Hyppää sisältöön

2010-luku: Kiireinen elämäntyyli vaatii Evästä

Suomi pakkautui entistä tiiviimmin taajamiin. Väestörakenteen muuttuessa kotitalouksien koot pienentyivät ja yhden ja kahden hengen talouksien lukumäärä kasvoi. Myös maahanmuuttajien osuus maan väestöstä lisääntyi. Kiireinen elämäntyyli vaati välipaloja ja kaupan hyllymetrejä valtasivat erilaiset heti syötävät tuotteet. Tuotetiedot olivat tarjolla missä ja milloin vain taskun pohjalla kulkevan mobiililaitteen kautta. Saarioinen lanseerasi Eväs- ja Balanssi-tuotesarjat.

Kuvassa on Saarioisten Eväs-sarjan salaatteja 2010-luvulta.

2000-luvulla alkanut kaupungistuminen ja yhden ja kahden hengen talouksien määrän kasvu vahvistuivat edelleen 2010-luvulla. Älypuhelinten yleistymisen myötä tuotetietojen selaamisesta tuli mahdollista ostohetkellä.

Kuluttajatarpeiden pirstoutuessa valmisruokahyllyn tarjonta laajeni ja työelämän läikkyminen ja vapaa-ajan arvostuksen kasvu lisäsivät kiinnostusta erilaisia valmiita välipaloja ja heti syötäviä tuotteita kohtaan. Saarioisilla kokeiltiin 2010-luvulla valmistaa myös pakastettua valmisruokaa Saarioisten Kartanon parhaat -ala­brändin alla. Tästä kuitenkin luovuttiin melko pian.

Saarioinen vastasi kysyntään tuomalla markkinoille Saarioinen Eväs-tuotesarjan, jonka alla myydään erilaisia leipä-, wrap- ja salaattituotteita. Kasvava kiinnostus hyvinvointiin ja kasvisten lisäämiseen ruokavaliossa synnytti Balanssi-tuotesarjan, jonka pääideana oli, että jokainen ateria sisälsi puolet päivän kasviksista. Kuluttajien toiveesta myös suositut klassikkotuotteet, kuten lihamakaronilaatikko ja pizza saivat rinnalleen kasvisversiot – vegemakaronilaatikon ja vegepizzan (2016).

Kuvassa on Saarioisten 2010-luvun tuotteita: Saariston savulohileipä, Vegemakaronilaatikko ja 5 vaille valmis Red Thai Curry.

2010-luvulla Saarioinen panosti vahvasti uutuustuotteiden kehittämiseen. 2012 Sahalahdelle rakennettiin uusi tuotekehityskeskus Innola, jonka muoto sai inspiraationsa maksalaatikkovuoasta. Vuonna 2018 uudistettiin klassikkoannosateriat, minkä myötä tuotteiden maku ja rakenne paranivat entisestään. Samanaikaisesti uudistettiin pakkausdesign, ja Saarioinen luopui mustan muovin käytöstä annosaterioissa.

Palapaistia, poronkäristystä ja muita klassikoita mainostava ”Kyllä klassikon tunnistaa” -mainosfilmi voitti ensimmäisenä Saarioisten mainoskampanjana useita merkittäviä kansainvälisiä palkintoja. 

Annosaterioita täydensivät vuonna 2011 maailmalta inspiraation saaneet Pasta Amatriciana, Butter Chicken, Chicken Panang Curry, Pineapple Chicken Sweet & Sour ja Gulyás sekä seuraavana vuonna tulleet Pork Satay ja Beef Stifado, jotka kaikki oli nimettykin englanniksi. Annosaterioihin täydennystä toi myös Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset.

200-grammaisia pizzojen 30 vuoden ikää juhlistettiin  vuonna 2011 Pizza Special Kinkku-Bolognese-maulla. Samana vuonna tuotiin markkinoille myös Grilliwurstit, jotka olivat tuolloin vielä harvinaisia raakamakkaroita Suomessa. Laatikkoruokien valikoimaa täydensivät Savuporolaatikko ja Jauheliha-pennevuoka. Poroa oli myös vuonna 2013 markkinoille tulleessa Pororuukussa. Keittovalikoimaan tuli vuonna 2012 Siskonmakkarakeitto. Kastikevalikoimaan tuotiin BBQ-kastike Memphis Smoky, joka edelleen hurmaa kuluttajat savunmaullaan. Samaan aikaan tuli myös Maalaisperunasalaatti.

Vuonna 2017 lanseerattu 5 vaille valmis -tuotesarja toi valmiiksi pilkotut kasvikset ja kypsennetyt proteiinit tuoreina lautaselle ja vastasi näin haluun kokea itse kokkaamisen tunne kiireisessä arjessa. 5 vaille valmis sai jatkoa vuonna 2019 Dear Pizza Lovers -tuorepizza­sarjasta, jossa kuluttaja viimeisteli makuelämyksen paistamalla tuorepizzaa 5 minuuttia kotiuunissa.

