Hyppää sisältöön

1990-luku: Annosaterioiden kulta-aika alkaa

Lama kuritti Suomea, mutta Euroopan Unioniin liittyminen toi kauppojen hyllyille uutta valikoimaa. Kilpailu elintarvikealalla lisääntyi ja ruoan alkuperä alkoi kiinnostaa suomalaisia. Pizzojen suosio kasvoi ja yhden hengen ateriat maistuivat yhä useammalle lounaaksi. Saarioinen lanseerasi myös ensimmäiset salaattiateriat.

Kuvassa on Saarioisten tuotteita 1990-luvulta.

Taloudellinen tilanne heikkeni 1990-luvun alussa ja Suomi joutui rajun laman ja työttömyyden kouriin. EU:n myötä elintarvikkeiden valikoima lisääntyi ja kilpailu markkinassa kiristyi. Ruoan alkuperään ja turvallisuuteen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota ja tuotteiden lisäksi laatukeskusteluja laajeni käsittämään myös toiminnan laatua. Saarioisilla oli kiinnitetty huomiota laatuun jo alkuajoista lähtien, joten laatujärjestelmien luominen ja sertifiointi oli luontainen jatkumo ajan vaatimuksiin vastaamiseen. Vuonna 1990 Saarioinen ottaa ensimmäisenä Suomessa käyttöön valmistuspäivämerkinnän valmisruoassa.

Kuvassa on Saarioisten keittoja 1990-luvulta: Kirjolohikeitto, Jauhelihakeitto, Katkarapukeitto, Herkkusienikeitto ja Pinaattikeitto.

Annosaterioiden kulta-aika alkoi 1990-luvulla. Kun aikaisemmin oli tarjottu paljon vuokaruokia, siirryttiin nyt yhä selkeämmin yhden annoksen aterioihin, joissa saattoi olla useitakin komponentteja. Aikuisille ja sinkkukeittiöihin suunnitellut mikroruoat tarjottiin tyylikkäästä lokerikkokulhosta, jossa aterian eri komponentit olivat erillään toisistaan.  Ensimmäisinä markkinoille tulivat chilibroileri ja Kartanon lihapullat -annokset. Koululaisille suunnatut, värikkäät NixNax -ateriat ja hampurilaiset olivat omiaan antamaan energiaa iltapäivän läksyihin.

Kuvassa on Saarioisten ruokia 1990-luvulta: Kalakeitto, Lihapullat ja perunamuusi sekä Kanaa ja kasviksia.

Yksi suomalaisten suosikkikeitoista, kirjolohikeitto, saapui markkinoille ja sitä seurasi laajempi valikoima myös muita mikrokeittoja makuina pinaatti, kana, katkarapu ja herkkusieni. 1990-luvulla markkinoille lanseerattiin myös ensimmäinen salaattiaterioiden sarja, kun broiler-, tonnikala-, katkarapu- ja pesto-kinkkusalaattiateriat tulivat kauppoihin.

Mikropizzojen suosio jatkui edelleen 1990-luvulla vahvana. 1980-luvulla lanseerattu suosittu mikropizzasarja laajeni vuonna 1992 uudella kasvispizzamaulla ja Saarioinen toi markkinoille myös uuden pizza slice -sarjan.

Saarioisillakin kansainvälistyttiin

Saarioinen oli pääasiassa keskittynyt kotimaan kauppaan, mutta Ruotsiin oli harjoitettu vientiä vaihtelevalla menestyksellä jo 1970-luvulta lähtien. Vientituotteita olivat muun muassa karjalanpiirakkaa muistuttavat pizzapiirakat. 1990-2010-luvuilla myytiin Annikkis-tuotemerkin alla pakastepizzoja, keittoja, kiusauksia, annosaterioita ja ruukkuja. 

1980-luvulla Saarioinen valmisti Saksan markkinoille luomuhilloja ja samoihin aikoihin aloitettiin vienti myös Venäjälle. Venäjän markkinoilla myytiin erityisesti kestomakkaraa, hilloja ja muita säilykkeitä.

Vuonna 1993 Saarioinen alkoi viedä tuotteita myös Baltian maihin Tallinnaan perustetun myyntiyhtiön kautta. Viroon vietiin tuolloin pääasiassa suomalaisilla resepteillä tehtyjä pizzoja, karjalanpiirakoita, lihavalmisteita ja majoneesisalaatteja. Nykyisin Saarioisten tehtaalla Viron Raplassa valmistetaan erilaisia salaatteja ja välipalatuotteita Baltian ja Suomen markkinoille.

Kahden kerroksen herkku

Kotitaloustuntien jälkiruokaklassikko, kiisseli, tuli Saarioisten valikoimiin vuonna 1994, kun tätä hytkyvän lohkeavaa herkkua valmistettiin 500 gramman perhekokoiseen pakkaukseen. Samettisen vaniljakiisselin pinnalla oli kerros raikasta hedelmäkiisseliä. Nykyisin kerroskiisseleistä löytyy viisi suosikkimakua.

