Helppoa ja nopeaa arkiruokaa tarvitaan aina. Tutuista valmisruoista syntyy aivan uusia ruokalajeja pienellä vaivalla. Tutustu ideoihimme.
Arkipäivät voivat olla työn ja harrastusten täyteisiä. Ruoanlaitolle ei aina riitä aikaa, mutta ei tarvitsekaan. Valmiruoka sopii mainiosti ruoanlaittajan apuriksi moneen tilanteeseen.
Etäpäivän lounaalle kaipaa usein kevyttä ja maistuvaa ruokaa. Katso maistuvat tuunausvinkit suosituille keitoillemme. Keittolounas voi sellaisenaan tuntua turhan kevyeltä, mutta pienellä tuunauksella saat nälän pysymään loitolla. Tomaattinen Balanssikeittomme on sellaisenaankin loistava kokonaisuus, siitä löytyy sopivasti proteiinia, kuitua ja kasviksia. Anni Hautalan suosikki on Bataattikeitto, jonka hän tuunasi lempeän tuliseksi chilituorejuustolla ja yrteillä.
Anni kertoi meille myös lapsuudenherkustaan, tuplajuustomakaronilaatikosta. Mikä olisikaan parempaa lohturuokaa kuin juustoinen makaronilaatikko? Ehkä ei niin tuttu, mutta kokeilemisen arvoinen tuunauskohde on myös suomalaisten rakastama Saarioisten Maksalaatikko. Katso resepti maksalaatikolle ja metsäsienille, maksalaatikkopyöryköille ja jouluisampi resepti Pukin pekoniset maksavuoat. Myös pyöryköistä ja kebakoista saa monenlaisia aterioita pienellä vaivalla. Katso pyörykkäreseptivinkit ja kebakkoreseptit.
Täysipainoinen ateria kaipaa kylkeensä kasviksia. Valmiit salaatit toimivat kiireessä ja tuovat väriä lautaselle.