Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Vastuullisuus
  3. Ympäristövastuu

Luontojalanjäljen pienentäminen

Suomen perustuslain 20 § mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille. ​

Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan tietyllä alueella elävien lajien elonkirjoa. Koko maapallolla on arvioitu elävän vajaat yhdeksän miljoonaa eri lajia: eläimiä, kasveja, sieniä, bakteereita jne. ​

Luonnon köyhtymisellä eli luontokadolla tarkoitetaan lajimäärän tai yksilöiden määrän vähenemistä. Tämä voi johtua eri syistä, mutta usein tunnistetaan viisi luontokadon ajuria: ilmastonmuutos, maan- ja vedenkäyttö, luonnonvarojen käyttö, saastuminen ja vieraslajit.​​

Luontokato uhkaa ruoantuotantoa, taloutta ja terveyttä. Esimerkiksi pölyttäjien määrän väheneminen pienentää hedelmä- ja marjasatoja.

Saarioisilla haluamme pienentää yrityksen luontojalanjälkeä erilaisilla käytön vähentämisillä: esimerkiksi raaka-aineiden paremmalla hyödyntämisellä tai pakkaustarvikkeiden vahvuuksien ja materiaalivalintojen kriittisellä tarkastelulla, luonnollisestikin elintarviketurvallisuutta vaarantamatta.

Maan ja veden käyttö