Hitti jo 1990-luvulla

Spagetti ja jauhelihakastike on ollut 1990-luvulta asti yksi suomalaisten kotien suosituimpia arkiruokia, eikä ihme, sillä se on maukas, täyttävä ja nopeasti valmistuva ruoka. Yhden hengen annoksina myytävät ateriat ovat olleet myös Saarioisilla varsinainen hittituote.

Lusikallinen lämpöä

Vuonna 1996 markkinoille tulivat valmiit mikrokeitot. Yksittäispakatuissa keitoissa ensimmäiset maut olivat kirjolohi, pinaatti, jauheliha, kana, herkkusieni ja katkarapu. Mikrokeitot ovat monen suomalaisen lounaseväs ja nämä klassikkomaut maistuvat suomalaisille vielä 25 vuotta myöhemmin.

Hampurilainen maistuu aina

Välipaloina maistuvia hampurilaisia markkinoitiin 1990-luvun alussa lapsille ja nuorille suunnatun Nix Nax -tuoteperheen alla. Myöhemmin hampurilaisten sarja täydentyi Kana- ja Pihvihampurilaisilla. Hampurilaisetkin pysyvät ajassa mukana, ja nykyisin valikoimaan kuuluu myös kasvishampurilainen.

1950

Kuvassa on 3 naista tekemässä karjalanpiirakoita 1950-luvulla.

Tuoreen valmisruoan aika alkaa – Saarioisten elintarviketuotanto käynnistyy

Itsepalvelumyymälät yleistyivät ympäri maan ja sen seurauksena pakattujen tuotteiden kysyntä kasvoi. Suomalaiskotien jääkaapit alkoivat pikkuhiljaa täyttyä tuoreista valmisruoista.

Lue lisää

1960

Kuvassa on mies kantamassa Saarioisten kuljetuslaatikoita.

Kaupungistuvan Suomen kylmähyllyt täyttyivät valmisruoasta

Aikaisemman vuosikymmenen osoittaman trendin mukaan maaltamuutto kaupunkeihin vain kiihtyi. Samalla suomalaisten ostovoima lisääntyi.

Lue lisää

1970

Kuvassa on Saarioisten Sahalahden tehdas 1970-luvulla.

Valmisruoan voimakkaan kasvun aikaa

Broilerinliha sai 70-luvulla sysäyksen, joka siivitti Saarioisten menestystä. Saarioisilla rohkaistuttiin kasvattamaan tuotantoa, ja samoihin aikoihin Sahalahdelle, Saarioisten kartanon maille nousi Suomen suurin valmisruokatehdas.

Lue lisää

1980

Kuvassa on Saarioisten pizzoja 1980-luvulta: Sieni-, Kinkku- ja Jauhelihapizza.

Mikro teki ruoan valmistamisesta minuuttipeliä

Suomalaiset innostuivat kodin pienkoneista: yleis- ja leipäkoneiden lisäksi keittiöihin saapui mikroaaltouuni.

Lue lisää

1990

Kuvassa on Saarioisten tuotteita 1990-luvulta.
Sikke Sumari on innoissaan uusista risotoista, joissa yhdistyy herkullinen maku ja täydellinen rakenne.

Laatutietoisuus ui suomalaisten keittiöihin

Ruoan alkuperään ja turvallisuuteen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota ja tuotteiden lisäksi laatukeskustelu laajeni käsittämään myös toiminnan laatua.

Lue lisää

2000

Sikke Sumari on innoissaan uusista risotoista, joissa yhdistyy herkullinen maku ja täydellinen rakenne.

Saarioisten äitien tekemää ruokaa jo yli 50 vuotta

2000-luvun globalisaatio toi maailman lähemmäs suomalaisia kuin koskaan. Ruokaan liittyen alkoi nousta monenlaisia ilmiöitä.

Lue lisää

2010

Kuvassa on Saarioisten Eväs-sarjan salaatteja 2010-luvulta.

2010-luku: Kiireinen elämäntyyli vaati evästä

Kiireinen ja liikkuvampi elämäntyyli johtivat myös välipalojen ja heti syötävien tuotteiden kysynnän ja tarjonnan kasvuun.

Lue lisää

2020

Kuvassa on Saarioisten maksalaatikkopäivän mainoskuva 2020-luvulta.

Suomalaiset kaipaavat poikkeusoloissakin lautasellisia elämyksiä ja makumatkoja

2020-luku alkoi maailmanlaajuisella koronapandemialla, joka koetteli ihmisten arkea ja rajoitti liikkumista monella tavalla.

Lue lisää