Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Tuoteryhmät
  3. Välipalat

Suolaiset välipalat

Kuvassa on Saarioisten Grahamkanapiirakoita vuoassa, jonka ympärillä on salaatteja.

Puhtia päivään ja hetki hengähdystä arkeen

Välipala tuo puhtia päivään. Se on sopivan pieni syötävä aterioiden välillä, joka auttaa jaksamaan päivän eri hetkissä seuraavalle kunnon aterialle. Välipalan ansiosta jaksat odottaa perheen yhteistä päivällistä myöhemmin illalla, eikä kova nälkä pääse yllättämään kesken kiireen. Hyvä välipala antaa energiaa, tasaa verensokeria ja auttaa pitämään vireystason tasaisena.

‘Hyvä välipala on myös tilanteeseen sopiva. Isompaan nälkään syödään tuhdimmin vaikkapa Grahamlihapiirakoita, ennen treenejä valitaan jotain helposti sulavaa ja pikkunälkään napataan nopeasti jotain kevyempää. Syömällä kunnollisen ja tilanteeseen sopivan välipalan vältät turhan napostelun. Välipala voi olla suolainen tai makea. Tärkeintä on, että se tukee jaksamista ja tuntuu omalta.

Välipalan on tarkoitus olla helppo, nopea ja täyttävä. Siksi toimivat välipalaratkaisut antavat kaivattua pelivaraa kiireisen päivän keskelle, kun lapset haetaan iltapäiväkerhosta ja päivällinen on vielä vasta suunnitelmana kauppalistalla. Välipalan avulla myös kouluikäinen lapsi jaksaa harrastaa ja leikkiä, eikä nälkäkiukku pääse pilaamaan iltapäivää.

Ajoita välipalasi oikein

Jos syöt lautasmallin mukaisesti, aamiaisen ja lounaan väliin tarvitaan harvoin välipalaa. Poikkeuksen tekevät esimerkiksi aamutreenaajat, jotka usein tarvitsevat tähän väliin pienen tankkauksen, kuten vispipuuron.

Iltapäivän välipala on tärkeä etenkin lapsille, jotta he jaksavat hyvillä mielin päivälliseen saakka. Välipala voi olla hyväksi myös aikuisille, jos lounaan ja illallisen väli venyy pitkäksi. Saarioisten Riisipiirakat ovat monen suosikki maistuvana ja täyttävänä välipalana. Lapsille maistuvat erityisesti vaaleat riisipiirakat, joiden päälle voi lisätä juustoa, kurkkua ja tomaattia. Riisipiirakat ovat laktoosittomia ja sopivat myös lakto-ovo-kasvisruokavalioon. Ne paistuvat ihanan maistuviksi Valkeakosken tehtaan leipomolinjalla.

Myös iltapala on tärkeä välipala, jonka kannattaisi olla hiilihydraattipitoinen hyvän unen saavuttamiseksi. Se on monille myös tärkeä osa iltarutiineja.

Wrapit ja leivät tarjoavat herkullisen hengähdyshetken

Good to go -wrapit ovat kasvattaneet suosiotaan heti syötävinä ja raikkaina välipaloina. Makuvaihtoehtoina löytyvät Kanawrap, Kana-Caesarwrap, Tonnikalawrap ja mausteisempi Texmex-jauhelihawrap sekä uutuudet Fetawrap ja Kebabwrap. Ne ovat helppoja napata mukaan töihin, opiskeluun tai treenikassiin.

Good to go -sarjasta löytyvät myös maukkaat nälänkarkottajat Kinkku-munakaspatonki ja Meetvursti-munakaspatonki, jotka sopivat erityisesti silloin, kun tekee mieli jotain kunnolla suolaista ja täyttävää.

Pizzat ja piirakat suolaiseen nälkään

Suolaisempaan ja ruokaisampaan välipalannälkään sopivat monelle tutut Grahamlihapiirakat, uudemmat Grahamkanapiirakat sekä vegaaneille sopivat Grahamkasvispiirakat. Grahampiirakat sopivat maidottomaan ja kananmunattomaan erityisruokavalioon, joten ne ovat monelle helppo ja turvallinen valinta.

Hampurilaiset vähän isompaan nälkään

Kun nälkä on jo selvästi isompi, yhden hengen pakkauksissa olevat hampurilaiset ovat kätevä vaihtoehto. Perinteiseen makuun sopivat Pihvihampurilainen ja Kanahampurilainen.

Isompaan nälkään Iso Kanaburgeri ja Iso härkäburgeri, joissa on maukas briossityylinen sämpylä, American Style -cheddarjuustoviipale ja pussi herkullista majoneesia mukana.