukka valmiina?

Tutustu Mainio-sarjan tuotteisiin