Maksalaatikko, suomalaisten kestosuosikki

Kuvassa on Saarioisten maksalaatikko.

Maksalaatikko oli yksi ensimmäisistä Saarioisten lanseeraamista valmisruoista ja 65 vuoden jälkeen Suomen ostetuin valmisruoka-ateria. Ensimmäisenä myyntipäivänä, 1950-luvulla, maksalaatikkoa myytiin kokonaista kolme vuokaa, tänäkin päivänä kuluttajien rakasta suosikkia valmistetaan yli 9 miljoonaa rasiaa vuodessa. Saarioinen on nimennyt maksalaatikolle oman juhlapäivän, maksalaatikkopäivän, jota vietetään 10.10.

Alkuperäisen maksalaatikkoreseptin takana oli Saarioisilla työskennellyt talousopettaja Mertta Järvi. Tuotteen resepti on pysynyt muuttumattomana alusta asti. Riisiä ja maksaa maustavat vain valkopippuri ja suola. Laatikot tehdään kuten kotonakin, mutta uuni on noin 30 metriä pitkä ja ne paistuvat siellä noin tunnin ajan. Paistamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään nopeasti, mikä takaa säilyvyyden. Mitään säilöntäaineita ei siis tarvita.

Ikuisuuskysymys: rusinoilla vai ilman? Saarioisten Perinteisessä maksalaatikossa on keskimäärin 21 rusinaa, mutta se onko maksalaatikossa ylipäänsä sijaa rusinoille, on kysymys, johon on yhtä monta mielipidettä kuin syöjääkin.

1950

Kuvassa on 3 naista tekemässä karjalanpiirakoita 1950-luvulla.

Tuoreen valmisruoan aika alkaa – Saarioisten elintarviketuotanto käynnistyy

Itsepalvelumyymälät yleistyivät ympäri maan ja sen seurauksena pakattujen tuotteiden kysyntä kasvoi. Suomalaiskotien jääkaapit alkoivat pikkuhiljaa täyttyä tuoreista valmisruoista.

Lue lisää

1960

Kuvassa on mies kantamassa Saarioisten kuljetuslaatikoita.

Kaupungistuvan Suomen kylmähyllyt täyttyivät valmisruoasta

Aikaisemman vuosikymmenen osoittaman trendin mukaan maaltamuutto kaupunkeihin vain kiihtyi. Samalla suomalaisten ostovoima lisääntyi.

Lue lisää

1970

Kuvassa on Saarioisten Sahalahden tehdas 1970-luvulla.

Valmisruoan voimakkaan kasvun aikaa

Broilerinliha sai 70-luvulla sysäyksen, joka siivitti Saarioisten menestystä. Saarioisilla rohkaistuttiin kasvattamaan tuotantoa, ja samoihin aikoihin Sahalahdelle, Saarioisten kartanon maille nousi Suomen suurin valmisruokatehdas.

Lue lisää

1980

Kuvassa on Saarioisten pizzoja 1980-luvulta: Sieni-, Kinkku- ja Jauhelihapizza.

Mikro teki ruoan valmistamisesta minuuttipeliä

Suomalaiset innostuivat kodin pienkoneista: yleis- ja leipäkoneiden lisäksi keittiöihin saapui mikroaaltouuni.

Lue lisää

1990

Kuvassa on Saarioisten tuotteita 1990-luvulta.
Sikke Sumari on innoissaan uusista risotoista, joissa yhdistyy herkullinen maku ja täydellinen rakenne.

Laatutietoisuus ui suomalaisten keittiöihin

Ruoan alkuperään ja turvallisuuteen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota ja tuotteiden lisäksi laatukeskustelu laajeni käsittämään myös toiminnan laatua.

Lue lisää

2000

Sikke Sumari on innoissaan uusista risotoista, joissa yhdistyy herkullinen maku ja täydellinen rakenne.

Saarioisten äitien tekemää ruokaa jo yli 50 vuotta

2000-luvun globalisaatio toi maailman lähemmäs suomalaisia kuin koskaan. Ruokaan liittyen alkoi nousta monenlaisia ilmiöitä.

Lue lisää

2010

Kuvassa on Saarioisten Eväs-sarjan salaatteja 2010-luvulta.

2010-luku: Kiireinen elämäntyyli vaati evästä

Kiireinen ja liikkuvampi elämäntyyli johtivat myös välipalojen ja heti syötävien tuotteiden kysynnän ja tarjonnan kasvuun.

Lue lisää

2020

Kuvassa on Saarioisten maksalaatikkopäivän mainoskuva 2020-luvulta.

Suomalaiset kaipaavat poikkeusoloissakin lautasellisia elämyksiä ja makumatkoja

2020-luku alkoi maailmanlaajuisella koronapandemialla, joka koetteli ihmisten arkea ja rajoitti liikkumista monella tavalla.

Lue lisää